Linkit
Tasmanian saari on Irlannin tasavallan kokoinen ja siellä asuu n. 500.000 ihmistä. Osavaltion pääkaupunki, Hobart (180.000 h.) sijaitsee kaakkoisrannikolla, Derwent-joen suulla. Viehättävä, brittityylinen kaupunki on rakennettu kukkuloille, massiivisen Mount Wellingtonin juurelle.
Tasmanian saari on aikoinaan ollut osa Australian mannerta, mikä näkyy esimerkiksi eläimistössä: monet eläimet ovat samoja kuin emämaassa, esim. wombatit ja kengurut ovat yleisiä. Viimeisen jääkauden jälkeen, n. 13.000 vuotta sitten, veden pinnan nousu erotti alueet toisistaan.
Tasmania sijaitsee niin etelässä, että sen sijainti vastaa pohjoisella pallonpuoliskolla Skotlantia tai Tanskaa. Keskilämpötilat ovat selvästi alhaisempia kuin Queenslandissä: Hobartissa on kesällä 14 – 25 astetta ja talvella 4 – 14 astetta. Lämpötilat myös vaihtelevat hyvin nopeasti: saapuessamme oli 30 asteen helle ja seuraavana aamuna oli 14 astetta ja satoi vettä. On tavallista, että saman viikon (jopa saman päivän) aikana voi kokea kaikki vuodenajat. Viikon matkaa varten oli syytä varustautua monenlaisin vaattein, jopa goretex-takki oli tarpeellinen.
Tasmanian luonto on kiehtova sekoitus Etelä-Englannin maaseutua, Skotlannin Ylämaata, alppiniittyjä ja vuoristoa, manner-Australian kuivia kukkuloita, Bretagnen jylhiä merenrantoja, jopa Lapin tuntureita. Maisemat vaihtuvat yhtä nopeasti kuin sää eikä matka tahdo edistyä, kun auto on pysäytettävä yhä uusien kiehtovien kuvauskohteitten takia (viikon matkan aikana Timo otti n. 900 kuvaa).
Tasmaniassakin on ollut poikkeuksellisen kuiva talvi, mikä oli helppo havaita lentokoneesta: saaren itäosan yleisväri oli ruskea. Viikon aikana siellä onkin syttynyt suuria metsäpaloja, jotka ovat tuhonneet paitsi valtavia metsäalueita, myös monia asuintaloja. Lentäessämme pois saarelta itärannikolta kohosi kymmeniä synkänvärisiä savupilviä. Huono-onninen vuokra-auto pelasti meidät ajamasta suoraan metsäpaloalueen keskelle: auton hajoaminen pakotti meidät odottamaan uutta autoa yön yli hotellissa, jossa meitä sitten varoitettiin palosta. Metsäpalot raivoavat siellä edelleen, ja seuraamme huolissamme ikäviä TV-uutisia.
Hobartista löysimme majapaikan 1800-luvulta peräisin olevasta pub-hotellista. Iso huone, kylpyhuone ja lämmin aamiainen maksoivat yht. 53 euroa kahdelta hengeltä. Samassa rakennuksessa oli muuten bottle shop (paikallinen Alko), joka oli auki 24 tuntia vuorokaudessa seitsemän päivää viikossa. Tuntuu jotenkin ristiriitaiselta Australiassa, jossa ruokakauppa ei myy edes keskiolutta ja alkoholipolitiikka on muutenkin kireämpää kuin Suomessa.
Ensimmäisenä päivänä kiertelimme Hobartin kaduilla ja ihastuimme sen kauniisiin vanhoihin taloihin ja ystävällisiin ihmisiin. Salamancan alue vanhoine rantamakasiineineen oli erityisen viehättävä. Kaupungissa ei ole yhtä ainutta pilvenpiirtäjää ja profiili on mukavan pikkukaupunkimainen. Päivän päätteeksi varasimme matkatoimistosta bussi-ja venematkan Hobartin eteläpuolella sijaitsevalle Bruny-saarelle.
