Tässä osiossa kerrotaan elämänmenostamme Lapin leveysasteilla vuonna 2008. Erityistä huomiota saa Muonion Olostunturin kupeessa sijaitseva Tunturi-Ilves. Blogin mukaisesti jutut kulkevat niin, että viimeisin on ylimpänä ja vanhin alimpana.
***************************************************************************************************************************
Kuvakertomukset v. 2008:
- Joulu ja uusi vuosi Tunturi-Ilveksessä
- Syysloma/lokakuu
- Kolmen valtakunnan vaellus/heinäkuu
- Patikointia Pallaksen maisemissa/heinäkuu
- Inarijärven melontaretki/kesäkuu
- Vappuhangilla
- Hiljaiseloa helmikuussa





JOULU JA UUSI VUOSI TUNTURI-ILVEKSESSÄ 23.12.2008 – 2.1.2009

Kyllästyneinä moneen mustaan jouluun päätimme viettää tämän joulun lumen keskellä Lapissa. Irlantilaisperheet olivat nauttineen eksoottisista joulumaisemista mökissä lähes koko joulukuun ja viimeiset lähtivät sieltä aatonaattona. Ajoimme auton junaan 22.12. sateisessa Helsingissä ja heräsimme aamulla – Timon syntymäpäivänä - valkoisessa joulumaassa ja ajelimme Tunturi-Ilvekseen heti irlantilaisten lähdettyä sieltä.

Ensitöiksemme koristelimme mökin jouluasuun ulkoa ja sisältä. Timo piti huolta jäälyhtyjen teosta ja kotieläintemme (=kuukkelit, tintit, oravat ja pupu) ruokkimisesta, minä sytyttelin tuikkuja sisällä. Lämpötila oli joulupäivinä ihanteellinen, - 5 – 6 astetta.

Ensimmäisenä päivänä ihmettelimme pihan autiutta: missä luurasivat kotieläimemme? Pihan ruokatarjottimet notkuivat auringonkukansiemenistä, maapähkinöistä, leivänmurusista ja makkaranpaloista, mutta ketään ei näkynyt. Toisena päivänä ilmestyivät lopulta tintit, kolmantena kuukkelit löysivät makkara-apajan ja viimeisenä neljän päivän jälkeen palasivat oravat. Ilmestyipä pihalle ihan uusikin vieras, varsinainen rohmu, jolle kelpasi kaikki: lumivalkea vikkelä lumikko, joka ilmeisesti asustelee liiterin alla. Suureksi iloksemme myös rakas pupumme lopulta huomasi meidän saapuneen ja tuli illan pimeydessä tutkimaan leipäapajia. Tällä kertaa se oli niin lumivalkoinen, ettei siitä lumen keskeltä näkynyt kuin kaksi mustaa nappisilmää. Pupu saapui uskollisesti joka ilta tai yö pimeän turvassa aterioimaan ja antoi meidän ihailla ja kuvata itseään ikkunasta.

Maisema oli kuin sadun joulusta. Nautimme suunnattomasti rauhasta ja hiljaisuudesta. Jouluaattona iltapäivän hämärässä teimme kävelyretken Muonion kirkonkylässä, ihailimme kauniisti jäälyhdyin ja kynttilöin valaistuja pihoja ja kävimme viemässä kynttilän hautausmaan muistelupaikalle. Illansuussa nautimme saunatontun pehmeistä löylyistä ja herkuttelimme perinteiseen tapaan joulupöydässä.

Kerrankin oli rauhaa ja aikaa lukea pukin tuomia kirjoja ja nauttia myös TV:n hyvistä jouluohjelmista (esim. ikituoreesta Bergmanin Fannysta ja Alexanderista). Jouluherkkujen vastapainoksi yritimme myös liikkua talvisessa luonnossa. Erityinen ilonaihe oli lumikenkäily, jota Timo kokeili jo viime talvena, mutta jota minä pääsin vasta nyt kokeilemaan vappuna ostetuilla lumikengilläni. Mikä ilo päästä vapaasti liikkumaan talvisessa metsässä! Huiputimme Oloksen ja Palkaskeron ja ihailimme kaamoksen taivasta Pallaksen maisemissa.

Rauhamme rikkoutui iloisesti, kun joulun pyhien jälkeen lukupiirimme, Olli ja Ulla sekä Matti ja Gunilla tulivat viettämään kanssamme uutta vuotta. Ennen vieraitten tuloa sää oli muuttunut suojaiseksi, mikä harmitti meitä, koska puiden kaunis lumiverhous katosi ja muutama jäälyhty pääsi sulamaan. Onneksi pian kuitenkin taas pakasti ja Timo sai tehtyä uusia jäälyhtyjä uudeksi vuodeksi.

