LinkitKolmannen päivän tutustumiskohteemme oli Australian vanhin vankisiirtola, Port Arthur. Se sijaitsee vankilalle ihanteellisella niemimaalla 75 kilometrin päässä Hobartista. Niemimaan yhdistää mantereeseen kapea kannas Eaglehawk Neck, jota vartioi pahamaineinen Dog Line – sekarotuisten tappajakoirien rivistö.Vankilan 47-vuotisen historian aikana vain kaksi vankia onnistui karkaamaan sieltä.
Vankisiirtola on sijainnut todella kauniilla paikalla erinomaisen luonnonsataman äärellä. Sataman syvyys on 23 metriä ja itse Queen Mary II on käynyt siellä kääntymässä. Vankilasta on jäljellä vain muutamia raunioituneita rakennuksia (tulipalojen ja pitkäkyntisten ansiosta), mutta sen historia on vaikuttava. Eurooppalaisittain vankisiirtolan historia on nuori: se perustettiin v. 1830 ja lopetettiin v.1877. Australialaisille se on tietysti vanha ja Port Arthur on tänä päivänä Australian suosituimpia turistikohteita..
Port Arthurin kasvatuskeinot olivat varsin ankarat. Perustajansa Jeremy Benthamin mukaan se oli ”mylly, jossa jauhetaan roistot rehellisiksi”. Tuloksia sopii epäillä – etenkin kun valtaosa vangeista oli tavallisia englantilaisia köyhiä, jotka olivat varastaneet perheelleen leivän tai pari kananmunaa. Rangaistusvaihtoehtoina olivat hirttäminen tai vähintään seitsemän vuoden pakkotyö maailman toisella laidalla. Vankien joukossa oli myös poliittisia tai uskonnollisia toisinajattelijoita, kilpakosijoita, sukujen mustia lampaita jne., jotka oli tuomittu tekaistuin syin tai lahjusten avulla (ks. Morganin matka). Vielä muutama sukupolvi sitten australialaiset häpesivät vankimenneisyyttään, mutta tänä päivänä lähes kaikki haluavat todistaa periytyneensä rangaistusvangeista.
Vuonna 1996 Port Arthur oli koko maailmaa järkyttäneen mielipuolisen tapahtumasarjan näyttämö. 28-vuotias australialainen surffari Martin Bryant riehui rynnäkkökiväärillä ampuen täysin mielivaltaisesti 35 ihmistä hengiltä ja haavoittaen kymmeniä muita. Hänet saatiin kiinni seuraavana päivänä ja tuomittiin elinikäiseen vankeuteen ilman mahdollisuutta anoa armoa. Mitään motiivia teolle ei ollut, Bryant oli psyykkisesti häiriintynyt. Tapahtuman muistoksi alueelle on rakennettu muistolehto. Googlesta löytyy paljon tietoa murhenäytelmästä.
Port Arthurissa vietetyn iltapäivän jälkeen tarkoituksemme oli jatkaa matkaa pitkin itärannikkoa (Tasmaniassa riitti päivänvaloa yhdeksään asti illalla, Queenslandissä pimeä tulee jo seitsemältä). Vuokra-automme kuitenkin teki lakon ja jouduimme yöpymään Eaglehawk Neckissä sijaitsevassa hotellissa – kenties pelastuen joutumasta keskelle raivoisaa metsäpaloa. Aamuksi saimme uuden auton ja jatkoimme matkaa pitkin upeaa itärannikkoa kohti Freycinet-kansallispuistoa.
Freycinet´n maisemia olimme ihailleet valokuvista, eivätkä ne pettäneet luonnossakaan: punagraniittivuoret laskeutuivat lähes pystysuorasti valkoisen hiekkarannan reunustamaan turkoosiin mereen. Alueella on runsaasti eripituisia vaelluspolkuja, ja melojalle se on todellinen paratiisi. Meidän aikamme ei valitettavasti riittänyt melontaretkeen, mutta teimme hienon patikkaretken ylös vuorelle, jolta avautui australialainen kansallismaisema: Wineglass Bay. Näkymä vuorelta kuuluu varmasti hienoimpiin maailmassa.
Illan hämärtyessä jatkoimme vielä matkaa pohjoiseen, ja nyt maantie oli todellinen wallabien kunniakuja. Sadat pikku kengurut reunustivat tienvarren kuin sotilasrivistö ja pitivät meidät virkeinä. Ne kuitenkin vain katselivat meitä uteliaasti eivätkä yrittäneet hypätä auton eteen. Tosin kolareitakin oli sattunut, ja pientareella lojui lukuisia kuolleita ressukoita. Tasmaniassa, kuten muuallakin Australiassa, ajetaan isoilla autoilla ja kovaa, ja eläimet – usein myös ihmiset – maksavat tästä kovan hinnan.
