Aamukahdeksalta Planin virkailija Dieter (nimi johtuu isän saksalaisesta ystävästä) tuli hakemaan meitä hotellilta. Mukaan tuli myös amerikanenglantia puhuva Daniela, joka toimi tulkkina. Vuoristokylissä asuvien äidinkieli on ketsua eivätkä kaikki osaa espanjaa lainkaan, mutta onneksi Dieter pystyi tulkkaamaan meille tätä kieltä.
Matka Marcelinan kotikylään kesti noin 2 ½ tuntia. Kapea, paikoin huonokuntoinen soratie ylitti useita kuivuneita joenuomia ja kiemurteli vuorten rinteitä ylös 3500 metriin. Matkan aikana Dieter näytti meille esimerkkejä Planin toiminnasta alueella.
Planin Sucren toimistossa työskentelee 46 henkilöä, ja heillä on käytössään kymmenkunta maastoajoneuvoa, joilla he pääsevät vaikeakulkuisten matkojen päässä sijaitseviin kyliin. Dieterin mukaan eri valtiot ja suuret yhtiöt rahoittavat Planin hallinto- ja kalustokuluja, yksityisten tuki-/kummihenkilöiden (kuten meidän) rahat menevät suoraan perheiden ja lasten avustamiseen.
Matkalla näimme Planin rakentamia kouluja ja terveyskeskuksia. Plan on myös sähköistänyt kyliä, rakentanut vesijohtoja ja peruskorjannut vanhoja asuinrakennuksia. Marcelinan kylää lähestyässämme Dieter kertoi, että olimme ensimmäiset alueella vierailevat ulkomaankummit. Kerran eräs pariskunta oli yrittänyt, mutta he eivät päässeet tulvivan joen yli ja joutuivat palaamaan Sucreen.
Marcelinan perheessä meitä oli odotettu hartaasti jo monta päivää. Koko suku kerääntyi ympärillemme toivottamaan meidät tervetulleiksi. Marcelina oli tullut kouluasuntolastaan pari päivää aikaisemmin auttamaan äitiä valmisteluissa. Näkemämme köyhyys oli käsittämätöntä. Koti – joka oli vain lainassa maanomistajalta – oli pelkkä savesta rakennettu pilttuu, jossa yksi seinä oli auki. Huonekaluja ei ollut kuin yksi sänky, joka sekin oli todennäköisesti tilaisuutta varten lainattu naapurista (etteivät vieraat joutuisi istumaan lattialla). Minkäänlaista WC:tä ei ollut. Asumuksen ainoan huoneen savilattia oli kuitenkin tarkoin lakaistu ja tavarat ripustettu muovipusseissa nauloihin seinälle. Tästäkin vaatimattomasta majasta Marcelinan kuulovammainen yksinhuoltajaäiti on joutumassa ulos, koska talon omistaja haluaa sen omiin tarkoituksiinsa.
Herttainen ja ujo 13-vuotias Marcelina oli kovin jännittynyt tulostamme. Veimme hänelle tuliaisiksi hupparin, joka onneksi oli juuri oikean kokoinen, Timon tekemän kuvakirjan Suomesta ja pienen matkamuiston Lapista. Perheelle veimme Planin ohjeiden mukaan erilaisia ruokatarvikkeita ja lapsille makeisia. Vietimme yksinkertaisessa asumuksessa pitkän tovin ja keskustelimme Dieterin tulkkauksen avulla monenlaisista arkipäivän elämään liittyvistä asioista. Saimme osaksemme uskomatonta ja vilpitöntä ystävällisyyttä. Ihailimme myös Dieterin empaattista kykyä ottaa osaa paikallisten elämään.
Keskusteluissa kävi ilmi, että Marcelinan isä oli hylännyt perheen kauan aikaisemmin. Tytön vanhemmat sisarukset oli haettu pois jo viisivuotiaina (ehkä äidin vammaisuuden takia), eikä heistä ollut muuta tietoa kuin että yksi sisko oli kuollut Potosissa kuorma-auton alle. Mahdollisesti muut siskot olivat päätyneet piioiksi rikkaiden ihmisten taloihin eivätkä halunneet palata kurjaan kotikyläänsä. Äiti selvästi pelkäsi, että myös Marcelina otettaisiin häneltä pois ja hän jäisi ypöyksin.
Marcelinan kyläyhteisössä jokainen aikuinen tekee taksvärkkipäiviä ja saa vastineeksi palveluja ja apua muilta. Tytön äiti ei kuitenkaan pysty osallistumaan töihin ja siksi hän ei aina saa yhteisöltä apua. Onneksi he saavat vettä ystävälliseltä naapurilta, eikä äiti huonoine jalkoineen joudu kantamaan sitä matkojen takaa.
Etukäteen vähän pelkäsimme, että meille tarjottaisiin intiaanien suurta herkkua, marsua. Varsinkin Leena kärsi vatsanväänteistä jo etukäteen. Mutta onneksi meille tarjottiin ateria, joka sisälsi itse viljeltyjä perunoita ja paistettuja omien (onnellisten) kanojen munia. Juomana oli omista sitruunoista tehtyä mehua, jota uskalsimme juoda, koska oppaamme vakuuttivat, että se oli tehty keitettyyn veteen.
Marcelina käy seitsemättä luokkaa naapurikylän koulussa. Koska matkaa on lähes kymmenen kilometriä, hän asuu viikot koulun asuntolassa ja perjantaisin kävelee kuivaa joen uomaa pitkin kotiin. Meille kerrottiin, että hänen koulunkäyntinsä olisi loppunut ala-asteeseen, jos hänellä ei olisi kummivanhempia. Marcelina itse on innokas koulunkävijä ja älykkään oloinen tyttö. Sydämestämme toivomme, että hän saisi käydä koulua ja löytäisi itselleen tien parempaan elämään. Haluammekin jatkaa kummiuttamme, kunnes hän täyttää 18 vuotta.