Lukupiirimme kokous pidettiin Kammarissa, ja kirjana oli Sofi Oksasen Puhdistus. Kammarin kodikkaassa ilmapiirissä syöty ateria oli perinteisen runsas – miestenkään ei tarvinnut poiketa nakkikioskilla kotimatkalla (kuten Troikan kalliin mutta köykäisen illallisen jälkeen). Tunturi-Ilveksen takkatuli kuitenkin kutsui ja varsinaisen keskustelun kirjasta kävimmekin siellä (kirjasta enemmän Kulttuurielämää. –sivuilla).

(PS. Timo: Myös Gogolin Päällystakki tuli tutuksi - Leena luki mainion tarinan ääneen kymmenen sivun siivuissa iltaisin, takkatulen loisteessa, niin, että viimeinen osa kuultiin viimeisenä iltana ennen kotiinpaluutamme. Lukupiirimme on varannut liput Ryhmäteatterin tulevaan näytökseen, pääosassa jokapaikanhyrrä Martti Suosalo.)

Uuden vuoden aattona valmistimme talkoilla juhlava aterian (alkupalat: muikunmätiä, lohirullia ja ruisleipää; pääruoka: ranskalainen poropata, perunasose ja vihreä salaatti; jälkiruoka: karpalorahka). Aterian jälkeen vuodenvaihteen juhliminen sujui perinteisesti. Valoimme tinaa, nostimme kuppeja ja kello kaksitoista Timo soitti torvellaan fanfaarin ensin vanhalle ja sitten uudelle vuodelle. Hauskaa oli ja taisi mennä aika myöhäänkin.

Ennen lukupiiriä kävimme porukalla myös hiihtämässä. Pikkupakkasella oli ihanteellinen keli Oloksen 12 kilometrille (Ullan hiihtolenkki jäi tottumattomuuden takia hieman lyhyemmäksi). Liikuntaharrastuksia jatkettiin uuden vuoden päivänä, jolloin vieraamme vuokrasivat lumikengät ja ajoimme Pallakselle. Pakkanen oli kiristynyt ja viimakin oli melkoinen, mutta kaamoksen valo oli upeimmillaan. Kaikki pärjäsivät hyvin, tällä kertaa tosin Matti jäi mökille lepäilemään.

Viimeisenä päivänä riisuimme haikeina kuusen ja muut joulukoristeet, ja kuten aina joulun jälkeen, riisuttu mökki näytti kovin alastomalta. Ei auttanut itku markkinoilla – etelään oli taas palattava. Koska junamme lähti aikaisemmin kuin vieraittemme lentokone, jäivät he tamppaamaan mattoja ja siivoamaan jälkiä isäntäväen lähtiessä kohti kolaria. Sitä ennen Gunilla hiihti alas Muonioon ja yllättyi lämpötilan eroista: lähtöpisteessä Oloksella oli -16 astetta ja kirkonkylässä -32! Onneksi oli sovittu, että haimme hänet autolla.

Kolarissa odotti ikävä yllätys: juuri meidän makuuvaunumme sähköjärjestelmä oli jäätynyt eikä jääkylmässä vaunussa voinut tietenkään yöpyä (pakkasta oli n.30 astetta). Jouduimme siis istumapaikoille täpötäydessä junassa. Ympärillämme oli onneksi mukavaa seuraa (ja eväänä laatikko Molinaa, josta riitti maistiaisia myös kanssamatkustajille), ja ensimmäiset kuusi tuntia sujuivat mukavasti. Sen jälkeen onneksi ystävällinen konduktööri olikin saanut järjestettyä meille makuuhytin ja ehdimme nukkua vielä muutaman tunnin ennen Helsinkiin saapumista kello kuusi aamulla. Kotona purimme matkatavarat autosta ja nukuimme vielä kolmisen tuntia, minkä jälkeen Tuusulanjärven upeat luistelujäät kutsuivat. - Leena




















SYYSLOMA/LOKAKUU


LAPIN KESÄÄ 2008

Tunturi-Ilves 23.6. – 16.7.2008

Vietimme Tunturi-Ilveksessä kolme ja puoli viikkoa juhannuksen jälkeen. Alkukesä on tänä vuonna ollut säiden suhteen varsin vaihteleva, lähinnä sateinen ja viileä – samoin myös Muoniossa. Saimme tosin nauttia muutamasta lähes helteisestäkin päivästä.

KOLMEN VALTAKUNNAN VAELLUS SUOMI-RUOTSI-NORJA 7.-10.7.2008

Kilpisjärvi on eräänlainen maisemanjakaja: sen itäpuolella Saanan takana avautuu kivikkoinen, tasahuippuisten tuntureiden täplittämä äärettömyys, jonka korkeimpana huippuna on punertava kivikasa nimeltä Halti (1324 m). Täydellisenä vastapainona Kilpisjärvestä länteen siintävät alppimaiset, lumihuippuiset Norjan ja Ruotsin suurtunturit.