Yövyimme Scamanderin rannikkokaupungissa, oli perjantai-ilta ja paikalliset duunarit kansoittivat hotellimme baarin. Ajanvietteeksi kaverit mm. hyppelivät uima-altaaseen vaatteet päällä. Pari päivää meidän lähtömme jälkeen alueella raivosivat rajut metsäpalot, tuhoten kymmeniä taloja. – T&L
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1690 views ) | permalink |
( 3.1 / 395 )Ormiston keskiviikkona 13.12.2006
Tasmanian saari on Irlannin tasavallan kokoinen ja siellä asuu n. 500.000 ihmistä. Osavaltion pääkaupunki, Hobart (180.000 h.) sijaitsee kaakkoisrannikolla, Derwent-joen suulla. Viehättävä, brittityylinen kaupunki on rakennettu kukkuloille, massiivisen Mount Wellingtonin juurelle.
Tasmanian saari on aikoinaan ollut osa Australian mannerta, mikä näkyy esimerkiksi eläimistössä: monet eläimet ovat samoja kuin emämaassa, esim. wombatit ja kengurut ovat yleisiä. Viimeisen jääkauden jälkeen, n. 13.000 vuotta sitten, veden pinnan nousu erotti alueet toisistaan.
Tasmania sijaitsee niin etelässä, että sen sijainti vastaa pohjoisella pallonpuoliskolla Skotlantia tai Tanskaa. Keskilämpötilat ovat selvästi alhaisempia kuin Queenslandissä: Hobartissa on kesällä 14 – 25 astetta ja talvella 4 – 14 astetta. Lämpötilat myös vaihtelevat hyvin nopeasti: saapuessamme oli 30 asteen helle ja seuraavana aamuna oli 14 astetta ja satoi vettä. On tavallista, että saman viikon (jopa saman päivän) aikana voi kokea kaikki vuodenajat. Viikon matkaa varten oli syytä varustautua monenlaisin vaattein, jopa goretex-takki oli tarpeellinen.
Tasmanian luonto on kiehtova sekoitus Etelä-Englannin maaseutua, Skotlannin Ylämaata, alppiniittyjä ja vuoristoa, manner-Australian kuivia kukkuloita, Bretagnen jylhiä merenrantoja, jopa Lapin tuntureita. Maisemat vaihtuvat yhtä nopeasti kuin sää eikä matka tahdo edistyä, kun auto on pysäytettävä yhä uusien kiehtovien kuvauskohteitten takia (viikon matkan aikana Timo otti n. 900 kuvaa).
Tasmaniassakin on ollut poikkeuksellisen kuiva talvi, mikä oli helppo havaita lentokoneesta: saaren itäosan yleisväri oli ruskea. Viikon aikana siellä onkin syttynyt suuria metsäpaloja, jotka ovat tuhonneet paitsi valtavia metsäalueita, myös monia asuintaloja. Lentäessämme pois saarelta itärannikolta kohosi kymmeniä synkänvärisiä savupilviä. Huono-onninen vuokra-auto pelasti meidät ajamasta suoraan metsäpaloalueen keskelle: auton hajoaminen pakotti meidät odottamaan uutta autoa yön yli hotellissa, jossa meitä sitten varoitettiin palosta. Metsäpalot raivoavat siellä edelleen, ja seuraamme huolissamme ikäviä TV-uutisia.
Hobartista löysimme majapaikan 1800-luvulta peräisin olevasta pub-hotellista. Iso huone, kylpyhuone ja lämmin aamiainen maksoivat yht. 53 euroa kahdelta hengeltä. Samassa rakennuksessa oli muuten bottle shop (paikallinen Alko), joka oli auki 24 tuntia vuorokaudessa seitsemän päivää viikossa. Tuntuu jotenkin ristiriitaiselta Australiassa, jossa ruokakauppa ei myy edes keskiolutta ja alkoholipolitiikka on muutenkin kireämpää kuin Suomessa.
Ensimmäisenä päivänä kiertelimme Hobartin kaduilla ja ihastuimme sen kauniisiin vanhoihin taloihin ja ystävällisiin ihmisiin. Salamancan alue vanhoine rantamakasiineineen oli erityisen viehättävä. Kaupungissa ei ole yhtä ainutta pilvenpiirtäjää ja profiili on mukavan pikkukaupunkimainen. Päivän päätteeksi varasimme matkatoimistosta bussi-ja venematkan Hobartin eteläpuolella sijaitsevalle Bruny-saarelle.
Seuraava päivä valkeni sateisena mutta pilvet hajosivat nopeasti ja bussin saapuessa Bruny-saaren lautalle taivas oli jo sininen, tosin länsituuli oli kylmä ja navakka ja jatkui sellaisena koko päivän. Bussiosuus päättyi Adventure-lahdelle, joka on aikoinaan nähnyt mm. kapteeni Cookin ja Bounty-laivan kapinasta kuulun kapteeni Bligh:n vierailut. Adventure Bay on myös ollut vauras valaan- ja hylkeenpyyntikeskus mutta nykyään sen pääelinkeino on turismi.