Seuraava päivä valkeni sateisena mutta pilvet hajosivat nopeasti ja bussin saapuessa Bruny-saaren lautalle taivas oli jo sininen, tosin länsituuli oli kylmä ja navakka ja jatkui sellaisena koko päivän. Bussiosuus päättyi Adventure-lahdelle, joka on aikoinaan nähnyt mm. kapteeni Cookin ja Bounty-laivan kapinasta kuulun kapteeni Bligh:n vierailut. Adventure Bay on myös ollut vauras valaan- ja hylkeenpyyntikeskus mutta nykyään sen pääelinkeino on turismi.
Bussista siirryimme 24 hengen RIB-veneeseen (rigid inflatable boat), eli kovapohjaiseen kumiveneeseen joka oli varustettu peräti 3:lla 270 hevosvoiman perämoottorilla. Hevosvoimia tarvitaan erityisesti myötäaallokossa, ettei vene kääntyisi sivuttain aalloissa, jotka saattavat olla jopa 10 metrin korkuisia. Normaaliajossa, puoliteholla vene kulkee n. 80 km tunnissa. Meidän matkallamme länsituulen puskemat aallot olivat korkeimmillaan 4-5 -metrisiä ja kolmen tunnin reissun aikana taitoimme taivalta n. 120 kilometriä.
Bruny-saaren rantakallioilla on runsas linnusto, mm. vankka myrskylintu-, merimetso- ja pingviinikanta. Jyrkänteet kohoavat jopa 325 metrin korkeuksiin ja vesirajassa on meriluolia, jotka johtavat tumman seinämän syvyyksiin. Veneemme kippari ajoi välillä vain pari metriä rantakallioista ja kävimme jopa kurkkimassa meriluolien uumeniin. The Friars-nimisten tornimaisten luotojen luona meitä kohtasi vaikuttava näky: sadat hylkeet paistattelivat päivää kallioilla ja temmelsivät tyrskyissä. Ne katselivat meitä uteliaina ja tulivat aivan veneen viereen ihmettelemään punaisia anorakkejamme.
Päivän aikana näimme vain pari muuta venettä, kalastusaluksia jotka olivat pyytämässä hummereita. Matkan kohokohta oli yksinäinen albatrossi, joka liiteli eleettömästi, välillä korkeuksissa, välillä aaltoja hipoen, taustallaan villinä vaahtoava Eteläinen valtameri, jonka vastaranta oli 2000 kilometrin päässä, Etelämantereella. – T&L
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1536 views ) | permalink |
( 3 / 1867 )Ormiston maanantaina 4.12.2006
Joulua odotellaan Queenslandissä helteisissä merkeissä. Lämpötila pysyttelee 30 asteen molemmin puolin ja kosteusprosentti on korkea. Helteiden myötä olemme saaneet ihailla myös öisiä valonäytelmiä, ukkosmyrskyjä, taivaalla.
Luimme huolestuneena sunnuntain lehdestä, että itse joulupukki on lomaillut Cold Coastilla surffaillen innokkaasti. Mieleen hiipi epäilys, miten Suomen lasten käy jouluaattona. Pukki kuitenkin vakuutti medialle, että tontut ahkeroivat Korvatunturilla ja hän palaa varmasti ajoissa virkistynein mielin töihin. Joten olkaa rauhassa siellä koti-Suomessa: kyllä pukki tulee – kunhan hait eivät häntä syö!
Huomenna lähdemme tutustumaan Tasmanian saareen Australian mantereen eteläpuolella. Ehkä tapaamme siellä Tanskan kruununprinssiperheen, jonka vierailu siellä on ausseille suuri uutinen. Prinsessa Maryhän on Tasmaniasta kotoisin. Tasmanian sijainti eteläisellä pallonpuoliskolla vastaa suurin piirtein Skotlantia, joten lämpötila on todennäköisesti noin kymmenen astetta viileämpi kuin täällä. Säät tosin näkyvät olevan kovin vaihtelevia siellä. Joka tapauksessa meidän on otettava mukaamme myös hieman lämpimämpiä varusteita kuin nykyiset shortsit ja t-paidat. Olemme matkalla viikon, joten ensi viikon lopulla on luvassa raportti sieltä.
