Ajoimme läpi vanhojen kultakaivosseutujen, joista jotkut olivat nykytilassaan varsin apean näköisiä. Tarnagulla-nimisessä pikkukaupungissa oli 1800-luvun puolivälissä elämä sykkinyt toivoa täynnä. Nyt kaupunki oli lähes kuollut, pääkadun talojen menneen kauneuden saattoi vain aavistaa (joissakin asuttiin vielä) ja hautausmaa kertoi toivorikkaiden kullankaivajien surullisesta kohtalosta: monen haudan päällä oli vain nimetön kivikasa.
Oli myös seutuja, joille kulta on tuonut vaurautta. Yövyimme Bendigossa, jossa edelleen toimii maailman 7. suurin kultakaivos, ja kaupungin alla on vieläkin enemmän kultaa kuin sieltä on tähän mennessä kaivettu. Kaupungilla on oma pankki ja sen komeat rakennukset kertovat hyvinvoinnista.
Vctoriassa on paljon jokia, joista suurin on Murray River. Pelasimme kierroksen golfia joen rannalla Echuca-nimisessä kaupungissa. Tällä kertaa peliämme seurasivat (ja kommentoivat) eriväriset papukaijat.
Joet tuovat hedelmällisyyttä Victoriaan ja matkalla kohti Australian alppeja ( Snowy Mountains) New South Walesin puolella ohitimme runsaasti hedelmä- ja viinitarhoja. Lähestyessämme alppeja maisemat muuttuivat nopeasti - tästä lisää seuraavassa raportissa.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre920 views ) | permalink
<<nav_first <Edellinen | 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | Seuraava> nav_last>>