LinkitAuckland otti meidät vastaan samanlaisena kuin viisi vuotta sitten: harmaana ja sateisena. Hetken ajattelimme jo lentää saman tien suoraan Australiaan, jossa tiesimme auringon paistavan. Päätimme kuitenkin suunnitelmiemme mukaan viettää seuraavat kaksi viikkoa Pohjoissaarella. Vuokrasimme auton ja suuntasimme Northlandiin, Aucklandin pohjoispuolelle, joka oli meille edelliseltä kerralta tuntematonta aluetta.
Toisin kuin Suomessa, pohjoinen tarkoittaa täällä maan lämpimintä aluetta. Northlandissä on hienot hiekkarannat ja upeat saaristomaisemat. Joulu – tammikuussa alueen leirintäalueet ja hotelli täyttyvät kesälomaa viettävistä uusseelantilaisperheistä. Löysimme Bay of Islandista, nimensä mukaiselta lahdelta, Paihia-nimisestä kylästä mukavan asunnon, jossa vietimme kahdeksan päivää. Patikoimme ja pelasimme golfia hienolla maisemakentällä. Yhtenä päivänä teimme kokopäiväretken aivan Pohjoissaaren pohjoisimpaan kärkeen Cape Reingaan.
Paihian naapurissa on myös Waitangi, jossa tehtiin historiallisesti tärkeä Waitangin sopimus britti-valloittajien ja maorien välillä vuonna 1840. Sopimuksen piti taata rauha brittien ja maorien välillä, mutta käännösvirheen aiheuttaman väärinkäsityksen takia maorit menettivät itsehallintonsa, mistä seurasi vuosia jatkunut verinen sota brittien ja maorien välillä. Maorien hävittyä sodan heiltä takavarikoitiin paljon maita, ja näiden palauttamisesta käräjöidään edelleen. Waitangi-päivä (6.2) on nykyään Uuden Seelannin kansallispäivä.
Uuden Seelannin pohjoissaaren lounaisosassa on yksi ulkomuodoltaan maailman täydellisimmistä tulivuorista, Mount Taranaki (englantilaiselta nimeltään Mount Egmont). Halusimme ehdottomasti nähdä sen, vaikka ajomatkaa Northlandistä olikin yli 500 km. Vietimme kaksi päivää New Plymouth – nimisessä pikkukaupungissa Taranakin juurella. Itse tulivuori piiloutui paksun pilviverhon taakse (kuten tulivuoret tekivät myös Väli-Amerikassa), mutta nautimme suunnattomasti 12 kilometrin mittaisesta, meren rantaa hipovasta pyörätiestä ja hienosta golf-kentästä.
Liikuntaa Taranakin "maisemissa".
Ajoimme takaisin pitkin tietä, jota ei turhaan kutsuta ”Forgotten World Highwayksi”. Tie kiemurtelee ylös ja alas uskomattomissa maisemissa ikivanhojen metsien läpi keskellä ei mitään. Kilometreinä mitattuna matka oli ehkä vähän yli sata kilometriä, mutta sen ajamiseen meni yli kolme tuntia.
Autoilu Uudessa Seelannissa on rasittava kokemus. Tiet ovat kapeita ja mutkaisia, ja erityispiirteenä ovat kummalliset, yksikaistaiset sillat. Ajonopeudet ovat suomalaisittain huikeita: pienilläkin teillä on 100 km nopeusrajoitus ja kattonopeus tulkitaan kaikkialla miniminopeudeksi. Vaikka itsesuojeluvaisto käskee ajaa korkeintaan kahdeksaakymppiä, takana hönkivä rekka tai maasturi vaatii painamaan kaasupoljinta. Tuunattuja, lentokoneelta kuulostavia autoja näkyy myös paljon. Kaiken kukkuraksi liikennesuunnittelijat ovat lähes kokonaan unohtaneet, että maanteillä liikkuu myös pyöriä ja jalankulkijoita.
Nyt olemme jälleen Aucklandissä, josta lennämme Brisbaneen Australiaan. Uuden Seelannin kesä on ollut yllättävä kuten aikaisemminkin: aurinko ja sadekuurot ovat vaihdelleet päivittäin, lämpöasteita on ollut kuten Suomessa kylmänä kesänä ja yöt ovat olleet hyvin viileitä. Yhdessä paikallisten kanssa olemme ihmetelleet, mihin Uuden Seelannin lämmin kesä on kadonnut.
Uusi Seelanti on herättänyt meissä ristiriitaisia tunteita. Maisemat ovat mahtavia ja ihmiset ystävällisiä. Toisaalta suremme maorien puolesta: mikä oikeus eurooppalaisilla oli aikanaan viedä tämä maa maoreilta? Cookin saarien maorit ovat onnellisia ja iloisia, ihan eri ihmisiä kuin maorit täällä, miksi? Miksi maasta on parturoitu upeat kaurin ja muiden jalopuiden täyttämät metsät, ja tilalle on jätetty puuttomat vihreät kukkulat?
Itse asiassa metsät hävitettiin kahdesta syystä: brittien valloituskauden aikana, 1800-luvulla, ne tarjosivat piilopaikan maoreille, jotka kävivät sissisotaa maahan tunkeutujia vastaan. Niinpä metsät tuhottiin. (Samaa taktiikkaa sovellettiin myöhemmin Vietnamin sodassa.) Toki kyse oli myös rahasta: yhdestä ainoasta kauripuusta saatettiin rakentaa kymmenen omakotitaloa.
Toinen syy metsien tuhoamiselle oli lampaat: kaadettujen metsien tilalle kylvettiin ruohoa, joka vielä tänäkin päivänä tarjoaa kosolti ravintoa maan kymmenille miljoonille lampaille. Sittemmin on ilmennyt, että metsien kaataminen ja lampaiden kasvattaminen niiden tilalla oli tuplavirhe, joka tuhoaa ilmakehän. Metsät sitovat hiilidioksidia, kun taas ruoho tuottaa sitä. Lisäksi lampaat tuottavat suunnattomat määrät otsonin pahinta vihollista, metaania. Niinpä Uuden Seelannin yläpuolella on valtava aukko otsonikerroksessa. Tämä on vuorostaan johtanut siihen, että maa komeilee maailman ihosyöpätilaston kärjessä. Eli ympäri mennään ja yhteen tullaan…
Lampailla on ollut tärkeä rooli Uuden Seelannin kehityksessä ja täkäläisillä on aina ollut läheinen suhde lampaisiinsa. Australialaisten mielestä liiankin läheinen… Loppukevennyksenä voisi kertoa seuraavan aussivitsin:
Uusseelantilainen joutui haaksirikkoon ja ajautui autiolle saarelle koiran ja lampaan kanssa. Muutaman viikon kuluttua mies alkoi katsella lammasta ”sillä silmällä”. Ennen kuin mitään ehti tapahtua, saarelle ajautui kaunis nuori nainen. Kaverin tunteet lämpenivät entisestään ja parin viikon kuluttua hän rohkaisi mielensä, kääntyi kaunottaren puoleen ja kysyi: Voisitko viedä koiran pikku kävelylle?
Seuraava raportti tuleekin Australiasta.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1939 views ) | permalink
<<nav_first <Edellinen | 16 | 17 | 18 | 19 | 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | Seuraava> nav_last>>