Tämänkertaisessa kuvakoosteessa ei ole mitään erityisiä kohteita, se kertoo vain elämänmenostamme ja Australian kesätunnelmista (jotka eivät tosin eroa paljonkaan talvi-sellaisista). – T&L
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1060 views ) | permalink |
( 3 / 1739 )Ormiston tiistaina 28.11.2006
Koulujen lukuvuosi lähenee päätöstään ja paikalliset yo-kirjoitukset ovat ohi. Koulunsa päättäneet ovat juhlineet uutta vapauttaan perinteisin menoin: koko Gold Coast on ollut sekaisin viikon ajan (onneksi emme ole siellä enää), kun n. 40.000 ”schoolia” (koulunsa päättänyt = schoolie) on riehunut roskamedian säestyksellä yötä päivää rannoilla, kaduilla ja hotellihuoneissa. Ja juhlinta kestää koko viikon! Uudet ylioppilaat ovat täällä keskimäärin 17-vuotiaita, eli alaikäisiä, mutta lehtitietojen mukaan monet vanhemmat ovat uhrautuvasti kantaneet heille viinaa heti, kun hotellihuoneen jääkaappi on tyhjentynyt. Huumeetkin ovat tiettävästi vahvasti kuvassa mukana, samoin humalaisia nuoria vaanivat aikuiset hyväksikäyttäjät. TV-kuvien perusteella suomalaisnuorten juhlat ovat kuin pyhäkoulun eväsretkiä täkäläisiin verrattuna.
Viikonlopun krikettiputkesta on myös selvitty, Australia löylytti ensimmäisessä koitoksessa Englannin. Kriketinystävillä riittää kuitenkin jännittämistä, sillä Adelaidessa aletaan perjantaina pelata seuraavaa viiden päivän koitosta. (Siis huom.: krikettimaaottelu kestää pisimmillään viisi päivää, ei vaivaiset neljä kuten erehdyimme aiemmin ilmoittamaan!)
Viime päivinä on keskikesän juhlan (= joulun) lähestyminen alkanut näkyä säätilassa. Lämpötilat ovat pysytelleet lähellä kolmeakymmentä (sisämaassa tänään 46!), ja ilmankosteuden kasvaessa olotila on hikisennihkeä. Olemme sitkeästi vielä käyneet golf-kentällä, vaikka pelaaminen onkin jo aika kuumaa puuhaa - pallot sinkoilevat joskus minne sattuu kun maila pyörii hikisissä kourissa. Säätieteilijät ovat ennustaneet kesästä erityisen kuumaa ja kuivaa, mutta onneksi lähikorttelissa on iso uimala (ja tammikuun alussa jatkamme matkaa viileämpään Uuteen Seelantiin).
Illan viiletessä on mukava lähteä kävelylle katselemaan Aussien jouluvaloja. Valaistu joulupukki poroineen viilettää monen talon pihapiirissä ja palmuissa tuikkivat värivalot. Timo haluaa, että joulupöydässä kaikilla on päässään täkäläinen hittituote, välkkyvät poronsarvet, mutta nähtäväksi jää... Grandma haaveilee lanttulaatikon valmistamisesta (lantut odottavat jääkaapissa ja tuttu suomalaisrouva kehui hänelle tänään keittäneensä jo omat lanttunsa). Täytyy kyllä sanoa, että kesähelteellä ei osaa kaivata suomalaisia jouluruokia.
Joulun lähestyminen saa koti-ikävänkin kaihertamaan mieltä. Jouluna pitäisi olla hämärää ja kylmää – mieluiten tietysti lunta ja pakkasta, mutta kunnon eteläsuomalainen räntä ja loskakin kelpaisivat... Joulupukki ja bikinipukeiset tontut hiekkarannalla eivät oikein tuo joulutunnelmaa.
