LinkitLensimme sunnuntaina Limasta n.1000 kilometriä etelään, Arequipaan, joka sijaitsee 2600 metrin korkeudessa vehreässä laaksossa kolmen 6000-metrisen tulivuoren vartioimana. Miljoonakaupunki on perustettu v.1540, ja se on Perun toiseksi tärkein kaupunki. Arequipaa sanotaan myös valkoiseksi kaupungiksi, koska sen keskustan kauniit siirtomaatyyliset rakennukset on tehty sillar-nimisestä vulkaanisesta kivestä, joka hohtaa valkoisena auringonpaisteessa.
Monet valkoisen kaupungin rakennuksista ovat pakokaasujen harmaannuttamia. Liikennettä on valtavasti ja torvet soivat taukoamatta. Täällä jalankulkijalla on, mikäli mahdollista, vieläkin vähäisempi arvo kuin Argentiinassa. Kadun ylittäjällä on oltava 360 asteen näkökenttä, mutta silti pieni vikkelä taksi saattaa yllättää selän takaa. Kaupungin autoista vähintään 90% on takseja ja niillä kulkee kaikki: sekä ihmiset että tavarat. Erään pikkutaksin katolla komeili ruumisarkku!
Plaza de Armas, Arequipan keskusaukio, on harvinaisen kaunis ja yhtenäinen siirtomaatyylinen aukio. Sen toisessa päässä oleva komea katedraali kärsi suuria vahinkoja vuonna 2001 maanjäristyksessä: toinen sen torneista kaatui ja toinenkin kallistui uhkaavasti. Seuraavana vuonna kirkko oli kuitenkin jo korjattu entiselleen.
Kaupunki oli oiva paikka totutella korkeaan ilmanalaan. Ohuempi ilma aiheutti meille vähän päänsärkyä ja sydämentykytystä ensimmäisenä päivänä, mutta jo seuraavana päivänä olo oli parempi. Olemme kyllä varautuneet edessä olevia vuoristoseutuja varten ostamalla apteekista saatavaa lääkettä vuoristotautia varten. Kokateetä juomme jatkuvasti mutta kahvista olemme myös luopuneet (alkoholin ohella).
Kaupunki kaupungin sisällä Arequipan keskustassa on usean korttelin kokoinen korkealla muurilla ympäröity Santa Catalinan luostari. Luostari perustettiin v.1580 rikkaiden espanjalaisten perheiden tyttärille. Nämä eivät kuitenkaan halunneet luopua maallisista elämäntavoistaan ja kurinpalautuksena luostari suljettiin kokonaan muulta yhteiskunnalta. V. 1970 se avattiin uudelleen, ja nykyään yleisö voi käydä tutustumassa tähän arkkitehtonisesti monipuoliseen ”pikkukaupunkiin”.
Myös Arequipan kaupunki oli silmiinpistävän siisti ja turvallinen. Vieläkään emme siis ole nähneet sitä likaa ja epärehellisyyttä (ehkä tässä kohtaa on paras panna sormet ristiin), josta meitä on varoiteltu. Ihmiset ovat joskus suorastaan liikuttavan ystävällisiä. Murkkuikäinen koulutyttö riemastui tavatessaan suomalaisia (hänen koulussaan kuulemma oli suomalainen tyttö) ja halusi haastatella meitä oikein kirjallisesti. Hän osasi englantia yhtä vähän kuin me espanjaa, mutta haastattelu vain syntyi.
Tiistaina lähdimme kaksipäiväiselle retkelle katsomaan maailman syvintä kanjonia, Colca-kanjonia. Bussi kiipesi serpentiiniteitä aina 4900 metrin korkeuteen, yli 3000 metriä syvän kanjonin reunalle. Sieltä aukeni komea maisema alas Colcan laaksoon, jossa sijaitsi pieni yöpymiskaupunkimme Chivay (3600 metrin korkeudessa). Valtavaa kanjonia katsellessa menivät mittasuhteet täysin sekaisin.
Chivaysta osa retkeläisistä lähti uimaan kuumille lähteille, mutta me lähdimme tutustumaan kaupunkiin. Lämpötila oli noin 10 astetta ja satoi vettä. Chivayn kaupunki näytti elävän hyvin perinteisesti: naiset olivat pukeutuneet koristeellisiin perulaisasuihin ja vuorten rinteille pengerrettyjen peltojen viljely oli (turismin lisäksi) tärkein elinkeino. Suomalaisellekin tutun näköisiä perunapeltoja oli paljon ja näytti olevan perunan istutusaika. Perussa viljellään kuulemma 2000 eri perunalajiketta. Hotellimme oli siisti mutta karu ja kylmä. Kuumaa vettä tuli riittävästi, mikä Perussa ei ole itsestäänselvyys.
Iltaa vietimme ravintolassa, jossa meille tarjottiin paikallisia herkkuja perulaisen tanssin ja musiikin säestyksellä. Tarjolla oli mm. alpakkaa (maistui vähän lampaalle mutta oli pehmeämpää) ja marsun lihaa (hyvää, sanoi Timo).
Seuraavana aamuna aikaisin jatkoimme matkaa katsomaan itse kanjonia ja sen reunoilla liiteleviä kondorikotkia. Sää oli kirkas ja aurinkoinen, joten odotimme innokkaasti matkaa. Ylhäällä kanjonin reunoilla roikkui kuitenkin paksu pilviverho, joten paksussa sumussa emme nähneet kanjonia emmekä kondoreitakaan. Onneksi kuitenkin hieman alempana oli kirkasta ja saimme seurata useita kondoreita, jotka olivat laskeutuneet metsästämään kirkkaampiin maisemiin. Saatoimme myös kurkistaa sieltä kanjonin syvyyksiin, missä kohisi villi mutta melontakelpoisen näköinen Colca-joki (kosket näköjään luokkaa 2-5).
Vuorten rinteillä ja ylängöillä laidunsi suuria alpakka-, vicuna- ja laamalaumoja, joista perulaiset saavat villaa ja lihaa. Vicuna on laaman sukuinen eläin, jonka villa on erityisen arvokasta. Joka toinen vuosi siitä keritään 250g villaa. Vicunan villasta tehty huivi maksaa 140 dollaria ja shaali 1200 dollaria. Alpakkaa perulaisnaiset esittelivät mielellään turisteille. Eläin hymyilikin niin vetoavasti, että Leena päätti, ettei koskaan enää syö alpakan lihaa. Timo teki leikillisen ostotarjouksen laama-vauvasta mutta kauhistunut omistajatar kieltäytyi jyrkästi myymästä ”beibiään”.
Perulaisten kauniit (ja halvat) alpakka-neuleet villitsivät meidät täysin, niin että meidän oli lähetettävä vielä yksi paketti Suomeen. Oli jopa ilo ostaa käsitöitä kun tiesi, että rahat menivät suoraan tekijöiden taskuihin. Paketin lähettäminen Arequipan postista oli taas melkoinen seikkailu; laatikko ja teippi piti hakea lähikaupoista ja aseistettu vartija antoi ohjeita paketin oikeaan teippaamiseen. Vihdoin kuitenkin saimme paketin lähtemään. Saa sitten nähdä, koska paketti on perillä: virkailija varoitti, että lähetys kestää kauan. (Edellinen ennätys on 6,5 kuukautta – Malesiasta Suomeen).
Nyt jatkamme siis matkaa etelään. Aikomuksemme on kiertää pohjoisen Chilen ja Atacaman erämaan kautta Boliviaan ja takaisin Peruun. –T&L
Kommentit
Lisää kommentti
nocomments