Lappi/Muonio Tunturi-Ilves 11.4.2010.
Saavuimme eilen Muonion keväthangille. Tänään kiersimme Keimiötunturin Leenan syntymäpäivien kunniaksi.
Jälleen kotona, kahden hienon hiihtoviikon jälkeen. Ajokeli oli Lapissa kuiva ja Oulun jälkeen loskainen, ja kolmen varikkokäynnin taktiikalla aikaa 1000 km matkaan meni 12,5 tuntia. Kotipihalla seisoo tällä hetkellä tosi likainen auto.
Muutama poro maleksi tiellä, mutta hirviä ei tällä kertaa näkynyt. Rekkaralli oli tavanomainen, eli hirmuinen. Miten minusta tuntuu, että Suomessa liikkuu maailman suurimmat rekat? Australiassa rekat ovat pidempiä, mutta eivät näytä niin leveiltä tai korkeilta. Ehkä Suomessa syy suurilta näyttäviin rekkoihin on kapeat tiet, esim. Tornio-Kilpisjärvi tiellä saa olla tarkkana, kun vastaan tulee vaikkapa norjalainen kalarekka. Sen lennättämä lumipilvi voi piilottaa monta poroa…
Tunturi-Ilves 23.9.2010
Olen viettänyt muutaman mukavan ruskapäivän Tunturi-Ilveksen huomassa, yhdessä setäni Erkin kanssa. Eki täytti kesällä 90 mutta korkea ikä ei näy menosta, kasvoista, eikä oikeastaan muustakaan. Hänen kanssaan tein ensimmäisen Lapin-reissuni, kevättalvella 1969. Kävimme Kilpisjärvellä, Ekin vanhaa kaveria, eräopas Yrjö Metsälää tapaamassa, ja reissu oli alkua omalle pitkälle ystävyydelleni Yrjön kanssa.
Tämän päivän Kilpisjärveä ei aina tunnista Yrjö Metsälän legendaarisista valokuvista. Valtaisa muutos perustuu Enontekiön kunnan ahneuteen: norjalaiset eivät saa ajaa moottorikelkoilla omassa maassaan, mutta Suomessa se on heille sallittu. Niinpä kunnanisät, kärkipäässä Kilpisjärven kauppias, ovat tehneet kaikkensa saadakseen norjalaisten rahat haltuunsa. Saanan pyhät maisemat on tehokaavoitettu norjalaisten mökkikyliksi – kaikki siksi, että nämä pohjolan öljysheikit pääsevät kurvailemaan moottorikelkoillaan Kilpisjärven jäällä, koko perheen ja suvun voimin, muutaman aurinkoisen kevätviikon ajan. Lopun vuotta tönöt seisovat tyhjillään ja kelkat kököttävät pilttuissaan. Häpeällistä toimintaa, sanoisin.
Tunturi-Ilveksen pihapiirissä on vilskettä, erilaisten peippojen lihottaessa itseään pian tapahtuvaa muuttomatkaa varten. Kuukkelit, närhet ja tintit lihottavat muuten vaan, nehän jäävät tänne meidän iloksemme. Tänään palaamme etelään.- Timo
Tunturi-Ilves 21.2.2011
Eipä tuo uudenvuoden rauhantoivotuksemme paljon auttanut, kun tuntuu että maailma repeää kohta liitoksistaan. Täältä Tunturi-Ilveksen huomasta rauhaa kuitenkin löytyy… Ajoimme tänne karmeassa, -35 asteen pakkasessa, mutta hyvin pääsimme perille vaikka välillä tuntui, että autossa on neliskulmaiset pyörät. Vastaantulevat rekat olivat kuin entisajan höyryjunia, kun kuski painoi kaasua ja pakoputkista tulvi usvaa koko valtatien leveydeltä. Ohi niistä ei kannattanut yrittääkään.
Hiihtämään olemme päässeet mutta mieletön määrä varusteita siihen on tarvittu. Jotkut ladulla liikkujat ovat muistuttaneet karhuja, kun tamineita on niin paksusti päällä. Parikymmentä astetta lienee paikallinen pakkasraja ja sen verran latuvarren mittari on näyttänytkin tunturin toisella puolella. Täällä ylempänä on aina muutama aste vähemmän.
