Pääsiäinen rannalla.

Huaycán 3.4.2018

Pääsiäisenä meillä oli viiden päivän loma, jonka olimme suunnitelleet viettävämme lähes 4000 metrin korkeudessa Huarazissa. Jouduimme kuitenkin viime tipassa muuttamaan suunnitelmia, koska vuorilla oli satanut viikkokausia yhteen menoon, ja teiden vaarallisuuden takia bussit eivät kulkeneet. Päätimme siis siirtää matkan Huaraziin huhtikuun loppuun ja pysytellä merenpinnan korkeudella Mirafloresissa. Saimme viettää aurinkoisen pääsiäisen, nauttia pitkistä rantakävelyistä, raikkaista merituulista, hyvistä ravintolailloista ja hiljaisista öistä. Pääsimme myös tutustumaan Semana Santan (katolilaisten pyhän viikon) juhlamenoihin.

Perussakin syödään pääsiäisenä kalaa. Aamu-TV:n iltapukuinen toimittaja uutisoi kalan hintoja.
Kukkaloistoa rantatörmällä.

Varjoliitäjä lähtee lentoon.
Korppikotka katsastaa lomanviettäjiä.

 

Rantavesi ei tänäänkään houkuttele uimaan.
Vietimme iltapäivän hieman pohjoisemmassa,  La Puntan maisemissa.

 

Gran Canarian Moganissa on ihan samannäköinen katu.
Vanha kalastaja paikkaa verkkoa.
Merenkävijöiden muistomerkki.

 

Rantaraitti toi mieleen Havannan Maleconin.
San Lorenzon saari on karu ja kiehtova.
La Puntaan kuljetaan toisenlaisen todellisuuden kautta.

Illalla olimme jälleen tutussa Mirafloresissa.
Pääsiäisenviettoa malli 1….
… ja malli 2.
Pääsiäisen juhlamenoja kaupungin keskustassa.
Perulaisten syvä uskonnollisuus korostuu pääisiäisenä.