Bussista siirryimme 24 hengen RIB-veneeseen (rigid inflatable boat), eli kovapohjaiseen kumiveneeseen joka oli varustettu peräti 3:lla 270 hevosvoiman perämoottorilla. Hevosvoimia tarvitaan erityisesti myötäaallokossa, ettei vene kääntyisi sivuttain aalloissa, jotka saattavat olla jopa 10 metrin korkuisia. Normaaliajossa, puoliteholla vene kulkee n. 80 km tunnissa. Meidän matkallamme länsituulen puskemat aallot olivat korkeimmillaan 4-5 -metrisiä ja kolmen tunnin reissun aikana taitoimme taivalta n. 120 kilometriä.
Bruny-saaren rantakallioilla on runsas linnusto, mm. vankka myrskylintu-, merimetso- ja pingviinikanta. Jyrkänteet kohoavat jopa 325 metrin korkeuksiin ja vesirajassa on meriluolia, jotka johtavat tumman seinämän syvyyksiin. Veneemme kippari ajoi välillä vain pari metriä rantakallioista ja kävimme jopa kurkkimassa meriluolien uumeniin. The Friars-nimisten tornimaisten luotojen luona meitä kohtasi vaikuttava näky: sadat hylkeet paistattelivat päivää kallioilla ja temmelsivät tyrskyissä. Ne katselivat meitä uteliaina ja tulivat aivan veneen viereen ihmettelemään punaisia anorakkejamme.
Päivän aikana näimme vain pari muuta venettä, kalastusaluksia jotka olivat pyytämässä hummereita. Matkan kohokohta oli yksinäinen albatrossi, joka liiteli eleettömästi, välillä korkeuksissa, välillä aaltoja hipoen, taustallaan villinä vaahtoava Eteläinen valtameri, jonka vastaranta oli 2000 kilometrin päässä, Etelämantereella. – T&L
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1536 views ) | permalink |
( 3 / 1867 )Ormiston maanantaina 4.12.2006
Joulua odotellaan Queenslandissä helteisissä merkeissä. Lämpötila pysyttelee 30 asteen molemmin puolin ja kosteusprosentti on korkea. Helteiden myötä olemme saaneet ihailla myös öisiä valonäytelmiä, ukkosmyrskyjä, taivaalla.
Luimme huolestuneena sunnuntain lehdestä, että itse joulupukki on lomaillut Cold Coastilla surffaillen innokkaasti. Mieleen hiipi epäilys, miten Suomen lasten käy jouluaattona. Pukki kuitenkin vakuutti medialle, että tontut ahkeroivat Korvatunturilla ja hän palaa varmasti ajoissa virkistynein mielin töihin. Joten olkaa rauhassa siellä koti-Suomessa: kyllä pukki tulee – kunhan hait eivät häntä syö!
Huomenna lähdemme tutustumaan Tasmanian saareen Australian mantereen eteläpuolella. Ehkä tapaamme siellä Tanskan kruununprinssiperheen, jonka vierailu siellä on ausseille suuri uutinen. Prinsessa Maryhän on Tasmaniasta kotoisin. Tasmanian sijainti eteläisellä pallonpuoliskolla vastaa suurin piirtein Skotlantia, joten lämpötila on todennäköisesti noin kymmenen astetta viileämpi kuin täällä. Säät tosin näkyvät olevan kovin vaihtelevia siellä. Joka tapauksessa meidän on otettava mukaamme myös hieman lämpimämpiä varusteita kuin nykyiset shortsit ja t-paidat. Olemme matkalla viikon, joten ensi viikon lopulla on luvassa raportti sieltä.
Tämänkertaisessa kuvakoosteessa ei ole mitään erityisiä kohteita, se kertoo vain elämänmenostamme ja Australian kesätunnelmista (jotka eivät tosin eroa paljonkaan talvi-sellaisista). – T&L
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1060 views ) | permalink |
( 3 / 1739 )Ormiston tiistaina 28.11.2006
Koulujen lukuvuosi lähenee päätöstään ja paikalliset yo-kirjoitukset ovat ohi. Koulunsa päättäneet ovat juhlineet uutta vapauttaan perinteisin menoin: koko Gold Coast on ollut sekaisin viikon ajan (onneksi emme ole siellä enää), kun n. 40.000 ”schoolia” (koulunsa päättänyt = schoolie) on riehunut roskamedian säestyksellä yötä päivää rannoilla, kaduilla ja hotellihuoneissa. Ja juhlinta kestää koko viikon! Uudet ylioppilaat ovat täällä keskimäärin 17-vuotiaita, eli alaikäisiä, mutta lehtitietojen mukaan monet vanhemmat ovat uhrautuvasti kantaneet heille viinaa heti, kun hotellihuoneen jääkaappi on tyhjentynyt. Huumeetkin ovat tiettävästi vahvasti kuvassa mukana, samoin humalaisia nuoria vaanivat aikuiset hyväksikäyttäjät. TV-kuvien perusteella suomalaisnuorten juhlat ovat kuin pyhäkoulun eväsretkiä täkäläisiin verrattuna.
