LinkitKeski-Vietnamissa sijaitseva Hue oli Vietnamin keisarillinen pääkaupunki vuosina 1802 – 1945. Tänäkin päivänä sitä pidetään Vietnamin henkisenä keskuksena. Kaupungin läpi virtaa Song Huong (”Parfyymi”) - joki.
Joen pohjoisella rannalla on Yksi Vietnamin suurista (ränsistyvistä) kansallisaarteista, linnoituskaupunki Citadel (paikallinen Suomenlinna), jonka rakentaminen alkoi vuonna 1804. Linnoitusta ympäröi 2,5 kilometriä pitkä ja kuusi metriä korkea muuri. Sen sisällä on mm. Kielletty punainen kaupunki, jossa keisari asui. Keisarillisen perheen lisäksi sen sisälle pääsi aikanaan vain eunukkipalvelijoita, joista ei ollut vaaraa kuninkaallisille jalkavaimoille. Vietnamin sodan aikana amerikkalaiset pommittivat Citadelia raskaasti, ja suuri osa sen alueesta on nykyään viljeltynä. Vietnamin sotaa rankasti kuvaavan Full Metal Jacket –elokuvan tapahtumat sijoittuvat osittain Hueen.
Teimme lohikäärmelaivaristeilyn Parfyymijoella. Joen varrella on entisten keisarien toinen toistaan mahtavampia hautamonumentteja ja komeita temppeleitä, joihin kävimme risteilyn aikana tutustumassa. Ne oli rakennettu korkeuksiin satojen portaiden päähän, joiden nouseminen oli kuumassa ja kosteassa säässä rankkaa treeniä ja sai hikipisarat virtaamaan.
Vietnamissa ei voi vuokrata autoa, mutta auton ja kuljettajan vuokraaminen on edullista. Tällaisella vuokratulla autolla ajoimme Huesta Danangin kaupungin läpi Hoi Aniin noin kolmen tunnin matkan. Matkalla pysähtelimme useassa paikassa katselemaan maisemia. Valitettavasti kuljettajamme ei osannut sanaakaan englantia, joten emme saaneet häneltä mitään lisäinformaatiota.
Danangin kaupungista alkaa noin 30 kilometriä pitkä hieno hiekkaranta, joka ulottuu Hoi Aniin saakka. Tällä rannalla oli amerikkalaisten sotilaiden ”China Beach”, jonne he tulivat viettämään lepopäiviä (joku muistanee samannimisen Vietnamin sodasta kertovan TV-sarjan.)
Hoi Anin vanha kaupunki on Unescon maailmanperintölistalla. Se on rakennettu Thu Bon – joen rannalle, ja 1600-luvulla se oli kansainvälinen kauppakeskus. Tänään joen rantoja reunustavissa kauniissa kiinalais-, japanilais- ja eurooppalaisvaikutteisissa rakennuksissa on runsaasti ravintoloita ja kahviloita. Kaupunki on kuuluisa sadoista räätäliliikkeistään, jotka kilpailevat asiakkaista. Siellä voi teettää lähes mitä vain halvalla ja nopeasti. Monet turistit niin tekevätkin. Taisi meilläkin olla repuissamme muutama teetetty vaatekappale kaupungista lähtiessämme.
Hoi Anissa voi viettää myös rantalomaa. Mekin ajelimme majapaikasta lainatuilla polkupyörillä muutaman kilometrin päässä olevalla rannalle ja vietimme leppoisan rantapäivän, joka varmaan oli viimeinen sellainen tämän reissun aikana – mutta onhan niitä jo ollutkin.
Olimme suunnitelleet jatkavamme matkaamme etelään, Ho Chi Minhiin, Mekong-joen suistoon ja sieltä Kambodzaan. Päätimme kuitenkin jättää eteläiseen Vietnamiin tutustumisen toiseen kertaan ja lähteä Kambodzaan Laosin kautta. Huolimatta siitä, että meitä oli varoitettu bussimatkojen toivottomasta hitaudesta (huonot bussit ja tiet), päätimme uskaltautua De Luxe Universe Express – bussilla matkaan kohti Laosin Paksea. Bussin nimi antoi ymmärtää, että se vie meidät pysähtymättä minne tahansa maailmankaikkeuteen. Totuus oli kuitenkin toisenlainen, mutta siitä lisää seuraavassa raportissa.
Huomioitamme Vietnamista:
Vietnamissa turismi on lisääntynyt kovaa vauhtia viime vuosina. Esimerkiksi Australiassa se tuntui olevan suosituin uusi turistikohde tällä hetkellä ja sinne tehdään sekä valmismatkoja että reppureissuja. Koska Australian dollari on hyvin vahva, ausseille Vietnam on lähes ilmainen maa. Kanadalaisia ja jenkkituristeja on paljon, eurooppalaisiakin jonkin verran. Yhtään suomalaista emme tavanneet.