Suomen korkeimman tunturin Haltin valloitus kuuluu jokaisen tosivaeltajan elämäntavoitteisiin (kävin siellä ensi kerran v. 1972). Sen jälkeen – ja vaikka ennenkin - kannattaa suunnata näyttävämpiin (ja helppokulkuisempiin) maisemiin, joista varteenotettavana vaihtoehtona on Kilpisjärven länsipuolinen alue. Sinne suuntasimme Leenan kanssa heinäkuun ensimmäisellä viikolla 7.-10.7.2008.

Päivä 1: Kilpisjärvi-Pältsa/Kummaeno 13 km. Aurinkoa, +16, tuuli N 6 ms

Vaellus Mallan yli täyden rinkan kanssa ei ole nautinto, ja säästääksemme aikaa ja vaivaa matkasimme Malla-laivalla Koltaluoktaan (edestakainen lippu 20 euroa). Sieltä nousimme suoraan Pältsalle vievälle polulle ja pian Saana katosi Tuipalin rinteiden taakse. Lännessä kohosi Paraksen sokeritoppa (1419 m) ja lounaassa Pältsan huiput - tasaharjainen (1442 m) ja terävä (1404 m).

Tuipalin ylitys vei koko iltapäivän ja vaati lukuisia hengähdystaukoja. Korkeuseroa tälle osuudelle tuli lähes 500 metriä. Vihdoin kaukana alhaalla näkyi Pältsastugan, mutta sinne pääsy vaati vielä monta ponnistusta sääskipilvien peittämässä koivikossa. Ystävällinen mökin isäntä ilmoitti yöpymishinnaksi 440 Ruotsin kruunua per henkilö – eli kahdelta hengeltä yli 90 euroa! Kiitimme kauniisti ja jatkoimme Kummaenon rantaan, mistä löysimme hienon telttapaikan. Nuotion äärellä, makkaraa paistaessamme, ihmettelimme Ruotsin autiomajojen hintapolitiikkaa. Pääsyynä lienee mökinhoitajan palkka- ja sosiaalikulut. Kumma kyllä, Suomessa ja Norjassa mökit toimivat ilman hoitajaakin...













Päivä 2: Pältsa-Rostahyttan 19 km. Aurinkoa, +16, tuuli N 6 ms

Aamulla Pältsan putousta ihailtuamme jatkoimme riippusillan yli kohti Rostahyttania. Vähän ennen Norjan rajaa vastaan tuli yksinäinen suomalaisseniori, jonka kanssa juttelimme pitkän tovin. Kävi ilmi, että mies oli edelliskesänä pudonnut Paraksella ja taistellut yksin hengestään sijoilta menneen olkapään kanssa. Vihdoin monien vaiheiden jälkeen hän oli päässyt maantielle ja lopulta Tromssan sairaalaan. Tälläkin reissulla hän oli valloitellut vuoria ja saanut mm. lievän sydänkohtauksen Moskugaisin huipulla... Onnellinen vaeltaja jatkoi matkaansa, rinkan päällä hieno kotkansulka tuliaisena tyttärenpojalle.

Tunturissa näimme paljon poronsarvia ja jäniksen luurangon. Vastaan tuli muitakin vaeltajia, kalamiehiä ja iäkäs norjalaispariskunta päämääränään Moskahytten. Iselvan riippusillan ylitys vaati lievää hermojen hallintaa; putouksen yli kulkeva silta heilui ja natisi enemmän, kuin olisi asiaan kuulunut. Rostajoella teimme leirin Iselvan riippusillan lähelle; majalle asti emme menneet, koska reittimme jatkuisi tästä suoraan pohjoiseen.

Yö oli viileä (+ 6) ja aamulla pilvet peittivät maiseman. Yhtäkkiä pilvien raossa edessämme leijui lauma maakotkia, yhteensä kymmenkunta. Nappasin kotkista pari nopeaa valokuvaa ennenkuin ne katosivat taas pilviin. Petolinnut olivat ehkä palaamassa poronvasa-aterialta.









Päivä 3: Rostahyttan-Gappohytta 20 km. Aurinkoa, +16, tuuli N 6 ms

Purimme leirin ja lähdimme kävelemään kohti Gappohyttaa. Pian ohitsemme riensi nuori suomalaispariskunta. Kevyillä loikilla he ylittivät kivisen puron ja katosivat tunturiin. Meiltä puron ylitys vei kauemmin, koska Leenalla oli turhan lyhytvartiset vaelluskengät. Jokien ylitys olikin sen päivän suurin haaste, sillä kevät oli täällä selvästi myöhässä ja vedet korkealla.

