Sateita pitelemässä "Aurinkoisessa Australiassa" 
Brisbane, Australia 30.1.2012



Olemme olleet nyt viikon Timon äidin hoivissa Ormistonissa, hieman Brisbanen kaupungin ulkopuolella. Jos kuvittelimme pääsevämme eroon sateista, erehdyimme pahasti: täällä on ollut kaikkien aikojen vetisin tammikuu. Yhtä päivää lukuun ottamatta on satanut jatkuvasti. Kadut ja puistot tulvivat ja liikenne on vaikeuksissa. Vielä ei ole näkyvissä sellaisia tulvia kuin vuosi sitten samaan aikaan, mutta joillakin alueilla on ihmisiä jouduttu evakuoimaan asunnoistaan tulvan tieltä. Viime viikolla olisi ollut mahdollisuus osallistua Suomen presidentinvaaleihin, mutta jatkuva sade sulki katuja, emmekä päässeet vaalipaikalle.







Viime torstaina vietettiin Australian kansallispäivää joka on myös yleinen vapaapäivä. Australia Day ei ole täällä niin vakavahenkinen kuin itsenäisyyspäivä Suomessa, vaan sitä yleensä vietetään iloisten grillijuhlien merkeissä. Se sattuu myös olemaan Timon äidin syntymäpäivä. Päivän kunniaksi sade lakkasi ja pääsimme viettämään Grandman 89-vuotissyntymäpäivää hyvässä säässä.





Grandma on vielä hyvässä kunnossa ja virkeä ja jaksaa pitää huolta, että herkulliset ruoat, taivaalliset leivonnaiset ja vastustamattomat välipalat eivät pöydästä lopu. Toivottavasti sää pian muuttuu paremmaksi, että pääsemme kuluttamaan kaloreita, muuten edessä on ankara dieetti, kun palaamme kotiin. Golf-kentille on turha vielä yrittää, ne lainehtivat vedestä. Myös kävely vaatisi kumisaappaita, joita meillä ei ole mukana, ja pyörätietkin ovat osittain veden alla. Kova tuuli on useimpana päivänä estänyt melomisen. Australia-päivää kuitenkin kunnioitimme melontaretkellä.





Koko eteläisen Tyynen valtameren sää on tätä nykyä sekaisin. Tuulet ovat kovia ja sateet loputtomia. Syynä lienee sääilmiö La Niña, joka alentaa meriveden lämpötiloja ja synnyttää uusia säärintamia. Säätiedotukset ovat kuumin ohjelma televisiossa ja monet nuoret aussit haaveilevat TV-meteorologin ammatista. Tosin harva heistä on opiskellut säätieteitä, kauniit kasvot, hyvä vartalo, hammastahnahymy ja vakuuttava ulosanti riittävät sääpresentaattorin jaloon ammattiin. Siinä he sitten keikkuvat koruissaan ja iltapuvuissaan kertomassa meille tyhmille, että ulkona sataa.









Pikku pelastuksen on tarjonnut Australian avoimet tenniskisat, joita olemme seuranneet iltaisin suorana lähetyksenä. Ottelujen taso on ollut häikäisevä, lukuun ottamatta surkeata naisten finaalia, jossa korkealle tasolle nousi ainoastaan pelaajien kirkuminen. Eilisiltainen miesten finaali olikin sitten historian kovin, pisin ja monien mielestä paras tennisottelu, joka on koskaan pelattu. Vain yksi pelaajista sai ottelun voittaa, ja valitettavasti se ei ollut Leenan suosikki, Rafael Nadal.

Koska ennusteet ovat luvanneet sateen jatkuvan vielä ensi viikolla, ja eteläisessä Australiassa on ollut aurinkoista, päätimme lentää huomenna Melbourneen, jossa Leena ei ole koskaan käynyt. Ehkä ajelemme rannikkoa myös lounaaseen päin, Adelaideen. Takaisin palaamme Australian pääkaupungin, Canberran kautta. Seuraavassa raportissa kerromme, miten matka sujui ja seurasivatko sateet meitä sinnekin.


Kommentit

Anu 
Upeita kuvia ja maisemia, erityisesti nuo valkorantakokemuksenne ovat kuin unelmaa!

Suomessa -24 ja parempi viettää aika takan äärellä... Arjan synttärikakun puitteissa päivitimme matkakuulumisenne ja minä en malttanut jättää mitään sivua katsomatta :)

Terveiset koko porukaltamme, mielenkiintoista matkanjatkoa, t. Anu ja pojat

Lisää kommentti
nocomments