Olemme viettäneet pari viimeistä Kuuban- päiväämme Havannassa, josta huomenna (toivottavasti) lennämme Meksikoon, Cancuniin. Kuubasta olemme löytäneet kaksi täysin erilaista maailmaa: Toisaalla on vehreä ja rauhallinen maaseutu, joka elää elämäänsä 50-luvun tyyliin ja jossa ihmiset ova trutiköyhiä mutta onnellisen oloisia ja pyyteettömän ystävällisiä. Toisaalla rähjäinen, meluisa Havanna, jossa turistia vaanivat jatkuvasti taksikuskit, rahanvaihtajat ym. yrittäjät. Täällä tulee surulliseksi katsoessaan rakennusten murenevaa kauneutta: jos pian ei tehdä jotakin, ei ole enää, mitä korjata.

Asumme tällä kertaa vanhassa Havannassa mukavan eläkkeellä olevan opettajapariskunnan luona (kuinkas sattuikaan!) vanhan talon neljännessä kerroksessa, josta aukeaa maisema yli vanhankaupungin. Opettajan palkka on täällä alle 10 euroa kuukaudessa ja eläke sitäkin vähemmän, joten tuomme heille mukavaa lisätienestiä.

Eilen seurasimme Hemingwayn jalanjälkiä Cojimarin kalastajakylässä, josta Pilar lähti merelle ja Vanhus ja meri – teoksen vanha mies kalaan. Kävimme myös kunnon turistin tapaan tutustumassa Vallankumousmuseoon, joka sijaitsee entisessä presidentin palatsissa. Paikka tihkuu propagandaa ja sieltä saa väistämättä vallankumousähkyn.






Nyky-Kuuban kurjuutta katsellessamme mietimme väkisinkin, onko tämä se Kuuba, jonka Che ja Castro halusivat kansalleen. On toki ollut hyvä nähdä tämä maa ennen kuin se muuttuu. Moni paikallinen toivoo, että muutos tulee Euroopasta eikä Amerikasta. - Tosin Amerikka on niin lähellä, että pian Maleconin rantoja reunustanevat loistohotellit ja hampurilaisketjut, ja ihana Viñalesin laakso on täynnä golfkenttiä.Yksi asia kuitenkin yhdistää kuubalaisia kaikkialla, kaupungeissa ja maaseudulla: yhteisöllisyys. Ihmiset ovat lämpimiä ja ystävällisiä toisiaan kohtaan, ja jos joltain jotain puuttuu, naapuri auttaa. Toivottavasti tämä asia ei milloinkaan muutu.

---

Kommentit

nocomments

---