- hiihtoa, melontaa, patikointia ja retkiluistelua
Tänä vuonna Etelä-Suomeenkin tuli kunnon talvi, niinpä hiihto- ja luistelumaisemat löytyivät ihan kotinurkilta ja Tunturi-Ilves sai uinua rauhassa koko sydäntalven, hiihtolomalaisten saapumiseen saakka. Tämän vuoden ensivierailumme venähti vappuun asti, tosin otimme Muoniossa vastaan uuden vuoden, kuten viime vuoden raportista ilmenee.
Tuusula 28.4.2009.
Kevät tuli Tuusulaan kohinalla mutta ensi yönä juna vie meidät viileämpiin maisemiin ja Tunturi-Ilveksen hellään huomaan. Vappuna köllöttelemme toivon mukaan Pallaksen hangilla. – Timo
Vapun kunniaksi Leena otti pari päivää virkavapaata ja hyppäsimme autojunaan tiistai-iltana. Seuraavana aamuna kahvilavaunussa totesimme, että lumiraja kulki Pellon ja Kolarin välissä, ja Muoniossa olikin paksu lumipeite, mutta +14-asteinen keli.
Tunturi-Ilves oli selvinnyt talvesta hyvin, ja talo hohti puhtautta ja raikkautta ahkerasti siivonneiden mökkivieraidemme jäljiltä. Lunta oli pihaporon selkään asti, mutta puut, tiet ja auratut alueet olivat paljaina. Pallaksen huiput hohtivat vitivalkoisina ja Oloksenkin rinne oli laskettelukunnossa, tosin kotitunturin kausi päättyi jo ennen vappua.
Kutunivan jokakeväinen joutsenpari oleili nivan alapuolella. Porokahvilassa esitimme osanottomme paikan vakiovieraan, legendaarisen Latuneuvoksen poismenosta; hän menehtyi auton rattiin Sieppijärvellä ennen pääsiäistä.
Vappuaattona illastimme Kammarissa mökinhoitajiemme, Eero ja Helena Puljun kanssa. Myöhemmin illalla totesimme yhdessä, että pihapupu voi pulskasti, ilmeisesti sekin mökkivieraiden ansiosta. Muita tuttuja eläimiä ei aluksi näkynyt, mutta ennen lähtöämme paikalle ilmestyi närhi, kaksi oravaa, muutama tintti sekä kaunis keltahemppopariskunta. Kuukkelit olivat ilmeisesti pesäpuuhissa syvällä metsän siimeksessä.
Jatkoimme vapun viettoa seuraavana päivänä Pallaksella. Lumi oli sulanut jo isohkoilta alueilta ja köllötimme paljakalla kesäisissä tunnelmissa kuohuviiniä siemaillen, nakkeja ja perunasalaattia mutustellen.
Lauantaina kävelimme lumikengillä maantieltä makkaran paistoon Mustavaaran majalle; raskaassa kelissä kävely tosin sujui helpommin ilman lumikenkiä. Jos astui latu-uran ulkopuolelle, sujahti lumeen lähes napaa myöten. Majalla oli hiihtäjäpariskunta, jotka kertoivat nähneensä karhunjälkiä Pallaksen suunnassa. Meidän reitillämme oli vain poronjälkiä; porokin kulkee myöhäiskeväällä mieluummin latu-uralla kuin raskaassa sohjolumessa.
Makkaranpaiston jälkeen lähdimme paluumatkalle ja Sammaltunturilta laskeutuessamme, heti metsävyöhykkeelle tultuamme, huomasin latu-uralla uusia jälkiä. Jälkien suunta oli alaspäin, eli olimme seuraamassa niiden tekijää. Mittailin jälkiä tulitikkuaskin (5 cm) avulla ja totesin niiden olevan halkaisijaltaan noin 18 cm. Kantapää, päkiä ja varpaat erottuivat selvästi, ja kyseessä oli mitä ilmeisimmin aikuinen karhu. Otus oli kulkenut reitillämme korkeintaan puolitoista tuntia aiemmin, ehkä vain viisi minuuttia sitten.
Jatkoimme matkaa kohti maantien varressa odottavaa autoamme. Pahin pelkoni oli, että metsästä tai mutkan takaa eteemme törmäisi keväinen karhunpentu, perässään vihainen emo. Puhuimme tahallaan kova-äänisesti tarkkaillen ympäristöämme ja selustaamme. Ennen maantietä jäljet kääntyivät vasemmalle, pitkin toista latu-uraa, ja huokaisimme helpotuksesta.
