PUERTO NATALES 28.12. – 31.12.2019
Bussimatka El Calafatesta Puerto Natalesiin kestää noin 5 tuntia. Tien molemmin puolin levittäytyy Patagonian tasanko valtavine karjatiloineen, kunnes Chilen rajan jälkeen maisema muuttuu kumpuilevien kukkaketojen ja kimaltelevien järvien satumaaksi. Pohjoisessa siintävät Andien lumihuiput.
Puerto Natales on 18000 asukkaan pieni tuulenpieksämä kaupunki eteläisessä Chilessä, provinssissa nimeltä Última Esperanza (=viimeinen toivo). Provinssin nimi on peräisin 1500-luvulta, jolloin espanjalainen Juan Ladrillero-niminen merenkulkija etsi sieltä epätoivoisesti Tyynenmeren ja Atlantin valtameren yhdistävää väylää. (Myöhemmin, vuonna 1520 portugalilainen Ferdinand Magellan purjehti etelämmästä Atlantille).
Kaupunki perustettiin 1911 lammastilallisten satamaksi, ja ensimmäiset asukkaat saivat elantonsa lampaiden ja karjanhoidosta.
Puerto Natalesin tärkeimpiä elinkeinoja ovat nykyään turismi ja kalastus, monet käyvät myös Argentiinan puolella töissä hiilikaivoksissa.
Tuulenpieksämä kaupunki todella on. Sen matalat rakennukset kumartuvat hakeakseen suojaa Patagonian ikuiselta tuulelta. Kaupungissa ei ole yhtään korkeaa rakennusta, vaan profiili on matala ja vaatimaton, mutta omalla tavallaan hyvin viehättävä.
Turistit tulevat Puerto Natalesiin, koska sieltä on helppo päästä Chilen ehkä kuuluisimpaan kansallispuistoon Torres del Paineen. Kaupungin kadut ovatkin täynnä retkeilyasuista väkeä, retkeilyvarusteita myyviä kauppoja, retkiä järjestäviä toimistoja, eritasoisia hotelleja ja hostelleja ja runsaasti ravintoloita.
Ihastuimme Puerto Natalesin aitouteen ja ystävälliseen ilmapiiriin. Olimme tulleet sinne kahdesta syystä: ensinnäkin tietysti käydäksemme Torres del Painessa ja toiseksi noustaksemme uuden vuoden aattona laivaan, joka veisi meidät kauan haaveilemallemme matkalle Chilen vuonojen läpi Puerto Monttiin.