Paluumatkalla vierailimme kylän ala-asteen koulussa, jonka Plan on perustanut. Koulun opettajat ottivat meidät ystävällisesti vastaan ja kertoivat työstään. He joutuvat joskus jopa majoittamaan ja ruokkimaan kurjimmassa asemassa olevia perheitä. Esimerkiksi Marcelina on äiteineen joskus joutunut turvautumaan opettajien apuun.
Matkalla huomasimme myös, että Planin auton ilmestyminen kylätielle oli paikallisille suuri ilo. Kaikki riensivät tervehtimään ja juttelemaan Dieterin kanssa. He ovat oppineet luottamaan Planin toimintaan.
Ennen lähtöämme Marcelina esitteli meille myös nykyistä kouluaan ja kävimme juttelemassa oppilaitten kanssa hänen luokassaan, jossa oli meneillään biologian tunti. Vakavina ja kiinnostuneina he seurasivat Timon piirtäessä taululle Suomen sijaintia. Koulu oli varsin yksinkertainen ja opetusvälineitä oli vähän. Yksi tietokone oli, mutta ei nettiyhteyksiä. Oppikirjat näyttivät samantapaisilta kuin koti-Suomessa. Oppilasasuntolan tilat olivat asianmukaiset. Miettimään jäimme, miltä Marcelinasta tuntui palata alkeelliseen kotiinsa, kun asuntolassa oli suihkua myöten kaikki mukavuudet. Kotona ei ollut edes omaa sänkyä.
Hyvästellessä sydän lähes särkyi. Tunsimme eräänlaista voimattomuutta. Mielellämme maksaisimme perheelle isommankin avustuksen kuukaudessa, mutta ymmärrämme kyllä, että sellainen yksityisyritteliäisyys ei Planin toimintaan sovi. Jatkamme säännöllistä kummirahaa Planille ja pidämme yhteyttä Marcelinaan kirjein ja kuvin.
Toivomme, että mahdollisimman moni ystävämme ryhtyisi Plan-kummiksi. Yhteydenpito kummilapseen rikastuttaa omaakin elämää ja voi tuntea parantavansa edes hiukan maailmaa. Näille lapsille Plan on ainoa toivo!
Kommentit
Hi, Neat post. There is a problem with your website in internet explorer, may check this? IE still is the market leader and a good part of other folks will miss your excellent writing due to this problem.christian louboutin super vic 120mm pumps black outlet
christian louboutin hola nina flat sandals navy outlet
christian louboutin gloria 40mm pumps nude outlet
christian louboutin louis spikes high top sneakers chocolate outlet
christian louboutin ron ron 80mm pumps red outletkiqTSXfdCl
michael kors outlet
michael kors outlet online
michael kors outlet online store
michael kors outlet online cheap
michael kors outlet store
michael kors outlet cheap
michael kors online outlet
michael kors online sale
michael kors bags outlet
michael kors handbags outletwWbzgFtvoP
http://jamaat-e-islamictg.org "A lot of people were saying he may not be able to play or perform in the level he played whilst went away, and he's proven everybody wrong. replica nfl jerseys china replica nfl jerseys china s .} snow on the day earlier than Christmas one of the busiest journey era of 4 seasons. At this time, Thanksgiving Working day appearance icy together with dried up.Sen. http://phetclasssicone.netau.net oxsKRyJqvJ
http://jamaat-e-islamictg.org Perhaps, in an ideal world, females of She's a Homewrecker might heal with a little more reserve: venting with friends and family, finding support doing just about everything other than adding to revenge sites.Amendola has played 12 games in the past two seasons and it has already been sidelined by incorporating sort of injury from the preseason. replica nfl jerseys china sELhTDlwGZ
http://bethlehemchildrensschool.org A second purpose due to the fact the precise gaming slowly became ever more favored plus ever more playing. You will find wherever when the footballing new jersey wasn organic and natural silk cotton ever again together with turned manufactured with non-natural cloth. These kinds of produced the specific jacket tremendously lighter weight when compared to the organic and natural silk cotton varieties in addition to doesn't necessarily stick to your system as many as all the organic cotton kinds. Quantities continues to be inching greater lately, an illustration this different interest rates are being, nevertheless it's as well somewhat visible of which certain benefit choosing offers emerge after the swift relocate greater. As pointed out, which includes concluded in a time of relief that will contain the store installed to draw a new circular involved with person attraction because the numerous causes for The year 2013 set out to play out. It's also a vital how the provider is found for a strong capital situation at the current time, partly due to any cashraising occasion with December, in accordance with fiscal reports posted on the organization website. Coach Bags Outlet Coach Purse Outlet Never the less, his or her go is almost stunning merely because Tottenham may reduce send Gareth Bale this approach offseason to make sure you Substantial The town. http://fukkoshien.dream-x.info FXBZtXFdHH
http://www.superlistbuildingtools.com Miami Lakes West and South Dade Park have digital cameras grouped together into adult fitness 'playgrounds' with signs explaining how to operate the equipment.However, she has human. coach outlet OqWDZsDHGp
http://www.atlantaactorsguide.com With the increased public attention towards birding, there is now greater sales of good optics. http://www.gipsdabra.com http://www.gipsdabra.com The best your by Aftab around Pakistan. http://sushi.raku-syo.info UNyFHyVfzf
Lisää kommentti
nocomments