Linkit
Vietimme yhden yönseudun Santa Cruzissa, joka on Bolivian vauraimman kaakkoisosan keskus. Se on likainen, meluisa ja vaarallisen tuntuinen kaupunki. Liikenne oli hirveää, ja Timo pääsi purkamaan kiukkuaan mukiloimalla suurta maastoautoa, joka yritti ajaa ylitsemme suojatiellä. Tärkeän johtajan näköinen kuljettaja oli niin ällistynyt, ettei uskaltanut avata edes sivuikkunaa.
Santa Cruz on portti Boliviasta Paraguayhin. Lentokentällä meitä odotti tullissa perinpohjainen ruumiintarkastus, ja käsimatkatavaramme tutkittiin tarkkaan (ruumaan menevät rinkat kävi huumekoira nuuskimassa.) - Ehkä kohta parin kuukauden reissaaminen on tehnyt meistä epäilyttävän näköisiä. Kun vihdoin pääsimme odotussalin puolelle, emme saaneet tietoa lennoista mistään. Näyttöpäätteistä tuli vain mainoksia ja roskaelokuvia. Jotenkin onnistuimme löytämään lentomme, joka lähti noin kolme tuntia myöhässä ja pääsimme kuin pääsimmekin Paraguayhin.
Paraguay on maa, josta Euroopassa kuulee vähän. Siellä ei ole maanjäristyksiä eikä tulivuorenpurkauksia, ja poliittisesti se on aika rauhallinen. Ehkä parhaiten se tunnetaan natsirikollisten pakopaikkana toisen maailmansodan jälkeen. Pääkaupunki on nimeltään Asuncion (=taivaaseen astuminen). Katolisen kirkon vaikutus näkyy maassa kaikkialla, jopa bussiyhtiöiden nimissä. Jatkoimme Asuncionista matkaa bussilla, jonka omisti yhtiö nimeltä Nuestra Madre de Asuncion (Asuncionin pyhä äiti). Vastaan ajeli bussi, joka kuului La Encarnacion (= lihaksi tuleminen) – nimiselle yhtiölle. – Miten olisi ajaa Hyvinkäältä Helsinkiin Ventoniemen sijasta Hyvinkään Pyhä Äiti – bussilla? Tai jos HSL olisikin Lihaksi tuleminen Oy?
Asuncionista on vaikea saada lyhyessä ajassa käsitystä. Yli kahden miljoonan asukkaan kaupunki leviää laajalle alueelle, ja selkeä keskusta tuntuu puuttuvan. Elintason molemmat ääripäät erottuvat räikeästi. Vauraiden omakotitalojen ja hyvin hoidettujen puutarhojen reunustamien katujen naapurissa on surkeita slummeja. Köyhimmät raapivat elantoa myymällä kelloja tai kiillottamalla kenkiä kadulla, kun varakkaimmat ajelevat isoilla maastureilla ostosparatiiseihin, jotka hakevat vertaa mistä tahansa maailman pääkaupungista.
Viiden tunnin bussimatkalla Asuncionista Iguazun putouksille saimme pienen käsityksen Paraguayn maaseudusta. Tosin bussi oli teipattu jalkapallojoukkueeksi eikä ikkunoiden läpi näkynyt paljon mitään. Mieleen tuli Costa Rica Väli-Amerikasta: maisemat olivat vehreät ja siistit, mutta vuoret puuttuivat. Tyytyväisen näköistä karjaa laidunsi tien varsilla paljon.
Iguazun putoukset ovat jokaisen kunnon turistin täytyy nähdä -listalla. Ne jäivät meiltä viime reissulla väliin, joten nyt oli suorastaan pakko käydä ne bongaamassa. Putoukset sijaitsevat Argentiinan, Brasilian ja Paraguayn rajalla kansallispuistossa keskellä viidakkoa. Tutustuimme putouksiin Argentiinan puolelta. Joka kerran, kun olemme käyneet ”tärkeässä turistikohteessa” (esim. Machu Pichulla Perussa), on satanut kaatamalla, joten emme olleet yllättyneitä. että tälläkin kertaa satoi rankasti. Sininen sadeviitta siis pilkottaa jälleen valokuvissa. Sade ei putouksilla kuitenkaan paljoa haitannut, koska siellä olisi kastunut muutenkin. Puisto oli rakennettu hienosti luontoa suojellen: turistit saivat kävellä vain siltoja ja päällystettyjä polkuja pitkin, ja näköalapaikat oli sijoitettu suoraan putousten päälle tai lähes niiden alle. Alueella oli lisäksi merkittyjä luontopolkuja ja runsaasti huoltopisteitä. Jännittävin (ja märin) kokemus oli matka pikaveneellä lähes putousten alle. Niskaansa sai melkoisen ryöpyn, mutta onneksi vesi oli lämmintä.
Odottamaton riesa tällä reissulla on ollut Visa-korttien toimimattomuus. Ongelma johtunee heikoista tietoliikenneyhteyksistä ja asia on aiheuttanut meille paljon päänvaivaa Ecuadorissa, Boliviassa ja jopa täällä Argentiinassa.
Myös hotellien kanssa on saanut olla tarkkana. Kolmen tähden hotelli vastaa täällä eurooppalaista luokitusta 2- ja moni reppureissaajien suosima hostelli on parempi kuin pöyhkeäksi koristeltu ”business” hotelli. Kuuman veden puute on sääntö enemmän kuin poikkeus eikä WiFi toimi läheskään niin hyvin kuin vastaanotossa luvataan. Reppuhostellit ovat kuitenkin usein levottomia paikkoja, kun matkaajat tulevat ja menevät ties milloin kulkevien bussien mukaan ja keittiössä kolistellaan keskellä yötä.Tänään jatkamme matkaa makuubussilla kohti Cordoban kaupunkia (21 tuntia).
Kommentit
Lisää kommentti
nocomments