Hitaasti kiipesimme kohti reitin korkeinta kohtaa, Isdalenia (1028 metriä). Jäälaaksossa oli paikoitellen metrikaupalla lunta mutta onneksi se oli tiivistä ja kulkukelpoista. Suurin riski oli humpsahtaa lumen alla soliseviin puroihin, sieltä ei olisi välttämättä päässyt pois rinkan kanssa. Laakson järvet olivat enimmäkseen jäässä mutta lokit kiertelivät jo sulapaikkoja. Ympärillä kohosivat Moskugaisin (1516 m) ja Isdaslfjellan (1442 m) jyrkät seinämät. Huippujen välissä siinsi ikilumen peittämiä jäätiköitä, joiden alta kuohusi sulavesipuroja. Tunnelmaa hieman tasasi keskellä polkua kököttävä kakkapötkäle – papereineen. (Eikö voinut tehdä edes viisi metriä syrjään...?)

Jäälaakso jäi pikku hiljaa taakse ja leveän Njearrejoen ylityksen jälkeen etenimme tasaisesti kohti Gappomajaa. Oikealla kohosi jälleen Pältsa ja suoraan edessä Paras. Gappolla oli aamuisen nuorenparin teltta ja varausmökissä kolme suomalaistyttöä. Pystytimme teltan pihapiiriin ja kipusimme kauas alas hakemaan vettä. Toiseen mökkiin saapui norjalaispari, naisen selässä alle kaksivuotias lapsi. He olivat kävelleet 11 km autoltaan, Signaldalenista.

Tytöt ottivat Leenan kengät majaansa kuivumaan - ja mikä maja: hohtavan siisti, viiden tähden varustus, polttopuut pilkottuna, ja kaikki vain 10 euroa/henkilö. Hyvä puolimatkan krouvi jos haluaa vaikka tehdä helpon retken Kilpisjärveltä Jäämeren rantaan.













Päivä 4: Gappohytta-Kilpisjärvi 14 km. Puolipilvistä, +14, tuuli W 4 ms

Aamulla aikaisin purimme leirin äänettömästi ja suuntasimme kohti Kilpisjärveä ja laivasatamaa. Samalle klo 16.00 laivalle aikova suomalaispari nukkui edelleen teltassaan. Heti kärkeen piti selvitä Gappojoen kanjonista – polku vei alas kapeaan rotkoon, jonka yli oli kaatunut kalliopaasi. Harha-askel kapealta ja liukkaalta paadelta olisi tiennyt muutaman metrin pudotusta paikkaan, josta ei tulla ylös ehjänä. Vein varmuuden vuoksi rinkat yli erikseen. Olisikohan siinä sillan paikka?

Ennen Kilpisjärveä ylitimme vielä kaksi muuta, helpompaa rotkoa. Pian edessämme siinsi Saanan pahta mutta sitä ennen saimme niskaamme retken ensimmäisen sadekuuron. Kolmen rajan pyykin jälkeen vastaamme tuli laivalta lähteneitä, pyykkiä ihailemaan meneviä turisteja. Hieman he ehkä ihmettelivät Ohville tuoksuvaa, auringon paahtamaa olemustamme.







Saavuimme Koltaluoktaan hyvissä ajoin ennen laivan lähtöä. Nuoripari ei laivalle ehtinyt, ehkäpä edellisen päivän juoksu yli Jäälaakson oli puuduttanut jalat ja selät. Me teimme reissun ajan kanssa, kiikaroiden, kuvaillen, huilaten ja nautiskellen. Siitä huolimatta neljän päivän ja 65 kilometrin vaelluksemme vaati parin vuorokauden levon Tunturi-Ilveksen hellässä huomassa.

Vaelluksemme onnistui sään suhteen ja muutenkin erinomaisesti. Tunturissa tuuli ajoi pois itikat, mutta Muoniossa ne alkoivat jo heräillä, ja oli sopiva aika lähteä etelään. - Timo

PATIKOINTIA PALLAKSEN MAISEMISSA

Torstaina 3.7. oli hellepäivä, ja lähdimme patikoimaan Pallakselle. Ajoimme autolla Pallas-hotellille ja lähdimme sieltä Hettaan päin vievälle reitille. Tunturissa tuntui olevan suorastaan tungosta; kymmeniä vaeltajia tuli vastaan, ja kaikkien kanssa oli pysähdyttävä vaihtamaan kuulumisia. Nammalakurussa söimme eväät ja lähdimme takaisin päin. Matkaa kertyi yhteensä 26 km ja aikaa kului 9 tuntia. Vaikka maisemat olivat tuttuja , ne ovat aina yhtä vaikuttavia.