Mieleeni palasi muutaman kevään takainen hiihtoretki Ylläkseltä Aakenustunturille. Aakenuksen juurella oikaisin tiheän metsän halki ja yhtäkkiä aistin ympärilläni samanlaisen hajun kuin taannoin Korkeasaaren karhulinnassa. Tuntui siltä, kuin metsästä minua seuraisi sata nälkäistä silmäparia. Palasin meteliä pitäen latu-uralle ja pysyttelin uralla visusti lopun matkaa. Tuon muutaman minuutin ajan synkässä kuusikossa tunsin olevani osa ravintoketjua. Seuraavana päivänä Lapin Kansassa oli ilmakuva emokarhusta kahden poikasen kanssa – Aakenustunturin kupeessa.
Ken keväällä Lapissa liikkuu saa varautua siihen, että metsässä on muitakin kulkijoita. Amerikkalaisretkeilijöiden repussa roikkuva karhukello ei ole hassumpi ajatus; joka tapauksessa ääntä kannattaa pitää, vaikka laulaa luritellen.
Vappupäivinä lumipeite mataloitui silmissä ja aurinko porotti siniseltä taivaalta sunnuntaihin asti. Palasimme etelään sunnuntai-iltana, kauden viimeisellä junalla. Seuraava juna Kolariin lähtee joskus ennen juhannusta ja saatamme olla senkin kyydissä. Sitä ennen suunnitelmissa on kiinnostava reppuretki ihan eri maisemissa. – Timo
Muonio/Tunturi-Ilves 27.7.2009
Olemme lomailleet täällä toista viikkoa ja nyt palailemme etelään Kuusamon, Paltamon ja Pielaveden kautta. Reissun pääteemaksi on muodostunut pihapiiriin majoittunut ampuhaukkaperhe – vanhemmat ja kolme poikasta. Eilen poikaset tekivät hiekkakylpyjä ja painiskelivat keskellä Taviokuurnantietä. Kun pysähdyimme ottamaan kuvia, kaksi poikasta lennähti automme kattotelineelle ja yksi keikkui talon poroviirissä. Lisää näistä ja muista tällä palstalla loppuviikolla. – Timo ja Leena
RUSKAN JA KAAMOKSEN RAJAMAILLA 29.9. – 4.10.2009
Tunturi-Ilves 3.10.2009
Olen viettänyt täällä upean, jälkiruskan sävyttämän viikon. Ohjelmaan on kuulunut tuttujen tapaaminen, valokuvaus, lukeminen, lintujen ruokinta ja melonta. Olen myös käynyt läpi parikymmentätuhatta digikuvaa ja tallentanut ne DVD-levyille. Päivät ovat olleet aurinkoisia ja yöt pakkasen puolella. Huippuhienoksi muodostui eilinen melontaretki jäätyvällä Jerisjoella, yhdessä Hessu Kivisen nuoremman pojan, Oskarin kanssa. Melojen sijasta reissulle olisi pitänyt ottaa rautalapiot – niillä olisi ollut huomattavasti helpompi edetä paikoin parisenttisen teräsjään läpi! – Timo
Ensijäillä lokakuussa 2009. (Raportti löytyy myös osiosta Muonion jäillä).
Perinteisellä syyslomareissullamme Muonion maisemissa saimme kokea harvinaista herkkua: retkiluistelua kirkkailla teräsjäillä, tuntureiden katveessa. Viimeksi vastaavia jäitä löytyi Muoniosta vuonna 2005 ja sen jälkeen olemme joka syksy seurailleet pitkän aikavälin sääennusteita kaikista mahdollisista nettiosoitteista. Tämän lokakuun alku oli poikkeuksellisen kylmä ja toiverikkaina pakkasimme retkiluisteluvälineet autoon hyvissä ajoin ennen lähtöä Tuusulasta. Olimme toki saaneet varmaa tietoa jäistä Alatalon Jaakolta, joka oli jo luistellut Kätkäjärvellä.
