Pucusana 7-9.3.2018
Halusimme puhdistaa keuhkomme Huaycánin pölyistä ja pakokaasuista ja suuntasimme Limasta 75 km etelään sijaitsevaan Pucusanan kalastajakaupunkiin. Kolme eri bussia vaatinut matka oli hankala ja kesti yli kolme tuntia, mutta vierailu oli vaivan arvoinen.
Majoituimme majataloon, joka mainosti itseään netissä nimellä Brisa del Mar, mutta paikan päällä nimeksi osoittautui Mirador de Pucusana. Niinpä asumuksen löytäminen oli melkoinen haaste, etenkin kun se sijaitsi korkeuksissa kaupungin yläpuolella, eivätkä kaikki mopotaksit halunneet sinne kiivetä. Lopulta saimme suostuteltua itsellemme kyydin ja pitkän köröttelyn jälkeen löysimmekin paikan. Kuulimme myöhemmin, että nimenvaihto oli käynnistetty mutta toimenpide vaatisi vielä paljon leimoja ja viranomaismaksuja (virallisia ja epävirallisia?).
Terassiltamme avautuva maisema korvasi hankalan matkamme. Koko kaupunki upeine, veneiden täplittämine lahtineen avautui jalkojemme juurelle, ilma oli puhdasta ja rantakallioiden takana siinsi Tyynen valtameren horisontti. Yksikään koira ei haukkunut, kukko kiekunut, mopotaksi pörissyt tai radio raikunut.
Ystävällinen emäntämme Elizabeth osoittautui eläkkeelle olevaksi opettajaksi, hän puhui paljon ja mielellään ja kun puhe oli sellaista, jota lapsetkin ymmärsivät, kävimme perusteellisia keskusteluja mm. koulutuksen merkityksestä.
Matka hotellista rantakadulle oli lyhyempi, alas jyrkkiä portaita ja paluukin onnistui kun veti välillä henkeä. Rantakatu Maleconilta löytyi vieri vieressä terassiravintoloita, jotka tarjosivat kylmää olutta ja juuri pyydystettyjä mereneläviä. Aterian hinta juomineen oli kymmenen euron tuntumassa. Suomessa vastaava olisi maksanut lähemmäs sata euroa ja simpukat olisi tuotu jostain kaukaa.
Pucusanan satamalahti on suojassa Tyynen valtameren tyrskyiltä. Kalasatama pyörii kiihkeästi yötä päivää, aluksia tulee ja menee ja täyteen ahdetut kalarekat suuntaavat kohti Liman tukkutoreja. Nääntyneet kalastajat lampsivat saappaineen kohti yösijaansa, joka on usein kerrossänky ankean hostellin makuusalissa. Sama sänky saattaa majoittaa yö- ja päivävuorolaiset vuorollaan, kun yksi tulee lepäämään toinen lähtee töihin.
Kaupunkia ympäröimillä kukkuloilla kököttää samanlaisia asumuksia kuin Huaycánin köyhimmillä alueilla mutta rannoilla avautuu toinen maailma. Raharikkaat limalaiset ovat rakennuttaneet toinen toistaan ylellisempiä rantahuviloita ja moni hiekkapoukama on aidattu ja tarkoin vartioitu. Kaupungin edustalla sijaitseva La Islan saari on myös yksityisessä omistuksessa. Saarella ei ole kauppoja tai ravintoloita, vain valkoisia huviloita, joissa useimmiten asuu vain vartijoita ja talonmiehiä. Omistajat käyttävät huviloitaan vain parina kesäkuukautena mutta yhtä pikku hiekkarantaa lukuun ottamatta saari on suljettu ulkopuolisilta ympäri vuoden.
Rantahuviloista kallein on tullut maksamaan yli 12 miljoonaa dollaria. Paikallisen pormestarin linna on lähes samanveroinen, eli pientä palkanlisää taitaa tulla rakennusluvista, tiemäärärahoista yms. Ihmeellisin talo kuitenkin sijaitsee tekosaarella La Islan edustalla. Valtava valkoinen palatsi oli limalaisen tekstiilitehtailijan syntymäpäivälahja ranskalaiselle vaimolleen. Yllätykseksi tarkoitettu talo ei kuitenkaan miellyttänyt ranskatarta eikä tämä käy siellä koskaan. Mieskään ei siellä käy ja iltaisin talon ainoa valo palaa vartijan kopissa.
Pari päivää Pucusanassa meni kuin siivillä eikä työasioita muistanut miettiä. Toisena päivänä tutustuimme monista maailmankolkista tutuiksi tulleisiin olentoihin, merileijoniin ja pingviineihin. Leijonia löytyi kokonainen lauma mutta pingviineistä vain pari vaivautui ulos koloistaan meitä ihmettelemään. Patagoniassa ne asettuivat riveihin hyvissä ajoin ennen turistiveneiden tuloa, ilmeisesti nauttien yhtä paljon meidän katselusta kuin me niiden.
Paluu Pucusanasta sujui huomattavasti nopeammin kuin tulomatka. Ahtauduimme seitsemän muun kanssa viiden hengen tila-autoon ja pitelimme kiinni mistä saimme kun kuljettaja kurvaili sataakolmeakymppiä, muita väistellen ja kaikkia Panamerican Highwayn neljää kaistaa käyttäen, kunnes Liman aamuruuhkat pakottivat hänet painamaan jarrua. Hengissä kuitenkin ollaan, ehdimme ajoissa opettajainkokoukseen ja akut on ladattu tulevan viikon koitoksia varten.
