Jälleen Singaporessa  
Bussimatka Melakasta meni hulppeasti, on tultu "Meksikosta Sveitsiin", majoituttu tuttuun hotelliiin ja oma PC käy kuumana. Rahaa menee kuin Stockmannin hulluilla päivillä ja halvinta olisi kököttää hotellissa ja surffata netissä. Mutta sekaan on mentävä ja kohta taas väistelemme räätäleiden, kamerakauppojen ja joenrantaravintoloiden sisäänheittäjiä. Yksi hindukerberos on sen verran suuri, että hänelle ei uskalla sanoa no thank you, niinpä väistämme ko. ravitsemusliikkeen joen toista puolta hipsien.

Ääkköset on korjattu aiempiin teksteihin ja illemmalla ladataan juttujen höysteeksi kuvia. Aamupäivällä varattiin Australiasta hotellit ja retket Kakadun luonnonpuistoon ja Ayers Rockille. Nyt pitää taas marssia pankkiautomaatille... - T.

Myöhemmin 19.8:

Kävelimme päästä päähän kaikkien ostosparatiisien äidin, Orchard Roadin. Taistelimme urheasti väkijoukkoja, kiusauksia ja sisäänheittäjiä vastaan ja mukaan tarttui vain pari paitaa (Timo) ja yhdet sandaalit (Leena). Leena tosin jäi haikailemaan noin tuhatta ihanaa kenkäparia - onneksi matkalaukut olivat täynnä jo Suomesta lähtiessä.








Väärennetyt merkkituotteet olivat visusti piilossa, toisin kuin Kuala Lumpurissa, missä oli tarjolla enemmän "Niken" ym. tuotteita kuin Euroopassa yhteensä. Mieleen muistui taannoinen käynti väärennösliikkeessä, josta eräs kollega halusi välttämättä ostaa "aidon" Breitlingin kellon. Sisään ryntäsi ostosvimmasta vauhkoontunut ryhmä keski-ikäisiä ranskattaria, jotka tyhjensivät hyllyt "Diorin" käsilaukuista ja "Cartierin" kelloista. Ilmeisesti he halusivat tehdä vaikutuksen seuraavalla Nizzan käynnillään...

Illalla lähdetään taas hiihtelemään Singapore-joen rannoille, tarkoituksena löytää hyvä pohjoisintialainen keittiö. Huomisiltana lennetään Darwiniin, minne laskeudutaan klo 03.00. Ei hätää, hyppäämme nelivetobussiin klo 06.00 ja vietämme maanantaipäivän Kakadun luonnonpuistossa - nukutaan sitten Grandman luona Brisbanessa, tai ensi kesänä Lapissa. - T.

Kommentit

Lisää kommentti
nocomments