Heti saapumispäivänämme lauantaina 17.10 suunnistimme Särkijärvelle, missä parilla jääsauvan kopautuksella totesimme jäätä olevan 6-7 cm. Se riittää luistelijalle mainiosti, joten retkiluistimet jalkaan, naskalit kaulaan, reppu selkään ja pian kiitelimme Särkijärven kirkkaalla, sileällä teräsjäällä. Järven eteläisen rannan tuntumassa harppasimme yli leveähkön railon ja pohjoiseen päin mentäessä löysimme uusia railoja sekä useita suurehkoja tuuliavantoja – uhkaavina liplattavia mustia aukkoja, jotka tuuli oli pitänyt avoimina.
Palasimme pikku hiljaa rantaan ja totesimme, että Särkijärvi on tänäkin alkutalvena vaarallinen ulkoilijoille: railot ja avopaikat vaativat pitkän pakkaskauden jäätyäkseen kunnolla.
Illansuussa kiertelimme vielä Torasjärven itäisellä alueella, missä jääpeite oli kiinteä ja vahva mutta ei yhtä sileä kuin Särkijärvellä.
Seuraavana päivänä suuntasimme Äkäsjärvelle, jonka jäätymistä olemme seuranneet tielaitoksen kelikamerasta. Seuranamme oli lajin ensikertalainen, Kivisen Hessu, joka oli hakenut retkiluistimet Jerishotellilta. Lähdimme liikkeelle järven pohjoispäästä, missä mittasimme jään paksuudeksi 7 cm. Etelään päin mentäessä jää vahveni ja kapeassa eteläisessä vuonossa sitä oli verkkoavannosta mitattuna yli 15 cm.
Evästelimme Äkäsjoen lähtöpisteessä ja palasimme myötätuulessa, kierrellen ja kaarrellen sileällä jäällä, edessämme Keimiötunturin ja Pallaksen laet. Matkaa tuli sen verran, että päätimme jättää Jerisjärven seuraavaan päivään. Vaan yöllä satoi lunta, aikaikkuna sulkeutui ja jatkoimme syyslomaa sauvakävelyn merkeissä. Saimme kuitenkin nauttia kahden päivän ajan harvinaisesta herkusta: retkiluistelusta Tunturi-Lapin upeilla järvillä.
Joulu ja uusi vuosi Tunturi-Ilveksessä
Autojuna toi meidät Kolariin ja sieltä ajelimme rakkaaseen lapinmajaamme Tunturi-Ilvekseen.
Tunturi-Ilves 2.1.2010
Joulunvieton loppusanat
Olemme viettäneet kaksi joululomaviikkoa Tunturi-Ilveksen hellässä huomassa.Täällä on ollut helppo rauhoittua joulun tunnelmaan ja unohtaa arkihuolet. Kaamoksen sininen hämärä, pumpulinpehmeä uusi lumi ja hiljainen talviluonto loivat meille suorastaan maagiset puitteet.
Pakkanen pysytteli lähellä kahtakymmentä lähes joka päivä, mikä hieman rajoitti liikuntaharrastuksia, mutta kuten kuvistä näkee, teimme kuitenkin hienoja hiihto- ja lumikenkäretkiä ja Pallaksen rinteillä tapasimme outojakin (lumi)otuksia. Potkukelkalla laskettelimme mäkeä alas postilaatikolle hakemaan (edellispäiväistä) Hesaria. Takkatulen räiskeessä oli mukava lukea pukin tuomia kirjoja ja niitä tulikin luettua paljon: Timo lukitsi itsensä Stieg Larssonin Millennium-trilogiaan ja minä ahmin kymmenkunta kirjaa Isabel Allendesta syksyn Finlandia-ehdokkaisiin, Tervoa unohtamatta.
Tintti- ja punatulkkuystävämme löysivät talipallot ja siemenet nopeasti – tinteille kelpasi myös makkara (samoin kuin kolmelle ahneelle närhelle). Suruksemme kuukkeleita emme nähneet koko aikana lainkaan: ehkä ne piileksivät pakkasia metsässä. Sen sijaan pupu ilmestyi kuin ilmestyikin illan pimeydessä syömään leivän palasia.
Uuden vuoden aattona täysikuu valaisi koko tienoon taikavaloonsa, niin että metsässä olisi voinut keskiyöllä vaikka hiihtää, eikä pupukaan uskaltanut näyttäytyä vaan pysytteli piilossa.
Mieli haikeana riisuimme joulukuusen ja –koristeet. Tontut odottavat kiltisti laatikossaan ensi joulua. Etelä-Suomessakin on nyt lunta. Toivottavasti hiihtokelit jatkuvat sielläkin ja saamme vielä nauttia talvesta. – Leena