Kakadun kansallispuisto ja Darwin 
Darwin tiistaina 23.8

Lentomatka (vähän yli 4 tuntia) Singaporesta sujui hyvin. Palvelu QANTASin koneessa oli tällä kertaa (toisin kuin aiemmin) parempaa kuin Finnairilla. Laskeuduimme Darwiniin melko hankalaan aikaan, klo 03.17. Olimme ilmoittautuneet kokopäiväretkelle Kakadun kansallispuistoon, jonne lähtö olisi klo 6.25 ja etukäteen mietimme, missä hengailisimme pari tuntia ennen bussin lähtöä. Mutta ei hätää: tulliviranomaiset pitivät huolta ajanvietteestämme. Matkustajia oli vastassa kaksi beagle-merkkistä huumekoiraa, jotka nuuskivat kaikkien matkatavarat. Kolme eri virkailijaa esitti jokaiselle uudelleen samat kysymykset: onko mukanasi ruokatavaraa, viljatuotteita, puisia tavaroita?

Singaporen lentoasemalla olimme lähtöä odotellessamme syöneet pari omenaa, joita olin kantanut käsilaukussani. Koira haistoi omenan tuoksun vielä lähes 6 tuntia myöhemmin ja jouduin heti epäilyksen alaiseksi ja minut tutkittiin tarkkaan. Kaikkien muidenkin matkustajien matkalaukut avattiin. Tullissa kului lähes kaksi tuntia, ja lopulta ehdimme viime tipassa retkelle mukaan.

Kakadun kansallipuisto sijaitsee n. 200 km:n päässä Darwinista, (bussissa ehdimme siis hieman torkahtaa ennen perille tuloa). Se on lähes 20 000 neliökilometrin suuruinen luonnonsuojelualue, joka on ollut perinteisesti Australian alkuasukkaiden asuttamaa maata. Siellä on kuivaa savannia, jokia ja kosteikkoja ja kalliojyrkänteitä, joista löytyy hienoja tuhansia vuosia vanhoja kalliomaalauksia.

Retken huipentuma oli puolentoistatunnin risteily Alligator-joella. Nimestään huolimatta joessa ei ole alligaattoreita, mutta sekä makean että suolaisen veden krokotiilejä runsaasti (melontaretki joella saattaisi olla kohtalokas!). Lintubongari olisi haltioissaan: alueella pesii lähes 300 eri lintulajia, ja ne kaikki tuntuivat olevan joella.

Kotimatkalla pääsimme vielä ihailemaan auringonlaskua erämaassa näkötornista. Hämärä on täällä hyvin lyhyt: 17 minuuttia ennen pimeyttä.






























Darwinissa on sesonkiaika (kuiva ja siedettävän lämmin talvi) ja ainoa kohtuuhintainen majapaikka löytyi reppumatkalaisille tarkoitetusta Melaleuca-nimisestä majapaikasta. Se on täynnä hyvin käyttäytyviä, iloisia nuoria ihmisiä, jotka tervehtivät ystävällisesti meitäkin, vaikka olemme lähes ainoita yli kolmekymppisiä täällä. Huoneessa on onneksi ilmastointi, ja kyllä uni maistui valvotun yön ja kokopäiväretken jälkeen.- L.

Reppumatkaajista vielä: ennakkoluuloiset aussit suhtautuvat usein nuivasti eurooppalaisiin reppumatkaaajiin, vaikka he ovat tulevaisuuden insinöörejä, lääkäreitä, opettajia yms. – ja todennäköisesti paljon viisaampia kuin ne, jotka jököttavät mieluummin kotipuolessa. Suomessakin valtiovalta voisi määrätä pakollisen ”reppumatkavelvollisuuden ” kaikille nuorille... Internet-aikakaudella vanhempienkaan ei tarvitse olla huolissaan, koska yhteydenpito on helppoa ja reaaliaikaista.

Darwin on 120.000 asukkaan kaupunki, joka elää täysillä muutaman kuukauden vuodessa. Kiivaimman turistisesongin (heinä-syyskuun) ulkopuolella kaupunki on rento ja vapaatyylinen tyyssija niille, joita ei kiinnosta Sydneyn tai Gold Coastin syke. Nyt sää on siedettävä (vain n. 30 astetta), aurinko paistaa joka päivä ja merikin on uimakelpoinen, kun tappajameduusat ovat hakeutuneet lähemmäs päiväntasaajaa. Tosin ympäri vuoden on varottava krokotiilejä! Monsuuniaikana (marras-tammikuussa) Darwinissa sataa joka päivä ja ilma on kuin ruotsalaisessa saunassa. Trooppiset hirmumyrskyt ovat myös suuri vaara, kuten Tracy osoitti vuonna 1974 tuhotessaan 90% kaupungin rakennuksista.

