LinkitOlemme nauttineet jo viikon rantaelämän ihanuudesta Gold Coastilla. Ormistonista tänne on 75 km:n ajomatka. Gold Coast on noin 30 km:n pituinen yhtenäinen hiekkaranta-alue Brisbanen eteläpuolella. Se on myös oma kuntansa, joka muodostuu lukuisista eri rantalomakeskuksista, jotka on rakennettu nauhamaisesti pitkin rantaviivaa. Suurin ja vanhin hotellikylä on Surfers Paradise, joka on melkoinen, erityisesti japanilaisten turistien rakastama (ja paljolti omistama) pilvenpiirtäjäslummi. Meidän kylämme, Coolangatta sijaitsee Gold Coastin eteläosassa, New South Walesin ja Queenslandin rajalla. Hiekkarannat jatkuvat koko itärannikon Sydneyyn ja Melbourneen saakka.
Vuokrasimme täältä kolmeksi viikoksi huoneistohotellista pienen kaksion, jonka parvekkeelta avautuu Rainbow Bay ja Tyyni valtameri. Hinnat ovat tähän aikaan vielä kohtuulliset ennen koulujen lomien alkamista joulukuussa: kolmen viikon vuokra 60 neliön kaksiosta, jossa on kaikki kodinkoneet pesu-ja tiskikoneineen, kuivausrumpuineen ja dvd-laitteineen maksoi 900 euroa – ensi kuussa se olisi kaksinkertainen.
Australialainen rantaelämä poikkeaa melko lailla suomalaisesta tai eurooppalaisesta vastaavasta (poikkeuksena ehkä Biarritz). Suomessa katsomme, näkyykö aurinkoa taivaalla ja onko tarpeeksi lämpöasteita ennen kuin lähdemme rannalle. Täällä on otettava huomioon myös vuorovesi ja aaltojen suuruus. Rantaelämä on hyvin urheilullista; rannalla surfataan, uidaan kävellään tai juostaan enemmän kuin palvotaan aurinkoa. Auringonpalvonta alkaa muutenkin olla tosi kuumaa – ja vaarallista – puuhaa Queenslandin leveysasteilla ilmaston lämmetessä ja otsonikerroksen ohetessa. Kuuleman mukaan todella monilta yli nelikymppisiltä queenslandilaisilta rantauros- ja naarasleijonilta on nipsitty pois pahalaatuisia ihokasvaimia. (On syytä muistaa, että valtaosa australialaisista on geeniperimältään kalpeita, huonosti aurinkoa kestäviä brittejä.) Rannalla näkyykin yhä enemmän ”pukeutuneita” kuin pikkupikku bikineissä liikkuvia. Varsinkin pienet lapset suojataan hyvin rantapuseroilla ja –housuilla (isovanhempien uimapukumuoti taisikin olla paljon terveellisempi kuin nykyihmisen).
Australialaiseen rantaelämään kuuluu myös aaltovahti– ilmiö, jollaista ei ole Suomessa eikä Välimeren rannoillakaan. Aaltovahdin tunnistaa siitä, että silloin kun hän ei ole aalloissa, hän kulkee kuin aave ja kuumeinen ja etäinen katse silmissään kiikaroi aaltoja. Ensimmäiset aaltovahdit ilmestyvät rannoille ja parvekkeille heti auringon noustua viiden jälkeen ja innokkaimmat viipyvät siellä viimeiseen valonsäteeseen saakka. Aalloissa he saattavat viettää tuntikausia odotellen elämänsä aaltoa. Aaltojen pauloihin joutuneella on surfboard (lainelauta), bodyboard (mahalauta), paddleboard (kauhontalauta), surfski (avokajakki), tai hän surfaa taitavasti omalla kropallaan (bodysurfing). Surfari ei välttämättä ole sporttinen nuorimies (tai nainen), aalloilla näkee paljon harmaapartaisia ja –päisiä 60-lukulaisia. (Lainelautailusta tuli olennainen osa Australian ja USA:n nuorisokulttuuria 1960-luvulla.) Nuoremmat lautapojat ovat muuten suomalaisten lumilautailijoiden oloisia, mutta ovat aaltojen kimpussa jo aamuviideltä siinä, missä suomalaisteinit nukkuvat mieluusti pidempään.
