LinkitEtukäteen olimme lukeneet, että Punta Arenas on sunnuntaisin kuollut kaupunki. Paitsi kuollut, kaupunki oli myös kylmä ja leveillä kaduilla puhalsi jäätävä viima, joka sai meidät miettimään, miksi ihmeessä olimme täällä. Goretex-puvuin, villapaidoin, pipoin ja sormikkain varustautuneina uskaltauduimme kuitenkin tutkimaan ympäristöä.
Magellanin salmella meri myllersi, ja tuuli oli viedä meidät mennessään. Teimme pitkän kävelyretken ja ihmettelimme kaupunkisuunnittelua: rannalla oli vierekkäin sulassa sovussa kalliita omakotitaloja, teollisuusrakennuksia ja rähjäisiä hökkeleitä. Kaupungin keskusta sen sijaan on avarasti rakennettu, ja siellä on monia kauniita ja kalliita huviloita, jotka ovat peräisin 1800- ja 1900-lukujen vaihteen kukoistavalta villateollisuuden ajalta. Värikkään Puerto Monttin jälkeen Punta Arenas vaikutti suorastaan ikävältä.
Ennen Panaman kanavan valmistumista kaupunki oli myös tärkeä etappisatama mannerten välisessä laivaliikenteessä. Laivaliikenteen väheneminen hiljensi kaupungin talouselämää huomattavasti.
Matkaoppaan mukaan kaupungissa on näkemisen arvoinen hautausmaa, ja suunnistimmekin sinne. Rinteeseen rakennettu nekropolis kertoi heti, että ihmiset eivät ole tasa-arvoisia kuoleman jälkeenkään. Mäen päällä kohosi komeita rikkaiden sukujen mausoleumeja ja alempana oli ”tavallisten” vainajien kerrostaloja, joissa jokaisella hautalokerolla oli yksilöllisesti koristeltu näyteikkuna.
Maanantai oli ihmeen tehokas päivä. Varasimme lentoliput Argentiinan jäätiköille, postitimme paketin Suomeen, lähetimme paljon sähköpostia, pesetimme pyykin ja teimme kokopäiväretken Patagonian ensimmäisen espanjalaissiirtokunnan raunioille. Puerto Hambreen v.1542 perustetun siirtokunnan kaikki 300 asukasta kuolivat nälkään ja kylmään, kaukana Espanjan auringosta.
Samalla retkellä patikoimme Laguna Parrillarin kansallispuiston ikimetsässä, johon mm. Jacques Cousteau aikoinaan ihastui. Monet metsän kasveista ovat peräisin dinosaurusten aikakaudelta. Metsässä lymyilee mm. lukuisia Patagonian puumia, joita emme onneksemme tavanneet. Ketun tosin tapasimme, harmaan ja harmittoman.
Tiistai-aamuna meitä odotti 11 tunnin köröttäminen bussissa etelään Tulimaahan (Tierra del Fuego). Matka kulki ensin itään halki laajojen Patagonian lakeuksien. Vasemmalla avautui silmänkantamaton ruohomeri, oikealla myrskyävä Magellanin salmi. Ylitimme salmen keikkuvalla lautalla ja puskimme etelään maisemissa, jotka muistuttivat Australian sisämaata, tai ehkäpä USA:n preerioita. Välillä lännestä tuivertava tuuli oli kaataa koko bussin. Loputtomalta tuntuvan matkan katkaisi tullitarkastus Argentiinan rajalla. Komeat Pääsiäissaaren leimamme tekivät suuren vaikutuksen passintarkastajiin.
Karjatilojen, kukkuloiden ja ruohoaavikoiden jälkeen tulimmekin yhtäkkiä Andeille. Ylitimme vuoriston eteläisimmän hännännipukan huikean solan kautta, ja pitkän alamäen lopuksi edessämme avautui Beagle-kanaali ja maailman eteläisin kaupunki, Ushuaia. Majoituimme omaan pieneen mummonmökkiin perhehostellin pihan perälle. Ystävällinen vanha emäntä toi meille kassillisen aamiaistarvikkeita ja kertoi espanjaksi paljon asioita, joista onnistuimme ymmärtämään osan ja arvaamaan loput. – T&L
Kommentit
Lisää kommentti
nocomments