KOLMEN VALTAKUNNAN VAELLUS SUOMI-RUOTSI-NORJA 7.-10.7.2008

Kilpisjärvi on eräänlainen maisemanjakaja: sen itäpuolella Saanan takana avautuu kivikkoinen, tasahuippuisten tuntureiden täplittämä äärettömyys, jonka korkeimpana huippuna on punertava kivikasa nimeltä Halti (1324 m). Täydellisenä vastapainona Kilpisjärvestä länteen siintävät alppimaiset, lumihuippuiset Norjan ja Ruotsin suurtunturit.

Suomen korkeimman tunturin Haltin valloitus kuuluu jokaisen tosivaeltajan elämäntavoitteisiin (kävin siellä ensi kerran v. 1972). Sen jälkeen – ja vaikka ennenkin - kannattaa suunnata näyttävämpiin (ja helppokulkuisempiin) maisemiin, joista varteenotettavana vaihtoehtona on Kilpisjärven länsipuolinen alue. Sinne suuntasimme Leenan kanssa heinäkuun ensimmäisellä viikolla 7.-10.7.2008.

Päivä 1: Kilpisjärvi-Pältsa/Kummaeno 13 km. Aurinkoa, +16, tuuli N 6 ms

Vaellus Mallan yli täyden rinkan kanssa ei ole nautinto, ja säästääksemme aikaa ja vaivaa matkasimme Malla-laivalla Koltaluoktaan (edestakainen lippu 20 euroa). Sieltä nousimme suoraan Pältsalle vievälle polulle ja pian Saana katosi Tuipalin rinteiden taakse. Lännessä kohosi Paraksen sokeritoppa (1419 m) ja lounaassa Pältsan huiput - tasaharjainen (1442 m) ja terävä (1404 m).

Tuipalin ylitys vei koko iltapäivän ja vaati lukuisia hengähdystaukoja. Korkeuseroa tälle osuudelle tuli lähes 500 metriä. Vihdoin kaukana alhaalla näkyi Pältsastugan, mutta sinne pääsy vaati vielä monta ponnistusta sääskipilvien peittämässä koivikossa. Ystävällinen mökin isäntä ilmoitti yöpymishinnaksi 440 Ruotsin kruunua per henkilö – eli kahdelta hengeltä yli 90 euroa! Kiitimme kauniisti ja jatkoimme Kummaenon rantaan, mistä löysimme hienon telttapaikan. Nuotion äärellä, makkaraa paistaessamme, ihmettelimme Ruotsin autiomajojen hintapolitiikkaa. Pääsyynä lienee mökinhoitajan palkka- ja sosiaalikulut. Kumma kyllä, Suomessa ja Norjassa mökit toimivat ilman hoitajaakin...





















Päivä 2: Pältsa-Rostahyttan 19 km. Aurinkoa, +16, tuuli N 6 ms

Aamulla Pältsan putousta ihailtuamme jatkoimme riippusillan yli kohti Rostahyttania. Vähän ennen Norjan rajaa vastaan tuli yksinäinen suomalaisseniori, jonka kanssa juttelimme pitkän tovin. Kävi ilmi, että mies oli edelliskesänä pudonnut Paraksella ja taistellut yksin hengestään sijoilta menneen olkapään kanssa. Vihdoin monien vaiheiden jälkeen hän oli päässyt maantielle ja lopulta Tromssan sairaalaan. Tälläkin reissulla hän oli valloitellut vuoria ja saanut mm. lievän sydänkohtauksen Moskugaisin huipulla... Onnellinen vaeltaja jatkoi matkaansa, rinkan päällä hieno kotkansulka tuliaisena tyttärenpojalle.

Tunturissa näimme paljon poronsarvia ja jäniksen luurangon. Vastaan tuli muitakin vaeltajia, kalamiehiä ja iäkäs norjalaispariskunta päämääränään Moskahytten. Iselvan riippusillan ylitys vaati lievää hermojen hallintaa; putouksen yli kulkeva silta heilui ja natisi enemmän, kuin olisi asiaan kuulunut. Rostajoella teimme leirin Iselvan riippusillan lähelle; majalle asti emme menneet, koska reittimme jatkuisi tästä suoraan pohjoiseen.

Yö oli viileä (+ 6) ja aamulla pilvet peittivät maiseman. Yhtäkkiä pilvien raossa edessämme leijui lauma maakotkia, yhteensä kymmenkunta. Nappasin kotkista pari nopeaa valokuvaa ennenkuin ne katosivat taas pilviin. Petolinnut olivat ehkä palaamassa poronvasa-aterialta.