Muistutuksena maan menneisyydestä Darwinin kaduilla ja puistoissa vaeltaa paljon alkuasukkaita, joilla ei tunnu olevan kovaa kiirettä minnekään.

Huomenna lennämme mantereen keskustaan Alice Springsiin. – T&L



















Kommentit

cheap christian louboutins 
150m marriage bounty' fake ray bans withdrawnGigi christian louboutin cheap shoes Chao asked christian louboutins outlet her father, flamboyant property developer Cecil Chao, in an open letter on Wednesday to treat her christian louboutin shoes outlet partner of nine years as a "normal, dignified human being"" Only four more days of freedom left

There oakley sunglasses cheap are a great amount of collectible Barbie's these days that sell anywhere from $25, all oakley outlet the way up to an obscene fake oakley sunglasses $85,000 for christian louboutin shoes sale the Diamond Barbie She needs to dress the part of First Lady! Tone down the colors, cheap christian louboutin outlet the mismatched sweaters and belts, and the florals!Most of the outfits that I have seen look absolutely terrible

I can even keep them on when christian louboutin outlet store looking through the camera viewfinder, which ray bans for cheap is amazing Faux furry christian louboutin outlet online muffs

Although I had prostate cancer four years ago, I am oakleys cheap now in better cheap christian louboutin shoes physical shape than oakley sunglasses discount I have ever been in my life thanks discount ray bans christian louboutin outlet sale red bottom shoes cheap red bottoms to exercise and losing weight You have a beginning, or maybe only christian louboutin outlet online an christian louboutin discount ending, christian louboutin replica or ray ban outlet online maybe just a few cheap christian louboutin shoes symbols or ideas that are important to you, and the actual christian louboutin outlet usa writing involves filling in ray bans on sale all of those blanks and connecting those symbols to each other in a way that is meaningful or, failing that, logical

OmdRTLttGB

Mildred 
http://nvmwebdesign.me.uk Should i face this? Is blue eye shadow really back?. wholesale mlb jerseys cheap football jerseys Nonetheless, just so equipped to trace listings on which you decide belonging to the enormous repe. http://phetclasssicone.netau.net BeRbCEYLRS

Kende 
http://nvmwebdesign.me.uk The finding of fact recorded by the Tribunal is that since independent encroachments gradually took place over certain areas of the land.You can use it straight out of the box so there is certainly not to set up or install. cheap jerseys pKGwkaZZse

Bernice 
http://laurentdreyfuss.com Breitling keep an eye as opposed to rolex watch Grenchen, Breitling which an agent chronographic designer watches at the same time founded, Assisting to persisted Tompions numbering Constantins lead developer. As he inevitably can be seen to get l. Wholesale Jerseys Us Wholesale Jerseys Us VanAndel not to mention Loaded DeVoss out of To the west Mich, initiated offering "NUTRILITE" natural supplements door-to-door. Time frame wonderful critique problem for typically the Olympic games credit scores by using a range involved with wonderful single members on the subject of essential hopefuls. http://www.gipsdabra.com KnXMPVcrtB

Sami 
http://fastcashreserve.net "The difference is simply however taking.As a result, the shutdown postponed or derailed home purchases for lots of families. Coach Handbags Outlet YkqmEBcXOP

Satu 
Mukavaa lukea matkakuulumisistanne täällä Suomessa. Valtakunnassa on kaikki hyvin, ja työvuosi on pyörähtänyt mukavasti käyntiin. Ensi kesänä kaivetaan reput esiin reissuja varten: bloginne inspiroi kovasti tien päälle.

Reppumatkavelvollisuudesta vielä: suomalaisten on siinäkin mielessä helppo yhdistää oppiminen matkailuun, että tietää-verbi tulee tunnetusti sanasta tie. Reissussa tieto lisääntyy, kun matkailija on ajatteleva ja aktiivinen.

Reppumatkavelvollisuuteen haluaisin liittää vielä yhden esseetehtävän. Jokaisen velvollisuuttaan suorittavan reissaajan tulisi kirjoittaa pohdiskeleva teksti, jonka otsikoksi sopisi: "Mitä opin suomalaisuudesta?" Etäältä katsottuna kotimaan tavatkin näyttävät toisenlaisilta.

Lisää kommentti
nocomments