Seuraavina päivinä lämpötila putosi kymmenen astetta, ja tuuli kääntyi pohjoiseen. Kävimme Kittilän kesämarkkinoilla, luimme kirjoja ja lepäilimme. Sääennustus lupasi hyvää Kilpisjärvelle seuraavan viikon alkuun, joten päätimme lähteä maanantaina kohti pohjoista – ja tästä reissustahan onkin yllä oma raporttinsa.

Tunturi-Ilves 28.6.2008.









UKKOSEN ARMOILLA INARIJÄRVELLÄ

Olemme kauan halunneet mennä melomaan Inarijärvelle. Tänä vuonna päätimme toteuttaa haaveemme ja toimme sitä varten Tuusulasta mukanamme ison inkkarin. Sunnuntaina 29.6 suuntasimme kohti Nellimin kylää Inarijärven itärannalla lähellä Venäjän rajaa. Mukaan olimme pakanneet varusteita ja muonaa noin viideksi päiväksi. Yön vietimme Nellimin erämaahotellissa.

Maanantaiaamu valkeni aurinkoisena ja lämpimänä. Optimistisin mielin meloimme pitkin lähes tyyntä Nellim-vuonoa tarkoituksena kiertää n.100 kilometriä järven pohjoispuolta. Järven vesi oli kirkasta ja juomakelpoisen puhdasta, ja ohitimme lukuisia leiriytymiseen ihanteellisia saaria. Pieni myötätuuli siivitti menoamme. Illansuussa pystytimme leirin pienenpieneen saareen n.27 kilometrin päässä lähtösatamasta. Leiripaikan valintaan (ainakin Timon mielestä) vaikutti erityisesti leirisaaristomme nimi: Tissisaaret. Emme malttaneet mennä nukkumaan, vaan ihailimme pitkään keskiyön auringossa kimaltelevaa tyyntä Inarijärveä.







Aamulla heräsimme sateen ropinaan teltan katossa. Kurkistaessamme ulos järvi näytti uhkaavalta: tuuli puhalsi vaahtopäitä ja synkät ukkospilvet kiertelivät selkiä. Kuuntelimme sääennustuksia pikkuradiostamme; huonolta näytti: ukkosta, sadetta ja myrskytuulta olisi odotettavissa lähipäivinä. Mietimme, mitä tekisimme. Inarijärvi on kuin meri: sen kanssa ei ole leikkimistä, varsinkaan inkkarikanootilla. Dreamtime, kajakkikaksikkomme, olisi ehkä kuitenkin ollut turvallisempi näillä suurilla selillä. Kuunneltuamme uhkaavaa jyrinää, joka tuntui lähenevän, päädyimme siinä tilanteessa ainoaan oikeaan ratkaisuun: palaisimme takaisin Nellimiin.

Ratkaisumme oli ilmiselvästi oikea. Rannoista turvaa salamoilta hakien päädyimme rankkasateen kastelemana takaisin lähtöpaikkaamme. Tarkoituksemme oli saunoa ja syödä erämaahotellissa, mutta ukkonen oli katkaissut sähköt koko kylästä, joten tarjolla ei ollut saunaa eikä ruokaa. Yötä myöten ajoimme siis takaisin Muonioon ja hellimme itseämme aamuyöllä Tunturi-Ilveksen pehmeissä löylyissä. Inarijärven valloittaisimme myöhemmin.





Heti Muonioon saavuttuamme veljeni Olli ja hänen vaimonsa Ulla tulivat ilahduttamaan meitä vierailemalla ensimmäisen kerran Oloksella. Säät eivät juuri suosineet, mutta sateesta huolimatta patikoimme Olostunturilla ja kiersimme Pallaksen luontopolun. Iltaisin meitä (ainakin miehiä) viihdyttivät jalkapallon EM-kisat.











Keskiviikkona 16.7. Timo kävi kuvaamassa Petri Sutisen melontaporukkaa Äijäkoskessa (ks. www.arcticcanoeraid.com), ja sen jälkeen suuntasimme auton kohti Tuusulaa. Liikenne oli sopivan hiljaista ja ajomatkaan meni vain 12,5 tuntia. Eräällä huoltoasemalla näimme bussilastillisen vietnamilaisa marjanpoimijoita - maailmantalous on mennyt ihmeelliseksi, kun Vietnamista asti roudataan tänne väkeä marjoja poimimaan ... Kotiin saavuimme ennen puoltayötä. Pitkästä aikaa oli mukava katsella Peippolan pihan kukkivia ruusuja ja muita kesäkukkia. Yölläkin nukutti paremmin, kun oli vähän pimeämpää. - Leena

Tunturi-Ilves 26.4. - 2.5.2008.




