Viikonlopun krikettiputkesta on myös selvitty, Australia löylytti ensimmäisessä koitoksessa Englannin. Kriketinystävillä riittää kuitenkin jännittämistä, sillä Adelaidessa aletaan perjantaina pelata seuraavaa viiden päivän koitosta. (Siis huom.: krikettimaaottelu kestää pisimmillään viisi päivää, ei vaivaiset neljä kuten erehdyimme aiemmin ilmoittamaan!)
Viime päivinä on keskikesän juhlan (= joulun) lähestyminen alkanut näkyä säätilassa. Lämpötilat ovat pysytelleet lähellä kolmeakymmentä (sisämaassa tänään 46!), ja ilmankosteuden kasvaessa olotila on hikisennihkeä. Olemme sitkeästi vielä käyneet golf-kentällä, vaikka pelaaminen onkin jo aika kuumaa puuhaa - pallot sinkoilevat joskus minne sattuu kun maila pyörii hikisissä kourissa. Säätieteilijät ovat ennustaneet kesästä erityisen kuumaa ja kuivaa, mutta onneksi lähikorttelissa on iso uimala (ja tammikuun alussa jatkamme matkaa viileämpään Uuteen Seelantiin).
Illan viiletessä on mukava lähteä kävelylle katselemaan Aussien jouluvaloja. Valaistu joulupukki poroineen viilettää monen talon pihapiirissä ja palmuissa tuikkivat värivalot. Timo haluaa, että joulupöydässä kaikilla on päässään täkäläinen hittituote, välkkyvät poronsarvet, mutta nähtäväksi jää... Grandma haaveilee lanttulaatikon valmistamisesta (lantut odottavat jääkaapissa ja tuttu suomalaisrouva kehui hänelle tänään keittäneensä jo omat lanttunsa). Täytyy kyllä sanoa, että kesähelteellä ei osaa kaivata suomalaisia jouluruokia.
Joulun lähestyminen saa koti-ikävänkin kaihertamaan mieltä. Jouluna pitäisi olla hämärää ja kylmää – mieluiten tietysti lunta ja pakkasta, mutta kunnon eteläsuomalainen räntä ja loskakin kelpaisivat... Joulupukki ja bikinipukeiset tontut hiekkarannalla eivät oikein tuo joulutunnelmaa.
Tässä vielä ”joulutunnelmaan” pääsemiseksi kuvia elämästä rannalla ja aalloissa Gold Coastilla. – T&L
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1114 views ) | permalink |
( 3 / 1714 )Ormiston torstaina 23.11.2006
Kotiutuminen Gold Coastin hiekkarannoilta on edelleen meneillään ja etenkin Timolla on aamuisin vaikeaa, kun tyrskyjen sijasta ikkunasta avautuu ankkalampi nimeltä Moreton Bay, ja aamuisten aaltojen kohinan on korvannut papukaijojen kiljunta.
Kun aaltoja ei enää tarvitse vahtia, olemme käyneet läpi runsasta rantaviikkojen kuvamateriaalia. Eräänä sunnuntaina vuokrasimme auton ja tutustuimme Gold Coastin takamaastojen (hinterland) monipuoliseen luontoon. Ohessa muutamia otoksia päivän saldosta. Lisää kuvia elämästä rannoilla ja aalloilla tulee ensi viikolla. – T&L
PS. Miljoonien aussien työ- ja vapaa-ajan ongelmat on ratkaistu lähipäiviksi, kun TV näyttää kauden ensimmäistä Australia-Englanti krikettimaaottelua. Ottelu kestää vain vaatimattomat neljä päivää (aamusta iltaan, tee- ja lounastaukoineen), ja kyseessä on kahden urheiluhullun kansakunnan tärkein vuosittainen tapahtuma. Itse maan pääministeri toivoo, että työnantajat suhtauvat ymmärtäväisesti yllättäen neljän päivän sairaslomalle joutuneihin ressukoihin.(Tiesittekö muuten, että kriketti keksittiin aikoinaan, kun yläluokan gentlemannit halusivat lajin, jota tavallisilla duunareilla ei olisi aikaa harrastaa..?)
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1269 views ) | permalink |
( 3 / 1876 )<<nav_first <Edellinen | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 | 13 | 14 | 15 | 16 | Seuraava> nav_last>>