Tässä vielä ”joulutunnelmaan” pääsemiseksi kuvia elämästä rannalla ja aalloissa Gold Coastilla. – T&L
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1114 views ) | permalink |
( 3 / 1714 )Ormiston torstaina 23.11.2006
Kotiutuminen Gold Coastin hiekkarannoilta on edelleen meneillään ja etenkin Timolla on aamuisin vaikeaa, kun tyrskyjen sijasta ikkunasta avautuu ankkalampi nimeltä Moreton Bay, ja aamuisten aaltojen kohinan on korvannut papukaijojen kiljunta.
Kun aaltoja ei enää tarvitse vahtia, olemme käyneet läpi runsasta rantaviikkojen kuvamateriaalia. Eräänä sunnuntaina vuokrasimme auton ja tutustuimme Gold Coastin takamaastojen (hinterland) monipuoliseen luontoon. Ohessa muutamia otoksia päivän saldosta. Lisää kuvia elämästä rannoilla ja aalloilla tulee ensi viikolla. – T&L
PS. Miljoonien aussien työ- ja vapaa-ajan ongelmat on ratkaistu lähipäiviksi, kun TV näyttää kauden ensimmäistä Australia-Englanti krikettimaaottelua. Ottelu kestää vain vaatimattomat neljä päivää (aamusta iltaan, tee- ja lounastaukoineen), ja kyseessä on kahden urheiluhullun kansakunnan tärkein vuosittainen tapahtuma. Itse maan pääministeri toivoo, että työnantajat suhtauvat ymmärtäväisesti yllättäen neljän päivän sairaslomalle joutuneihin ressukoihin.(Tiesittekö muuten, että kriketti keksittiin aikoinaan, kun yläluokan gentlemannit halusivat lajin, jota tavallisilla duunareilla ei olisi aikaa harrastaa..?)
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1269 views ) | permalink |
( 3 / 1876 )
On laskettu, että Australiassa on noin 11 000 surffirantaa (surf beach), joilla käy noin 55 miljoonaa ihmistä vuodessa. Englannin kielen sanalle ´surfing´ ei ole hyvää suomenkielistä vastinetta. Jos puhumme ´surffaamisesta´, suomalaisille tulee mieleen laine- tai purjelautailu. Lainelautailu on toki tärkeä osa surf-urheilua, mutta vain osa. Aalloissa myös uidaan. Mutta Suomessa uimari ei koskaan kohtaa sellaisia olosuhteita kuin Australiassa: kaatuvia aaltoja, merivirtoja, myrkyllisiä medusoja, haita....
Aallokkouinti vaatii hyvää uimataitoa ja lajinomaisen tekniikan hallintaa; myös aallokon käyttäytymistä on syytä tuntea. Esimerkiksi Timo ui ulos aaltojen rikkoutumisvyöhykkeelle ja tulee joskus satoja metrejä takaisin rantaan kuin delfiini, aallon kuohussa ratsastaen.
!700- ja 1800-luvuilla maahanmuuttajat eivät juuri oleskelleet ranta-alueilla (sen sijaan alkuasukkaat viihtyivät hiekkarannoilla). Uimista harrastettiin pääasiassa kaukana valtamerestä jokien suojaisissa poukamissa, kaukana vieraiden katseilta. – Vuonna 1803 kumottiin laki, joka kielsi uimisen julkisella paikalla, tosin naisilta se kiellettiin edelleenkin yli sata vuotta myöhemmin.
Vielä vuosisata sitten aallokkouintia pidettiin vaarallisena lajina, joka oli vain harvojen asiaan vihkiytyneiden huvi. Australian Surf Life Saving – liike syntyikin vuonna 1907 Sydneyn Bondi Beachillä tarkoituksena vähentää aallokkouintia kohtaan tunnettua pelkoa. Tänä päivänä liikkeessä on yli 100 000 jäsentä yli 300 eri seurassa, ja hengenpelastaja on yksi Australian ikoneista. Timokin oli lukiovuosinaan tällainen ikoni Currumbin Vikings-seurassa; Australian opeista oli hyötyä Tuusulan Rusutjärvellä kesällä 1970, kun hän elvytti rantaveteen hukkuneen miehen.