Tunturi-Ilves 29.4.2008. Jälleen Muoniossa! Talo on hyvässä kunnossa hiihtolomalaisten jäljiltä, kuukkelit pulleita ja tintit aina yhtä iloisia. Lunta on yli metri mutta hangen pinta on laskenut parikymmentä senttiä parissa päivässä. Syynä on lämpöaalto, joka tuo tänne kevättä ryminällä. Joutsenia on näkynyt, samoin muutama hanhi, ja hetki sitten verannan katolla hyppeli västäräkki. Lapin Radion mukaan Rovaniemellä on jopa tänään nähty räystäspääskynen.

Yöpakkaset ovat tältä erää ohi, samoin hankikelit. Hiihto onnistuu vanhoilla latu-urilla mutta maastossa uppoaa lumeen vyötäröön asti. Eilen hiihdimme Keimiöjärven lenkin; keli oli aluksi hyvä mutta muuttui iltapäivällä tosi raskaaksi. Jopa Sammaltunturin hulppea alamäki piti laskea sauvoilla lykkien. Vauhtia hidasti eniten liisterillä voideltuihin suksenpohjiin tarttuneet havunnneulaset ym. roskat.

Tänään vietimme luppopäivän ja käväisimme Alatalon myymälässä Sonkamuotkassa, mistä ostimme kauan kaipaamamme noitarummun. Se komeilee nyt mökin seinällä poronsarvien, nupukkaiden ja isoäidin vanhojen suksien seurana. Illalla on vuorossa ACR:n järjestelykokous ja aamulla kiirehdimme Pallastunturille ennen kuin sää lämpenee luvattuun 16 asteeseen.






Tunturi-Ilves keskiviikkona 6.2.2008. Ilma -9. tuuli SE 5 ms.

Vajaan kahden viikon käyntini Tunturi-Ilveksessä huipentui karpaasiretkeen, jonka tein reitillä Sammaltunturi-Mäntyrova-Pallas-Sammal. Hiihtokilometrejä raskaassa kelissä, uuden lumen peittämällä latu-uralla, kertyi lähes kolmekymmentä. Luonto tarjosi lumipyryä, tuulta, tuisketta ja 9 asteen pakkasta. Päivän luontohavainto oli koppelo (naarasmetso), joka pyrähti siivilleen ladun varrelta.









Nyt pölynimuri käyntiin ja siivoustöihin. Jään kaipaamaan hyvin huoltamiani pihapupua, tinttejä, kuukkeleita ja hieman jopa harakoita. Ehkäpä kaipuu on molemminpuolista. Jos viikolle 10 ei tule asukkaita, palaan jälleen. Joka tapauksessa vapun tienoilla. - Timo

Tunturi-Ilves tiistaina 5.2.2008. Ilma -15, tuuli E 7 ms.


Pilvisenä pakkaspäivänä hiihdin Keimiötunturin ympäri latukoneen eilen avaamaa uraa pitkin. Matkaa tuli parikymmentä kilometriä. Jäljistä päätellen olin kauden ensimmäinen uuden uran kulkija. Keimiöjärven tuvassa majaili kaksi saksalaista lumikenkäilijää, jotka olisivat halunneet rupatella koko päivän. Mustavaaralle kääntyessäni huomasin, että latukone oli tampannut uran myös Pallaksen suunnasta. Taidan yrittää sinne huomenna. Mustavaaran porokämppä oli kylmillään. Sammaltunturi oli pilvien peitossa mutta tunturissa vallitsi ihmeellinen, purppuransävyinen valo. Näkyvyys oli alle sata metriä. Hyinen itätuuli puri poskia ja nenänpäätä, ja oli ilo päästä taas auton lämpöön. Huomisen hiihtoreissun jälkeen pitääkin siivota talo, torstaina suunnistan takaisin etelään. - Timo

Tunturi-Ilves maanantaina 4.2.2008 Ilma -21, tuuli S 1 ms.


Hienon, valvotun Super Bowl-yön jälkeen heräsin kymmenen jälkeen ja totesin, että aurinko porottaa pilvettömältä pakkastaivaalta. Pikaisen aamiaisen nautittuani hyppäsin autoon ja suuntasin kohti Sammaltunturia. Sieltä nimittäin avautuu paras näkymä Pallakselle. Matkalla kuvasin jälleen koskikaroja, jotka visersivät iloisina Kutunivan partaalla.




Sammaltunturille vievää latu-uraa ei ollut vielä tampattu, ja lumikengillä tarpominen ylämäkeen pehmeässä lumessa kävi työstä. Ylhäällä löysin moottorikelkkauran, joka helpotti kapuamista viimeisellä jyrkällä osuudella. Samaan aikaan Mustavaaran suunnasta ilmestyi myös latukone, joka teki paluu-uran kuin tilauksesta.








