KEVÄÄSTÄ KESÄÄN

Tässä osiossa kerrotaan elämänmenostamme Lapin leveysasteilla vuonna 2009. Erityistä huomiota saa Muonion Olostunturin kupeessa sijaitseva Tunturi-Ilves. Blogin mukaisesti jutut kulkevat niin, että viimeisin on ylimpänä ja vanhin alimpana.
******************************************************************************************************************************
Muonio/Tunturi-Ilves 27.7.2009
Olemme lomailleet täällä toista viikkoa ja nyt palailemme etelään Kuusamon, Paltamon ja Pielaveden kautta. Reissun pääteemaksi on muodostunut pihapiiriin majoittunut ampuhaukkaperhe - vanhemmat ja kolme poikasta. Eilen poikaset tekivät hiekkakylpyjä ja painiskelivat keskellä Taviokuurnantietä. Kun pysähdyimme ottamaan kuvia, kaksi poikasta lennähti automme kattotelineelle ja yksi keikkui talon poroviirissä. Lisää näistä ja muista tällä palstalla loppuviikolla. - Timo ja Leena










VAPPU 2009 MUONION MAISEMISSA
Tänä vuonna Etelä-Suomeenkin tuli kunnon talvi, niinpä hiihto- ja luistelumaisemat löytyivät ihan kotinurkilta ja Tunturi-Ilves sai uinua rauhassa koko sydäntalven, hiihtolomalaisten saapumiseen saakka. Tämän vuoden ensivierailumme venähti vappuun asti, tosin otimme Muoniossa vastaan uuden vuoden, kuten viime vuoden raportista ilmenee.


Tuusula 28.4.2009. Kevät tuli Tuusulaan kohinalla mutta ensi yönä juna vie meidät viileämpiin maisemiin ja Tunturi-Ilveksen hellään huomaan. Vappuna köllöttelemme toivon mukaan Pallaksen hangilla. - Timo


Vapun kunniaksi Leena otti pari päivää virkavapaata ja hyppäsimme autojunaan tiistai-iltana. Seuraavana aamuna kahvilavaunussa totesimme, että lumiraja kulki Pellon ja Kolarin välissä, ja Muoniossa olikin paksu lumipeite, mutta +14-asteinen keli.

Tunturi-Ilves oli selvinnyt talvesta hyvin, ja talo hohti puhtautta ja raikkautta ahkerasti siivonneiden mökkivieraidemme jäljiltä. Lunta oli pihaporon selkään asti, mutta puut, tiet ja auratut alueet olivat paljaina. Pallaksen huiput hohtivat vitivalkoisina ja Oloksenkin rinne oli laskettelukunnossa, tosin kotitunturin kausi päättyi jo ennen vappua.


Kutunivan jokakeväinen joutsenpari oleili nivan alapuolella. Porokahvilassa esitimme osanottomme paikan vakiovieraan, legendaarisen Latuneuvoksen poismenosta; hän menehtyi auton rattiin Sieppijärvellä ennen pääsiäistä.

Vappuaattona illastimme Kammarissa mökinhoitajiemme, Eero ja Helena Puljun kanssa. Myöhemmin illalla totesimme yhdessä, että pihapupu voi pulskasti, ilmeisesti sekin mökkivieraiden ansiosta. Muita tuttuja eläimiä ei aluksi näkynyt, mutta ennen lähtöämme paikalle ilmestyi närhi, kaksi oravaa, muutama tintti sekä kaunis keltahemppopariskunta. Kuukkelit olivat ilmeisesti pesäpuuhissa syvällä metsän siimeksessä.

Jatkoimme vapun viettoa seuraavana päivänä Pallaksella. Lumi oli sulanut jo isohkoilta alueilta ja köllötimme paljakalla kesäisissä tunnelmissa kuohuviiniä siemaillen, nakkeja ja perunasalaattia mutustellen.

Lauantaina kävelimme lumikengillä maantieltä makkaran paistoon Mustavaaran majalle; raskaassa kelissä kävely tosin sujui helpommin ilman lumikenkiä. Jos astui latu-uran ulkopuolelle, sujahti lumeen lähes napaa myöten. Majalla oli hiihtäjäpariskunta, jotka kertoivat nähneensä karhunjälkiä Pallaksen suunnassa. Meidän reitillämme oli vain poronjälkiä; porokin kulkee myöhäiskeväällä mieluummin latu-uralla kuin raskaassa sohjolumessa.

Makkaranpaiston jälkeen lähdimme paluumatkalle ja Sammaltunturilta laskeutuessamme, heti metsävyöhykkeelle tultuamme, huomasin latu-uralla uusia jälkiä. Jälkien suunta oli alaspäin, eli olimme seuraamassa niiden tekijää. Mittailin jälkiä tulitikkuaskin (5 cm) avulla ja totesin niiden olevan halkaisijaltaan noin 18 cm. Kantapää, päkiä ja varpaat erottuivat selvästi, ja kyseessä oli mitä ilmeisimmin aikuinen karhu. Otus oli kulkenut reitillämme korkeintaan puolitoista tuntia aiemmin, ehkä vain viisi minuuttia sitten.

Jatkoimme matkaa kohti maantien varressa odottavaa autoamme. Pahin pelkoni oli, että metsästä tai mutkan takaa eteemme törmäisi keväinen karhunpentu, perässään vihainen emo. Puhuimme tahallaan kova-äänisesti tarkkaillen ympäristöämme ja selustaamme. Ennen maantietä jäljet kääntyivät vasemmalle, pitkin toista latu-uraa, ja huokaisimme helpotuksesta.

Mieleeni palasi muutaman kevään takainen hiihtoretki Ylläkseltä Aakenustunturille. Aakenuksen juurella oikaisin tiheän metsän halki ja yhtäkkiä aistin ympärilläni samanlaisen hajun kuin taannoin Korkeasaaren karhulinnassa. Tuntui siltä, kuin metsästä minua seuraisi sata nälkäistä silmäparia. Palasin meteliä pitäen latu-uralle ja pysyttelin uralla visusti lopun matkaa. Tuon muutaman minuutin ajan synkässä kuusikossa tunsin olevani osa ravintoketjua. Seuraavana päivänä Lapin Kansassa oli ilmakuva emokarhusta kahden poikasen kanssa – Aakenustunturin kupeessa.

Ken keväällä Lapissa liikkuu saa varautua siihen, että metsässä on muitakin kulkijoita. Amerikkalaisretkeilijöiden repussa roikkuva karhukello ei ole hassumpi ajatus; joka tapauksessa ääntä kannattaa pitää, vaikka laulaa luritellen.

Vappupäivinä lumipeite mataloitui silmissä ja aurinko porotti siniseltä taivaalta sunnuntaihin asti. Palasimme etelään sunnuntai-iltana, kauden viimeisellä junalla. Seuraava juna Kolariin lähtee joskus ennen juhannusta ja saatamme olla senkin kyydissä. Sitä ennen suunnitelmissa on kiinnostava reppuretki ihan eri maisemissa. - Timo

---