Vietnam on entinen Ranskan siirtomaa (kunnes fransmannit potkittiin sieltä ulos v. 1954) ja ranskalaisia kohtaa maassa runsaasti. He käyttäytyvät muita kohtaan siirtomaaherran elkein: eivät tervehdi aamiaispöydässä eivätkä halua keskustella muunmaalaisten turistien kanssa. He tupakoivat sumeilematta missä vain, vaikka ruokapöydässä (tietäen hyvin, että se on kielletty kotimaassa). Ranskalaisten perintönä Vietnamissa syödään patonkia ja kaduilla vaeltaa puudelin näköisiä kulkukoiria.
Tuntui, että vietnamilaiset eivät aina ole pysyneet turismin tuomien vaatimusten perässä. Entisen itäblokin mallin mukaan vietnamilaiset paketoivat turistin ohjelman mielellään. Kaikki liikkuvat samoissa paikoissa, eri järjestyksessä vain. Se huomasimme tavatessamme tämän tästä samoja ihmisiä eri paikoissa. Ympäristönsuojeluun ei vielä ole herätty, tien laidat olivat roskaisia, siellä täällä bussin ikkunoista näkyi suorastaan pieniä kaatopaikkoja. Suosituissa turistikohteissa (esim. Halongin lahdella) roskat heitettiin suoraan luontoon.
Ihmiset olivat valtavan ystävällisiä ja palvelualttius oli suuri. Niin suuri, että välillä hymyillen luvattiin vähän liikaa, kun ei haluttu menettää kasvoja. Turistin on syytä olla tarkkana, että saa sen, mistä maksaa. Maa on myös hyvin köyhä, vaikka hotellit ovatkin melko hyvätasoisia. Ehkä köyhyys aiheuttaa sen, että turistia pidetään rahasampona, jolle yritetään myydä koko ajan kaikkea mahdollista. Hetkeksikään ei voi pysähtyä katselemaan ympärilleen, kun joku yrittää väkisin myydä jotain.
Hintataso on hyvin alhainen, turistin kelpaa juhlia. Välillä omatunto alkoi kolkuttaa: kun kansa on niin köyhää, miksemme voisi maksaa palveluista ja tavarasta hieman enemmän, teemmehän niin kotonakin?
Ruoka on Vietnamissa herkullista; se on myös kevyttä ja terveellistä. Pikaruokaloita ei ole, eikä liioin ylipainoisia ihmisiä (jos ei turisteja lasketa). Kunnon pihviä on turha etsiä mutta erilaisia liha-, kana- ja kalaruokia on runsaasti, myös kasvissyöjä löytää paljon vaihtoehtoja. Ruoka valmistetaan enimmäkseen höyryttämällä ja wokissa. Viiniäkin saa, myös paikallista. Maistoimme erittäin hyvää, mutta myös erittäin huonoa paikallista viiniä.
Heti Hanoissa törmäsimme outoon tapaan, joka herätti meissä kummastusta ja vastenmielisyyttä: monet ihmisistä, erityisesti nuoret, käyttivät kasvot peittävää naamaria. Ensin ajattelimme se johtuvan huonosta ilmanlaadusta, mutta naamaria käytettiin myös maaseudulla. Eräs opas selitti, että naamioituneet eivät halunneet ruskettua, on muodikasta olla vaaleaihoinen. Ehkä kysymyksessä on myös muoti, koska naamareita näkyi sisätiloissa ja illallakin. Meistä ei kuitenkaan ollut mukavaa katsella naamioituneita ihmisiä tai yrittää puhua sellaisten kanssa.
Hanoi viehätti meitä kaikessa kaoottisuudessaan, aitoudessaan ja ystävällisyydessään. Asuimme vanhassa kaupungissa viihtyisässä pikkuhotellissa nimeltä Rising Dragon 1. Hotelli oli halpa, mutta henkilökunnan palvelualttius oli uskomatonta. Meistä pidettiin viimeiseen asti huolta: yöjunaan annettiin eväspussi mukaan ja meidät vietiin junavaunuun sisälle asti, ettemme eksyisi matkalla.
Sapa ja Halongin lahti olivat myös hienoja kohteita. Pelottaa vain, minkälaista näissä paikoissa on viiden vuoden kuluttua, jollei ympäristöä aleta hoitaa paremmin. Hoi Anissa oli tunnelmallista kävellä iltaisin joen rantaa reunustavilla kaduilla ja syödä jossakin lukuisista pikkuravintoloista. Etelä-Vietnamia monet kehuivat meille kovasti, ehkä se ansaitsee vielä toisen matkan. Sinne on helppo poiketa vaikkapa Bangkokista kun käymme jälleen Grandman luona. (Suomalainen saa oleskella Vietnamissa 15 vuorokautta ilman viisumia.)
Kommentit
Lisää kommentti
nocomments