Dalby: Timon ensivuodet Australiassa 
Niukkasen perhe muutti Australiaan vuonna 1959, kun liikemies-isä tuskastui yrittämisen vaikeuteen 1950-luvun Suomessa. Isä tuli Australiaan ennen muuta perhettä ja hankki valmiiksi työpaikan, auton ja kodin. Perhe - äiti ja neljä 5-14 - vuotiasta lasta - lensi perässä pari kuukautta myöhemmin.

Lentomatka KLM:n koneella kesti neljä vuorokautta ja yöt nukuttiin hotellissa maan kamaralla. Viimeinen yö ennen Australiaan tuloa vietettiin palmurantaisella Biakin saarella, hollantilaisten silloisessa siirtomaassa Länsi-Uudessa Guineassa. Perillä isä oli vastassa ja sitten ajettiin vielä tuntikausia sisämaahan, Dalbyn pikkukaupunkiin.

Dalby oli tuohon aikaan erittäin vauras, 7000 asukkaan pikkukaupunki. Wartburg-Suomesta tulijoita ihmetytti mm. pääkadun autoliike, jonka ikkunassa komeili hopeanvärinen Jaguar E-Type. Paikalliset farmarit vaihtoivat auton uuteen joka vuosi, ja monella oli myös oma lentokone. Tästä muistuu mieleen Timon ensimmäinen englanninkielinen sana. - Paikalliset lapset tulivat ihmettelemään pellavapäisiä suomalaislapsia ja samalla yli lensi pienkone. Eräs pikkupoika tönäisi Timoa, osoitti konetta ja sanoi ”aeroplane”. Timo toljotti poikaa ja tämä tönäisi häntä uudestaan, osoitti lentokonetta ja käski toistaa ”aeroplane”. Timo teki työtä käskettyä ja pari kuukautta myöhemmin hän ja muut sisarukset puhuivat englantia täydellisesti.

Sopeutuminen uuteen maahan tapahtui muutenkin helposti. Pikkukaupungissa naapurit olivat avuliaita ja leikkikavereita löytyi joka lähtöön. Suomesta paikalliset eivät tienneet mitään ja lähin eurooppalainen ilmiö oli hollantilaispappa, joka ajeli antiikkisella mustalla polkupyörällä. Timo kävi koulua, myi sanomalehtiä ja myrkkymatelijoita vilisevista vesiesteistä löytämiään golfpalloja, soitti trumpettia torvisoittokunnassa, kasvatti papukaijoja, kalasteli, harrasti kilpauintia ja pelasi tennistä. Niukkaset asuivat Dalbyssä onnellisesti vuoteen 1963 asti, sitten perhe muutti Brisbaneen, koska siellä oli lapsille paremmat koulut.

Dalby sijaitsee Great Dividing Range -vuoriston takana Darling Downsin ylängöllä, n. 800 metrin korkeudessa, 250 kilometriä Brisbanesta länteen. Kaupunkia ympäröivää laajaa lakeutta peittää monen metrin kerros maailman hedelmällisintä mustaa multaa. Perinteisesti Dalbyn pelloilla on kasvatettu vehnää ja muuta viljaa mutta viime vuosina yhä useampi farmari on siirtynyt puuvillaan. Vettä ahnehtiva puuvilla on muuttanut alueen ekotasapainon täydellisesti ja alueen läpi virtaavat joet ovat tyystin kuivuneet. Papukaijaparvetkin ovat pienentyneet, kun viljan kasvatus on vähentynyt. (Vehnäfarmari oli kansan kielellä ”cockie farmer” tai pelkkä cockie, koska hän elätti cockatoo-papukaijoja). Dalbyn ympäristöstä löytyy myös öljyä, kaasua ja kivihiiltä ja kaupunki on edelleen vauras. Suurena ongelmana on kuivuus: puuvillapeltojen kastelu on vienyt pohjavedet ja kunnon sateita ei ole nähty vuosikausiin. – T












































Toowoomban kukkakarnevaali

Toowoomba on n. 113.000 asukkaan kaupunki Darling Downsin ylängön itäreunalla. Kaupungista itään on laaja näkymä kohti 80 km:n päässä sijaitsevaa Brisbanea ja länteen avautuu tasanko, joka päättyy vasta 5000 kilometrin päässä Intian valtamereen. Vuorten reunalla, 800 metrin korkeudessa sijaitsevassa Toowoombassa on raikkaat tuulet ja viileähkö sää, ja kaupunki on mm. eläkkeelle siirtyneiden farmarien suosiossa. Heillä on aikaa ja kiinnostusta puutarhanhoitoon ja Toowoomba tunnetaankin nimellä ”Garden City”. Kaupungissa on vuosittainen kukkakarnevaali (Carnival of Flowers) ja matkalla Dalbyyn osuimme paikalle juuri, kun paraati oli alkamassa. Ensi vuonna karnevaalia ei ehkä pidetä, koska kuivuudesta kärsivään kaupunkiin määrätään jatkossa tiukat kastelurajoitukset. – T&L

















[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre2047 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 1913 )

<<nav_first <Edellinen | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | Seuraava> nav_last>>