Meidänkin perheeseemme on ilmestynyt aaltovahti – Timo alkoi kiikaroida aaltoja heti tänne tultuamme, ja hyviä aaltoja nähdessään hän painuu surfski-kajakillaan niitä ratsastamaan. Leena ruikuttaa rannalla kuin merimiehen muija Timon surffaillessa aalloilla. Timolla on tosin kivoja kumppaneita: pirteät delfiinit pyörivät lähes kajakin alla ja joskus loikkaavat vedestä aalloilla ratsastaessaan. Leenalla on pieni bodyboard, jolla voi mennä kokeilemaan lasten sekaan pieniä aaltoja (sekin on kivaa!). Beachwalkin harrastamiseen täällä on myös erinomaiset mahdollisuudet, rantaa riittää. Laskuveden aikaan on mukava kävellä paljain jaloin vesirajassa, kovalla hiekalla, vaikka kymmenen kilometriä yhteen suuntaan ja takaisin meren kohistessa vieressä. Nousuveden aikaan on käveltävä pehmeällä hiekalla ja siellä kunto nousee kohisten. Ihme on, ettei täällä harrasteta sauvakävelyä, se olisi mainio tapa tarpoa upottavassa hiekassa.
Eilen koko Australia pysähtyi ja kansa juhli, löi vetoa ja jännitti perinteisen Melbourne Cup-laukkakisan merkeissä. Kisan kunniaksi Victoriassa oli yleinen vapaapäivä ja vapaalla taisivat olla muutkin osavaltiot. Kisassa tapahtui jotain odottamatonta: ensi kertaa pokaali ja 3 miljoonan dollarin palkintoraha menivät Japaniin, jonka hevoset ottivat peräti kaksoisvoiton. Katsoimme kisan lähikapakan suurelta ruudulta. Kisan alussa tupaten täynnä oleva baari oli revetä liitoksistaan, mutta ylivoimaisten japanilaishevosten kirmatessa rinta rinnan maalisuoralla sali vaipui lähes täydelliseen hiljaisuuteen. Vedonlyöjiltä kuului vain mutinaa ja vaimeita kirosanoja mutta vedonvälittäjille kisa oli lottovoitto, kun ennakkosuosikit hävisivät.
Melbourne Cup on ausseille yhdistelmä Ascottia ja Rion karvenaalia. Kaikki kauniit, rohkeat ja julkisuudenkipeät ovat läsnä muotiluomuksineen; erityisesti panostetaan hattuihin, joista jotkut maksavat jopa 10.000 dollaria. Toiset saapuvat paikalle pukeutuneina banaaneiksi tai kenguruiksi mutta yksi asia on yhteinen: kaikilla on niin hauskaa, niin hauskaa että ...
Suomessa on kuulemma avattu retkiluistelukausi. Meiltä jää kausi väliin, mutta koetamme kärvistellä joten kuten. Pysytään kuitenkin pinnalla, sekä siellä että täällä!
- T&L
Myrskyn jälkeen, Coolangatta 9.11.2006
Illalla repesi rajumyrsky juuri, kun olimme palaamassa nettikahvilasta. Sade ryöppysi taivaalta vaakana ja olo oli, kuin olisimme bodysurffanneet vaatteet päällä. Salamointi jatkui pitkin iltaa, valaisten meren aaltovahtien iloksi.
Aamulla satoi edelleen mutta hyökkäsin aaltoihin heti kuudelta. Vakiolautailijat olivat siellä jo, mm. harmaapartainen pappa joka muistuttaa laihaa joulupukkia. Meri oli rasvatyyni ja syvän turkoosin sävyinen, kuin Lofooteilla. Aaltoja tuli tasaista tahtia niin, että jokainen surffari pääsi vuorollaan kurvailemaan rantatyrskyihin asti. Paras saamani kyyti kantoi n. 300 metriä, leikkasin välillä vasemmalle, välillä oikealle ennen kuin aalto kaatui, ja lopulta syöksyin kuohujen mukana rantaan ja samantien kotiin kuumaan suihkuun.
Tuttu delfiinijengi oli jälleen liikkeellä, pyörien ajoittain surfskini alla. Niillä on selvä ystävyyssuhde paikallisten surffarien kanssa ja tuntuu, että ne ovat hyväksyneet myös minut reviirilleen. Sainkin myöhemmin aamulla napattua muutaman kuvan veikkosten ilmalennoista. Isot valaat hyppivät ilmaan ravistellakseen pois kotilot ym. loiseläimet, mutta ilmeisesti delfiinit loikkivat aalloissa silkasta elämisen ilosta - vähän kuin itse kukin. - T.
Kommentit
Lisää kommentti
nocomments