Hengenpelastusklubien tärkein tehtävä on uimarantojen vartiointi ja pelastustoiminta. Mutta lähes yhtä tärkeää on treenaaminen ja osallistuminen kilpailuihin. Kelta-punaisiin asuihin pukeutuneet hengenpelastajat ovat näkyviä rannoilla, ja uiminen heidän asettamiensa lippujen välisellä alueella on turvallista: tilastot kertovat, että merkityillä ja valvotuilla alueilla ei ole koskaan hukkunut yksikään uimari. Kymmeniä tuhansia on sen sijaan pelastettu aalloista ja merivirroista. Timokin oli kerran kiskomassa toistakymmentä turistia aalloista, kun hiekkasärkkä mureni uimarien alla.
Alunperin hengenpelastus tapahtui niin, että partiovuoron vahvin uimari puki päälleen pitkän köyden päässä olevat valjaat. Köyden toinen pää oli kiinni suuressa kelassa. Pelastajalle syötettiin köyttä kunnes hän tavoitti pelastettavan, sitten molemmat kiskottiin köyden avulla rantaan. Nykyään kelapelastus on näytöslaji, jota esitetään yleisölle hengenpelastuskarnevaaleissa. Timon aikoina 1960-luvulla se oli vielä tärkeä osa pelastustoimintaa. Nykyään uhri haetaan vedestä pelastuslaudalla, vesiskootterilla, kumiveneellä tai helikopterilla.
Hengenpelastusseurojen järjestämät kilpailut ovat näyttäviä tilaisuuksia. Kilpailulajit ovat suomalaiselle hyvin eksoottisia: aallokkosoutua, -melontaa, kauhontaa, uintia ja rantajuoksua pehmeässä hiekassa. Jo alle kymmenvuotiaat lapset (nipperit) ovat mukana toiminnassa. Nykyään hengenpelastaja ei ole aina uljas nuori rantaleijona-aussie, vaan valvontatorneissa (tai nykyään usein autoissa) istuu kaikenikäisiä miehiä ja naisia. Klubitoiminta on vapaaehtoista, aatteellista toimintaa, mutta rantoja valvoo myös suuri määrä kuntien palkkaamia ammattilaisia.
Timon aktiivivuosina 1960-luvulla haiden tähystäminen oli myös tärkeä osa hengenpelastustoimintaa. Tähystäjä istui tornissa ja hain nähdessään hän kilisytti varoituskelloa ja nosti salkoon punaisen lipun. Ihmiset komennettiin pois vedestä ja hengenpelastajien soutuvene lähti seipään kanssa hätistelemään haita ulommas merelle. Nykyään haivalvontaa tehdään helikoptereilla ja vartioitujen rantojen edustalle on viritetty verkot haiden oletetuille kulkureiteille. Verkoista keskustellaan aina, kun niihin takertuu delfiinejä tai valaanpoikasia, mutta hallitustasolla on todettu, että yksikin haikuolema Australian turistirannoilla olisi kohtalokas isku maan imagolle.
Gold Coastilla verkkoihin tarttuu keskimäärin kymmenen haita viikossa, mutta jotkut hait kiertävät verkot ja tulevat edelleen uimareiden reviireille. (Tai ehkä ne ovatkin haiden reviirejä, jonne uimarit tunkeutuvat?) Australiassa hain kitaan päätyy vain jokunen ihminen vuodessa; todennäköisempää on voittaa lotossa jättipotti. Vaarallisimpia paikkoja ovat joiden suistot ja kanavat, vaarallisin aika on auringonlasku. Yksi asia on kuitenkin varma: hait eivät ole kovin kiinnostuneita ihmisistä. Jos ne haluaisivat syödä ihmisiä, Australiassa olisi huomattavasti pienempi väkiluku – haita on nimittäin julmetusti. – T&L
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre2523 views ) | permalink |
( 3 / 1840 )<<nav_first <Edellinen | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | Seuraava> nav_last>>