Päivä 3: Rostahyttan-Gappohytta 20 km. Aurinkoa, +16, tuuli N 6 ms

Purimme leirin ja lähdimme kävelemään kohti Gappohyttaa. Pian ohitsemme riensi nuori suomalaispariskunta. Kevyillä loikilla he ylittivät kivisen puron ja katosivat tunturiin. Meiltä puron ylitys vei kauemmin, koska Leenalla oli turhan lyhytvartiset vaelluskengät. Jokien ylitys olikin sen päivän suurin haaste, sillä kevät oli täällä selvästi myöhässä ja vedet korkealla.

Hitaasti kiipesimme kohti reitin korkeinta kohtaa, Isdalenia (1028 metriä). Jäälaaksossa oli paikoitellen metrikaupalla lunta mutta onneksi se oli tiivistä ja kulkukelpoista. Suurin riski oli humpsahtaa lumen alla soliseviin puroihin, sieltä ei olisi välttämättä päässyt pois rinkan kanssa. Laakson järvet olivat enimmäkseen jäässä mutta lokit kiertelivät jo sulapaikkoja. Ympärillä kohosivat Moskugaisin (1516 m) ja Isdaslfjellan (1442 m) jyrkät seinämät. Huippujen välissä siinsi ikilumen peittämiä jäätiköitä, joiden alta kuohusi sulavesipuroja. Tunnelmaa hieman tasasi keskellä polkua kököttävä kakkapötkäle – papereineen. (Eikö voinut tehdä edes viisi metriä syrjään...?)

Jäälaakso jäi pikku hiljaa taakse ja leveän Njearrejoen ylityksen jälkeen etenimme tasaisesti kohti Gappomajaa. Oikealla kohosi jälleen Pältsa ja suoraan edessä Paras. Gappolla oli aamuisen nuorenparin teltta ja varausmökissä kolme suomalaistyttöä. Pystytimme teltan pihapiiriin ja kipusimme kauas alas hakemaan vettä. Toiseen mökkiin saapui norjalaispari, naisen selässä alle kaksivuotias lapsi. He olivat kävelleet 11 km autoltaan, Signaldalenista.

Tytöt ottivat Leenan kengät majaansa kuivumaan - ja mikä maja: hohtavan siisti, viiden tähden varustus, polttopuut pilkottuna, ja kaikki vain 10 euroa/henkilö. Hyvä puolimatkan krouvi jos haluaa vaikka tehdä helpon retken Kilpisjärveltä Jäämeren rantaan.























Päivä 4: Gappohytta-Kilpisjärvi 14 km. Puolipilvistä, +14, tuuli W 4 ms

Aamulla aikaisin purimme leirin äänettömästi ja suuntasimme kohti Kilpisjärveä ja laivasatamaa. Samalle klo 16.00 laivalle aikova suomalaispari nukkui edelleen teltassaan. Heti kärkeen piti selvitä Gappojoen kanjonista – polku vei alas kapeaan rotkoon, jonka yli oli kaatunut kalliopaasi. Harha-askel kapealta ja liukkaalta paadelta olisi tiennyt muutaman metrin pudotusta paikkaan, josta ei tulla ylös ehjänä. Vein varmuuden vuoksi rinkat yli erikseen. Olisikohan siinä sillan paikka?

Ennen Kilpisjärveä ylitimme vielä kaksi muuta, helpompaa rotkoa. Pian edessämme siinsi Saanan pahta mutta sitä ennen saimme niskaamme retken ensimmäisen sadekuuron. Kolmen rajan pyykin jälkeen vastaamme tuli laivalta lähteneitä, pyykkiä ihailemaan meneviä turisteja. Hieman he ehkä ihmettelivät Ohville tuoksuvaa, auringon paahtamaa olemustamme.











Saavuimme Koltaluoktaan hyvissä ajoin ennen laivan lähtöä. Nuoripari ei laivalle ehtinyt, ehkäpä edellisen päivän juoksu yli Jäälaakson oli puuduttanut jalat ja selät. Me teimme reissun ajan kanssa, kiikaroiden, kuvaillen, huilaten ja nautiskellen. Siitä huolimatta neljän päivän ja 65 kilometrin vaelluksemme vaati parin vuorokauden levon Tunturi-Ilveksen hellässä huomassa.

Vaelluksemme onnistui sään suhteen ja muutenkin erinomaisesti. Tunturissa tuuli ajoi pois itikat, mutta Muoniossa ne alkoivat jo heräillä, ja oli sopiva aika lähteä etelään. - Timo

---