Ahkeran kuvaussession jälkeen palasin huipulta ja tapasin kolme hiihtäjää, jotka kertoivat olevansa kolme iloista isäntää Siuntiosta. Mukavan juttutuokion jälkeen he laskettelivat alas latu-uraa, minun harppoessani perässä lumikengilläni.




Päivän haasteena oli kova pakkanen, joka hyydytti kameroideni akut. Keksin kuitenkin ratkaisun: poistin akut kameroista ja pidin niitä lämpiminä isoissa rukkasissani samalla kun kipusin tunturiin. Akut toimivat loistavasti sitten, kun niitä taas tarvitsin.

Auringonlaskusta päätellen huominen taitaa olla taas pilvipäivä.- Timo

Tunturi-Ilves sunnuntaina 3.2.2008. Ilma -12, tuuli SW 2ms.

Päivä valkeni mustavalkoisena. Puolenpäivän jälkeen lähdin hiihtämään kirkonkylään hakemaan Helsingin Sanomia mutta matkalla huomasin valoviirun eteläisellä taivaalla. Riensin takaisin, vaihdoin sukset lumikenkäkamppeisiin ja lähdin ajamaan kohti Pallastunturia.

Matkalla pysähdyin Kutunivaan kuvaamaan koskikaroja. Suomessa pesii vain muutama sata koskikaraa, mutta täällä talvehtii tuhansia yksilöitä, jotka viettävät kesät Norjassa tai Koillis-Venäjällä. Kutunivassa pyöri puoli tusinaa terhakkaa koskikaraa, pyydystäen joen pohjasta nilviäisiä ja simpukoita.





Pallakselle pilvisäässä ajaessani ajattelin jo, että tulee turha reissu. Yhtäkkiä pilviverho rakosi - itse asiassa saavuin pilvien yläpuolelle - ja edessäni hohtivat Pallaksen kuukelit täydessä loistossaan. Pysäköin autoni hotellin pihaan, kiinnitin lumikengät ja riensin kohti tuntureita. Vastaan tuli pari telemark-suksilla liikkuvaa norjalaista, jotka olivat palaamassa Pyhäkerolta. Maastossa näkyivät myös toiset lumikengänjäljet, muuten maisema oli koskematon ja täysin äänetön.

Aurinko painui pikku hiljaa Laukukeron taakse, luoden pitkän varjon kohti Taivaskeroa. Suuntasin kohti Palkaskeron valkoisia rinteitä mutta matkani katkesi jatkuvasti, kun eteeni avautui toinen toistaan upeampi kuvauskulma. Valo vaihtui vaaleasta kuulaan siniseen, pastellinpunertavaan ja lopulta sinimusteen eri sävyihin.

Koko Muoniota näytti peittävän pilviverho, josta sojottivat esiin vain Pallaksen, Oloksen, Keimiön ja Särkitunturin huiput. Kamerani kävi jatkuvasti, kaapaten valon eri sävyjä edestäni ja takaa; myötä- ja vastavalo olivat täydellisen erilaiset.













Illan hämärtyessä palasin vastahakoisesti autolleni. Kuvia tuli lähes kaksisataa. Päivä, joka alkoi mustavalkoisena, päättyi värikavalkaadiin.

Nyt edessäni on pitkä yö, amerikkalaisen jalkapallon loppuottelu Super Bowl. Jotta yö olisi täydellinen, puoliajalla esiintyy Tom Petty and the Heartbreakers. Life is good! - Timo

Tunturi-Ilves lauantaina 2.2.2008. Ilma -5, tuuli S 2ms, pilvistä.



Vuorokauden kestänyt lumimyräkkä toi 15 cm uutta lunta. Nyt sää on pilvinen ja harmaa. Hiihdin tunturin ympäri ja seuraavaksi keskityn illalla aloittamaani kirjaan Sonderkommando. Se on haastatteluihin perustuva kertomus Auschwitzin vangista, jonka tehtävänä oli hävittää surmattujen ruumiit. Huomenna, jos luonto suo, käyn lumikengillä Pallastunturin Taivaskerolla. - Timo

Tunturi-Ilves 1.2.2008. Ilma -6, tuulta ja lumisadetta.

Helmikuu alkoi lumimyräkällä, joka on jatkunut jo vuorokauden. Ikkunasta on hauska katsella tinttien tanssia: hömö- ja talitiaiset hakevat yhden auringonkukan siemenen kerrallaan, lentävät sen kanssa puun oksalle, syövät siemenen ja palaavat hakemaan seuraavan. Punatulkut sen sijaan istuvat paikoillaan ja syövät siemenet siinä, missä ne ovat. Sää selkenee ja huominen taitaa olla taas hiihtopäivä. - Timo



Tunturi-Ilves 31.1.2008. Ilma -9, pilvipoutaa.

