Linkit
Olemme viettäneet neljä huikean hienoa päivää Stradbroken saarella (kerroimme saaresta syyskuun alkupuolella käytyämme siellä valaita kiikaroimassa). Minjerribah, saaren alkuasukaskielinen nimi, tarkoittaa hyttysten saarta (muutamiin ko. yksilöihin tutustuttuamme totesimme niiden olevan suomalaisten sääskien tummia, pienempiä serkkuja).
Arkeologiset todisteet kertovat, että saarella on ollut asutusta ainakin 20 000 vuotta ja paikalliset pitävät nunukul- ja gorempul -heimoja saaren perinteisinä omistajina. Alkuasukkaita oli Minjerribahilla ja lähisaarilla alunperin n. 5000. Tänä päivänä perinteisiä omistajia on kuultava mm. rakennusprojekteissa (etteivät heidän pyhät alueensa vahingoitu), heille maksetaan korvauksia kaivostoiminnasta, heillä on oikeus metsästää rauhoitettuja eläimiä kuten kilpikonnia ja dugongeja (merilehmiä), jne.
Meri on aina ollut Stradbroken alkuasukkaille tärkeä ravinnon lähde ja saarella on monia valtavia simpukankuorikekoja, jotka kertovat muinaisista suosituista leiripaikoista. Tänä päivänäkin monet saarelaiset kalastavat sekä työkseen että harrastuksekseen – ja kaloja totta vieköön saaren lähivesissä riittää (ja haita!).
Meri on myös tuonut varhaisia tutkimusmatkalaisia saarelle. Kiinalaisten, espanjalaisten, portugalilaisten ja hollantilaisten laivojen tiedetään purjehtineen vuosisatojen ajan pitkin Australian rannikkoa, ja espanjalaisen sotalaivan hylyn sijaintia saaren lähivesillä on arvuuteltu vuosikymmeniä. Varsinainen ihme on myös, että täällä ja ylipäänsä Australiassa puhutaan englantia; espanjalaiset, portugalilaiset tai hollantilaiset olisivat yhtä hyvin voineet astua maihin, lyödä lipun hiekkaan ja ilmoittaa alkuasukkaille, että tämä maa on nyt heidän.
Vuonna 1770 James Cook ohitti Stradbroken saaren ja nimesi jyrkkäkallioisen koillisrannan niemekkeen Point Lookoutiksi (”Vartioniemeksi”). Myöhemmin saarella käväisi tutkimusmatkailija Matthew Flinders, joka purjehti ensimmäisenä Australian ympäri. Hänen mukaansa on nimetty huikea hiekkaranta, jota pitkin vaelsimme (ks. kuvaus alempana).
Stradbroken ja Moreton-saaren välissä on laivojen hautausmaa: vuolas, katala, hiekkasärkkien täplittämä salmi nimeltä South Passage. Sen kautta kulki aikoinaan tärkeä merireitti Brisbanesta Sydneyyn, minkä takia saarelle perustettiin luotsiasema 1825. 1800-luvulla saarella oli myös armeijan varikko ja rangaistusvankisiirtola. Kun vankisiirtola lakkautettiin, saarelle alkoi muuttaa muita asukkaita, kalastajia ja maanviljelijöitä. Dunwichiin perustettiin karanteeniasema, josta myöhemmin tuli yksinäisten vanhusten, vammaisten ja mielisairaiden hoitola (siis suomalaisittain ”vaivaistalo”).Tämä laitos suljettiin 1940. Sen jälkeen kaivostoiminta ja turismi ovat olleet saaren tärkeimmät elinkeinot.
Stradbroken saari on maailman kolmanneksi suurin hiekkasaari, ja sen hiekka sisältää arvokkaita mineraaleja, kuten titaniumia. Näitä käytetään moniin jokapäiväisiin ja myös korkean teknologian tuotteisiin, kuten makeisiin, hammastahnoihin, aurinkovoiteisiin, keramiikkaan, muoviin, tietokoneen näyttöihin, kilpapyöriin, avaruusaluksiin, jopa sydämentahdistimiin. Hiekasta erotettua mineraalia kuljettavat rekat ovatkin tuttu – ja pyöräilijöitä uhkaava - näky saaren kapeilla teillä.
Saari sai englanninkielisen nimensä Stradbroke vuonna 1827 Stradbroken jaarlin mukaan. Nykyinen jaarli avasi Dunwichin museon vuonna 1988. Saarella on kolme kylää: Dunwich, Amity Point ja Point Lookout, joka on tärkein turistikeskus. Turisteja saarelle houkuttelee luonto: kymmenien kilometrien hiekkarannat, kallioniemet, keskellä saarta olevat järvet ja aurinko.
Olimme vuokranneet talon Dunwichin kylästä kukkulan ylärinteeltä. Liikuimme polkupyörillä ja parin kilometrin kipuaminen kotiin raskas reppu selässä kävi melkoisesta urheilusuorituksesta. Terassilta aukeava henkeäsalpaava merimaisema auringonlaskun suuntaan palkitsi kuitenkin moninkertaisesti vaivan ja raikas tuuli kuivasi hikipisarat.