Aurinko on taas aktivoitunut ja olemme saaneet ihailla revontulia. Ja nyt saunaan!- T&L
24.2.2011
Länsi-Lapin tuntureilla on tällä viikolla temmeltänyt kova etelätuuli, joka on lisännyt pakkasen purevuutta merkittävästi. Esimerkiksi Sammaltunturilla ja Pallaksen Laukukerolla on jatkuvasti puhaltanut yli 12 m/s, puuskien ollessa lähemmäs 20 m/s. Allaoleva Ilmatieteen laitoksen kaavio on hyvä vinkki, kun päätetään miten pitäisi pukeutua ladulle tai rinteeseen. Erityisesti kasvot on syytä suojata hyvin.
Tunturi-Ilves 11.9.2011.
Täällä jälleen! Yli puoli vuotta on vierähtänyt viime käynnistämme, johtuen kotikunnailla keväästä syksyyn jatkuneista rakennusprojekteista, entisen kotitalon tyhjennyksestä jne. Nyt olemme täällä Muoniossa kokonaiset kaksi viikkoa, jonka jälkeen vietämme viikon kotona reppujamme pakaten, ja sitten suuntaamme maailmalle seitsemäksi kuukaudeksi, kohteinamme Kuuba ja Väli-Amerikka, pohjoinen Etelä-Amerikka, Tahiti, Uusi Seelanti, Australia, Singapore ja Malesia. Matkamme vaiheita voi seurata näiltä samoilta sivuilta.
Pitkän poissaolon jälkeen on ollut upeaa selailla vieraskirjan sivuja: Tunturi-Ilves näyttää tuottavan onnea ja rauhaa kaikille, jotka täällä vierailevat. Niin myös meille. Tämä korostuu etenkin tänään, 11. syyskuuta, kun maailma muistaa kymmenenen vuoden takaisia tapahtumia.
Tunturi-Ilves 18.9.2011
Elämä soljuu hiljalleen hyvän ruoan, makeiden yöunien ja mukavien päiväretkien merkeissä. Leena opiskelee espanjaa heti kun silmä välttää. Tänään on vuorossa subjunktiivin imperfekti. Olemmekin sopineet, että kun saavumme Etelä-Amerikkaan, hän hoitaa kieliopin ja minä hoidan puhumisen… Pihapiirissä on vilskettä: parhaimmillaan olemme laskeneet ruokavierassaldoksi kymmenen urpiaista, kahdeksan viherpeippoa, kuusi järripeippoa, neljä punatulkkua, kuusi kuukkelia, kaksi närhiä ja kolme oravaa – kaikki samaan aikaan! Pupua ei ole näkynyt mutta aamulla tontin halki porhalsi muutama poro. Iso lihava, monenkirjava kissa vaani illalla myyriä. Aurinko on näyttäytynyt vain muutaman kerran mutta sade on onneksi hellittänyt. – T
Mökin ympäristössä on tällä viikolla havaittu seuraavat 14 lintulajia: kuukkeli, närhi, korppi, harakka, punatulkku, laulurastas, talitiainen, sinitiainen, hömötiainen, lapintiainen, urpiainen, punarinta, järripeippo ja viherpeippo. – T
Jerisjärven peilityyneen pintaan heijastuvat Keimiötunturi ja Pallaksen huippujen ketju leimautuivat mieliimme ikiajoiksi. – T
Tunturi-Ilves 21.9.2011
Mökin seinällä, poronsarvien ja noitarummun välissä, on ollut paikka varattuna suopungille. Tänään sateen tihuttaessa autoilimme Sonkamuotkan käsityömyymälään, mistä ostin 10 metrin pätkän aitoa tervasuopunkia. Kieloja oli tarjolla vain muovisina, mutta korista löytyi sopiva pala poronsarvea, josta veistin ja viilasin kielan. Suopunki toimii hyvin – pyydystin ensi heitolla aurauskepin, mutta jatkossa se saa palvella koriste-esineenä. – T.
Lappi/Muonio Tunturi-Ilves 2012