Huaycán 6.2.2018
Alamme vähitellen oppia päivittäiseen rutiiniimme. Työpäivät sujuvat lukujärjestyksen mukaan, Timolla englannin tunneilla, Leenalla kirjastossa 7 – 13 –vuotiaiden kanssa ja teinien kanssa nuorten keskuksessa. Kieli tuottaa vähän ongelmia, koska paikallisten murre eroaa paljon kirjakielestä ja lapset puhuvat nopeasti. Mutta he sopeutuvat hyvin tankeroespanjaa puhuvaan opettajaan ja ovat avuliaita.
Kerran viikossa käydään pitämässä kirjastotuntia Zona S:llä, vuoren rinteeseen rakennetulla, kaikkein köyhimmällä alueella. (Kaupunki on jaettu aakkosten mukaisiin alueisiin, eli zoneihin.) Ensimmäinen käyntimme siellä oli koskettava kokemus (Timo oli mukana järjestön virallisen valokuvaajan ominaisuudessa). Kuivaan ja pölyiseen rinteeseen oli kyhätty laudoista rakennetttuja kontin kokoisia ”taloja”, joissa kussakin asuu vanhempien ja isovanhempien lisäksi 5-10 lasta. Juoksevaa vettä ei ole eikä juuri käymälöitäkään. Suihkusta käy ämpärin avulla kaadettu vesi.
Nousimme kylään kirjakasseinemme kombi-bussin päätepysäkiltä jyrkkiä portaita ylös ”kirjastotalolle”, joka on aaltopellistä kyhätty vaja. – Ja voi miten innoissaan lapset ryntäsivät meitä vastaan! Kirjoista suorastaan taisteltiin, kun ne levitettiin pöydälle. Osa lapsista halusi lukea itse, osa tuli vierelle kyhnyttämään ja halusi, että heille luetaan. Aikuisen nälkä oli suuri. Lukiessaan kirjaa näille pienille innokkaille kuuntelijoille tunsi tekevänsä jotain tärkeää.
Leenan työtoverina kirjastossa on suomalainen, samaa sukupolvea oleva Paula, joka on ollut täällä jo syyskuusta asti. Paula on tomerasti pannut kirjastoa järjestykseen ja opastanut Leenaa alkuun. Joululomalla hän kävi Espanjassa, jossa kertoi työstään täällä Espanjan suomalaisille. Nämä järjestivät keskuudessaan keräyksen, jonka tuottamilla rahoilla Paula on saanut ostettua uusia kirjoja ja tarvikkeita kirjastoon. Kirjaston määrärahat kun ovat täällä todella pienet: noin 50 euroa vuodessa.
Vapaapäivänämme kävimme Limassa. Sinne mennään täältä pikkubussilla, ja matka kestää tunnista puoleentoista kaaosmaisesta liikenteestä riippuen. Oppaanamme tällä ensikäynnillämme oli aina ystävällinen ja avualias Anthony, paikallinen nuorimies, joka on järjestön oma kasvatti. Haistelimme meri-ilmaa Miraforesin kaupunginosassa, jossa kaupungin parempiosaiset asuvat. Siellä on ihan eri maailmassa kuin täällä Huaycánissa. Hienossa ostokeskuksessa näkyvät suuren maailman merkit ja hinnat ovat Suomen tasoa. Monet meidän lapsemme täällä eivät ole koskaan käyneet Limassa saati nähneet merta. Tuumailimmekin Paulan kanssa, että järjestäisimme lapsille päiväretken Limaan. Mutta kuten Timo totesi Mirafloresista, turisteja katsellessa olo oli kuin Lapin ukolla Rovaniemen markkinoilla. Teki mieli palata pikaisesti oman kämpän rauhaan, ei kuitenkaan porojen vaan kukkojen ja koirien pariin.
Lima-päivämme päättyi hienoon konserttiin illalla. Konsertti pidettiin Liman upeassa kaupunginteatterissa, joka vetää vertoja suuren maailman teatteritaloille: neljä kerrosta parvia, punaiset sametti-istuimet ja runsaasti kultakoristelua. Konsertissa sinfoniaorkesteri soitti rock-sovituksia, solistinaan Perun paras rock-kitaristi, pari muuta rock-kitaristia ja muutama sellisti – mieleen tuli Apocalyptica. Se oli oikeasti hyvä konsertti.
Konsertista paluu kotiin oli uskomaton kokemus. Konsertti päättyi noin kello 22 ja kaupungilla oli valtava ruuhka ja meteli, vaikka oli tavallinen torstai-ilta. Liikenne oli täysin jumissa ja tuntui, että kaikki limalaiset ovat ulkona puistoissa ja kaduilla. Siihen aikaan Helsingissä arki-iltana kadut ovat hiljaisia ja ihmiset kotona katsomassa televisiota tai valmistautumassa nukkumaan menoon.
Timon kokemuksia opetustyöstä
Yli kymmenen oloneuvosvuoden jälkeen huomaan yhtäkkiä palanneeni työelämään, kaikkine haasteineen ja paineineen. Olen mm. oppinut ymmärtämään tuntien valmistelun tärkeyttä. Oppilaani tulevat tunneille vapaa-ajallaan ja heille on tarjottava monipuolisia, riittävän kevyitä mutta tietopitoisia tunteja niin, että heidän mielenkiintonsa ei herpaannu. Sellaista tuntia ei voi pitää pelkän improvisoinnin pohjalta, etenkin jos kyseessä ovat kaikkein pienimmät oppilaat. Teinien kanssa onkin helpompaa valita uusia polkuja, jäädä pohtimaan jotain asiaa jne. Johtajaopettaja Yeni korostaa, että laatimani tuntísuunnitelmat tulevat tarpeeseen myös tulevaisuudessa, jos seuraajani on vaikkapa täysin kokematon amerikkalaisteini, joka on juuri itse päässyt koulun penkiltä. Onneksi oppilaani ovat, paria poikkeusta lukuunottamatta, hyvin käyttäytyviä ja oppimishaluisia. Ainakin yhdellä pojalla on selviä ADHD-oireita ja olenkin kuullut, että hänellä on vaikeat kotiolot. Hänen kohdallaan epäilen myös Touretten syndroomaa.