Useimmille turisteille saari on yhtä kuin Point Lookout, mutta me halusimme nyt nähdä enemmän. Parina ensimmäisenä päivänä kiertelimme Dunwichin kylässä ja sen ympäristössä. Kylässä on useita historiallisia paikkoja. Sataman edelleen käytössä oleva aallonmurtaja on 1800-luvun rangaistusvankien rakentama.Vanha hautausmaa kertoo omia tarinoitaan, siellä on yli 10 000 saarelaista haudattuna: sotilaita, merimiehiä, rangaistusvankeja, laivojen tuomien kulkutautien surmaamia siirtolaisia, kalastajia jne. Alkuasukkailla on oma hautausmaansa, jonne valkoihoisilla ei ole asiaa. Sinne on haudattu mm. kuuluisa runoilija Kath Walker (Oodgeroo Nunuccal). Hän johti 1980-luvulla protestiliikettä, jonka ansiosta saareen ei ole koskaan rakennettu siltaa.
Entisen hoitolaitoksen rakennuksiin on sijoitettu erinomainen historiallinen museo, jossa jokaisen vierailijan kannattaisi käydä: elämä Stradbrokella avautuu sen jälkeen ihan uudella tavalla. Hieno yksityiskohta on muistokaappi, jossa on julisteen kokoinen dokumentti jokaisesta merkittävästä saarelaisesta. Dunwichin lauttasataman kautta matkailijat saapuvat saarelle ja mineraalihiekka rahdataan pois kerran päivässä Brisbaneen kulkevilla proomuilla. Satamassa on esitteen mukaan myös muinaisten rangaistusvankien käyttämä kyykkyvessa, mutta emme sitä hätäisistä etsinnöistä huolimatta löytäneet.
Pyöräretki järville
Stradbroken saarella on lukuisia kirkkaita, lähdepohjaisia järviä. Suosittuja retkikohteita ovat Brown Lake ja Blue Lake ja seuraavana päivänä teimme pyöräretken näille järville. Saaren maasto ei suosi pyöräilijää: tie kulkee jyrkkiä ja pitkiä mäkiä ylös ja alas. Blue Lakelle päästäkseen on ylitettävä muiden mäkien lisäksi saaren korkein kohta, 219 m (tämäkin vuori on itse asiassa valtava, metsän peittämä hiekkadyyni). Lopuksi on patikoitava 3 km metsäpolkua ennen kuin järvi löytyy.
Blue Lake on tällä hetkellä periaatteessa suljettu turismilta, koska järven rantojen luonto on kulunut runsaasta käytöstä, mutta ystävällinen puistonvartija neuvoi meille paikan, josta pääsimme uimaan. Hikisen matkan jälkeen uiminen kirkasvetisessä järvessä virkisti kummasti. Myös Brown Laken vesi on kirkasta, mutta nimensä mukaisesti ruskehtavaa, ehkä rautapitoista. Suomalaisen silmissä järvet ovat kovin pieniä, oikeastaan vain lampia. Metsäpolulla panimme merkille, että maata peitti paksu kerros risuja ja kuivia eukalyptuksen lehtiä; todennäköistä onkin, että saarella syttyy isoja metsäpaloja kun kesä etenee. Palot alkavat yleensä salamaniskuista tai retkeilijöiden huolimattomasta tulenkäytöstä.
Beach walk
Stradbrokella viettämiemme päivien huipentuma oli rantakävely (beach walk). Menimme bussilla Amity Pointin kylään, joka on pieni kalastajayhteisö saaren luoteiskärjessä. Kylän laidalta alkaa hiekkaranta, Flinders Beach, joka jatkuu n. 10 km Point Lookoutiin saakka. Laskuveden aikaan sitä on helppo lähteä kävelemään. Beach walk on parasta, mitä Australia tarjoaa ja tämä ranta on kyllä kaikkien beach walkien äiti: kilometrikaupalla asumatonta hiekkarantaa, turkoosia vettä, meren kohinaa, huikaisevaa aurinkoa. Aussit tietävät, että muutaman tunnin kävely vesirajassa hiekan pehmittäessä jalanpohjia puhaltaa stressin taivaan tuuliin ahdistuneimmaltakin työnorjalta. Meri-ilma tekee nälkäiseksi ja lounas Point Lookoutissa maistui upealle – etenkin kun ihailimme samalla muuttovalaiden jälkijoukkoja matkalla vauvojensa kanssa Etelämantereen vesille.
Jos voimia riittää, voi rantavaellusta jatkaa vielä 30 km saaren eteläkärkeen saakka. Me kuitenkin halusimme ehtiä todistamaan auringonlaskua terassillemme ja palasimme bussilla Dunwichiin. - Kuvat kertonevat enemmän kuin satatuhatta sanaa beach walkin ihanuudesta; vain aaltojen kohina, Nikonin raksutus ja paljaiden jalkojen lätinä puuttuvat.
Nääntyneinä mutta tyytyväisinä palasimme lautalla auringonlaskun talosta auringonnousun taloon (saaren talosta avautui maisema länteen, Grandman talosta itään). Päätimme myös: tuon beach walkin teemme vielä uudelleen ennen kuin lähdemme Australiasta! – L&T
Kommentit
Lisää kommentti
nocomments