Tein tänään uuden hankinnan: lumikengät. Niillä on hyvä vipeltää pehmeän lumen peittämässä maastossa. Ensi kokemusten perusteella totesin, että lumikengät toimivat parhaiten kantapäät vapaina. Tämä päti kaikissa olosuhteissa - ylä- ja alamäessä, pehmeässä ja kovassa lumessa. Jos kantapäät ovat kiinni kengissä, polvia on koukistettava enemmän ja rasitus lisääntyy vastaavasti. Kävellessä rasitus kohdistui eniten reisiin ja pakaroihin, sekä tietysti sauvojen kautta hartioihin. Sauvoista oli paljon apua ylämäessä ja kovassa lumessa tunturin huipulla. Särkitunturille haihtui paljon makkarakaloreita.








Tänään pihapiiriin ilmaantui parvi punatulkkuja ja pupukin on hyväksynyt läsnäoloni. - Timo












Käväisin hiihtäen Olostunturin huipulla ja kuvasin työelämästäni tuttua linkkimastoa. Poroja ei tunturissa näkynyt, ne olivat alempana jäkälän kimpussa, kuonot syvällä lumen sisällä. Ajattelin mennä huomenna tunturihiihtämään Pallakselle mutta taivas pilvistyy ja tuulikin yltyy, joten reissu saattaa lykkääntyä.

Jotkut Oloksen mökkiläiset ovat valittaneet, että tuulimyllyt pitävät meteliä. En ole huomannut sellaista aiemmin enkä tänäänkään, vaikka kuinka yritin kuunnella. Sama koskee tuulimyllyjä merellä; Tanskassa meloin kahdensadan tuulimyllyn keskellä, enkä kuullut niistä kuin pientä huminaa. Korvissani ei ole vikaa, joten olisikohan vika valittajissa..? - Timo

Tunturi-Ilves 29.1.2008. Ilma -5, aurinkoa.


Hiihdin tänään komeassa kelissä Kutunivan poromyymälään ja takaisin. Kilometrejä tuli 25, ilometrejä tuplasti enemmän.

Tänään täytynee syödä viisi päivällistä. Huomasin nimittäin, että K-kaupasta ostamani viikon valmisateriat on kaikki päivätty nautittaviksi viimeistään tänään! (Hmm... maistuisikohan kuukkeli makkaralta..?)- Timo

Tunturi-Ilves 27.1.2008

Kyllästyin kyttäilemään luistelukelejä ja pakenin tänne Lumen ja Oikean Talven Maahan. Leena jäi (hieman katkerana) kotiin korjaamaan ylioppilaskirjoitusten preliminääriaineita. Pian alkavat myös varsinaiset kirjoitukset ja silloin Leenalla pitää kiirettä.














Saavuin perjantaina ja ensimmäiset kaksi päivää ovat menneet lumitöissä. Talon katolla oli lähes metri lunta joka olisi muuttunut tosi raskaaksi kun kevätaurinko alkaa porotella. (Raskasta se oli nytkin). Kuukkelit ovat vielä kadoksissa mutta tinttejä tietysti on, ja vitivalkoinen pupukin partioi pihalla.

Matkalla tänne Ylitornion jälkeen valtava sarvipäähirvi uhkasi astua autoni eteen mutta päätti kuitenkin jäädä pientareen puolelle. Olokselle oli juhlava saapua, kun eteläisellä taivaalla köllötti komea kuu ja pohjoisessa leiskuivat revontulet. (Sen jälkeen en revontulia nähnytkään.) - Timo

PS. Tällainen uutinen oli Lapin Kansassa 29.1:

"Ylitornio. Hirvi törmäsi autoon Ylitorniolla Kainuunkylän pohjoispuolella Torniontiellä tiistaina alkuillasta. Törmäyksen jälkeen henkilöauto suistui lumipenkkaan.

Henkilövahinkoja ei sattunut, mutta autoon tuli kolhuja. Hirvi jatkoi loukkaantuneena metsään ja sitä lähtivät Ylitornion riistanhoitoyhdistyksen miehet jäljestämään jo illalla.

Armassaaren ja Kainuunkylän välillä Torniontien ylitse seilaa edestakaisin kuuden hirven tokka. Autoilijoiden kannattaa olla tarkkana jokivarren tietä ajaessaan."


Tuusula 3.1.2009
Muoniossa oli joululunta enemmän kuin miesmuistiin ja sääkin oli suotuisa aina eiliseen asti, jolloin pakkanen kiristyi yli 30 asteeseen. Se olikin hyvä hetki hypätä junaan ja palata Tuusulaan, missä odottivat miesmuistiin parhaat uudenvuoden luistelujäät.

---