Kuala Lumpur 12.8.2006
Terveiset Kuala Lumpurin kaaoksesta! Liikenteen meteli on korviahuumaava ja jos se ei riitä, ruoka- ym. muiden kauppojen oven pielessä soi diskomusiikki täysillä.
Kuala Lumpur eroaa Singaporesta kuin Meksikko Sveitsistä. Kaikkialla vallitsee ystävällisen epäsiisti sekamelska ja kakofonia on täydellinen. Hintataso on puolta halvempi: muutaman kilometrin taksimatka maksoi 1,50 euroa, kahden hengen hyvä päivällinen lähes 10 euroa ja "superior-luokan" hotellihuoneemme aivan keskustassa 29,50 euroa aamiaisineen. Ostoskaduilla on muuten turvallista liikkua, mutta pilkkahintaista "merkki"tavaraa kertyy kassiin, vaikka kuinka väistelisi innokkaita myyjiä.
7 tunnin junamatka meni mukavasti, paitsi että juna heittelehti kapeilla raiteilla kuin merihätäinen hinaaja. Junan ravintola sai suomalaisen ravintolavaunun vaikuttamaan gourmet-ravintolalta. Jännitimme vielä aamulla, saimmeko nuudeleista pöpöjä, mutta kaikki näyttää olevan ok. Hauska yksityiskohta: suomalainen riisuu takin tullessaan junaan, mutta malesialainen pukee takin päälleen (ilmastoitu juna on tosi kylmä).
Huomenna jatkamme bussilla Ipohiin: matka 205 km, lipun hinta 3,50 euroa. Liput myyneen kiinalaisen mukaan bussiasemalla voi eksyä pahasti, ja hän lupasi viedä meidät kädestä pitäen oikeaan bussiin. Toivottavasti Ipohissa ei ole yhtä helteistä kuin täällä.
Juttu jatkuu myöhemmin. Aakkoset korjataan ja kuvia lisätään, kun päästään oman PC:n ääreen (se odottelee hotellin narikassa Singaporessa, koska halusimme liikkua kevyesti). - T&L
JATKOA Tanah Rata 13.8:
KL:n bussiasema ei ollut lainkaan vaikea, tosin varaamillamme paikoilla bussissa istui paikallinen pariskunta, jotka siirtyivät suosiolla muualle. Heidät poistettiin bussista useita kertoja, sitä mukaa kun saapui paikkalipun varanneita. Lopulta he jäivät laiturille tyynesti odottamaan seuraavaa bussia.
Bussi oli tasoltaan hulppea, kuin Finnairin business-luokka. Matka Ipohiin sujui mukavasti, mutta perillä oli kaupunki, jossa ei ollut juuri mitään katsottavaa. (Jälkeenpäin harmitti, ettemme tutustuneet kiinalaisiin luolatemppeleihin). Niinpä päätimme jatkaa samantien Cameronin ylängölle. Tunnin odottelu bussiasemalla oli vaivan arvoinen: jos haluaa nähdä aitoa malesialaista elämänmenoa, kannattaa istua tovi bussiasemalla.
Matka Cameronin ylängön keskuskylään Tanah Rataan muistutti enemmän traktorikyytiä. Ylämäkiä riitti ja bussi ulvoi pikkuvaihteilla kuin viimeistä päivää. Kuljettaja tyyttäili vähän väliä tuttuja nähdessään. Tie kulki sademetsien halki, vuoria väistellen. Kalkkipitoiset vuoret olivat luolien rei'ittämi´ä (ja luolat kuuleman mukaan käärmeiden valtaamia).
Perillä oli ihana vetää keuhkot täyteen viileän raikasta vuoristoilmaa. Majoituimme Jurina Hill Lodge -majataloon, 2 h huone suihkulla 17 euroa + aamiainen 1-2 euroa, riippuen siitä, haluaako paikallisen (fried rice) vai englantilaisen (toast and scrambled eggs). Illalla syötiin kiinalaista ja kohta ollaan unten mailla, kaskaitten siritysta kuunnellen. Liikenteen meteli jäi onneksi Kuala Lumpuriin. - T&L
JATKOA Tanah Rata 14.8.
Takana seikkailurikas päivä vanhan Land Roverin kyydissä. Ensin kiemuraista tietä ylös teeviljelmille ja sitten yli 2000 metrin korkeuteen, missä pilvet peittivät näköalan. Alas patikoitiin osa matkasta kapealla viidakkopolulla, jossa vieläkin väijyvät tiikerit. Onneksi ei kohdattu sellaista tällä kertaa.
Liskoja siliteltiin ja jättiläiskoppakuoriaisia ihmeteltiin perhosfarmilla, sitten maisteltiin suomalaisittain happamia mansikoita.
Cameronin ylänköalue on Malesian tärkein hedelmien ja vihannesten tuotantokeskus. Alueella sataa noin 5 metria vuodessa ja rankkasateiden varalta tarhoja peittävät rumat muovikatokset. Maanviljelys valtaa jatkuvasti enemmän tilaa ja pelloilla käyteyt torjunta-aineet tuhoavat lintupopulaatiota jopa tehokkaammin kuin puhallusputkilla ja myrkkynuolilla kaikkea liikkuvaa metsästävät alkuasukkaat.
Päivän kohokohta oli käynti kapean ja kuoppaisen tien päässä sijaitsevassa alkuasukaskylässä. Taloja oli neljä, ja jokaisessa asui 9-10 -lapsinen perhe. Pikkulapset olivat iloisia ja hyvinhoidettuja, vaikka asuivatkin alkeellisissa oloissa. Alkuasukaslapset käyvät malesiankielista koulua ja useimmat heistä sopeutuvat koulun jälkeen normaaliin työelämään.
Illalla söimme tulista intialaista ruokaa ja rupattelimme mukavan, retkellä tapaamamme italialaispariskunnan kanssa. Huomenna teemme tyylirikon ja pelaamme kierroksen golfia englantilaisten siirtomaaherrojen rakennuttamalla upealla kentällä. - T&L
JATKOA Tanah Rata 15.8.
Päivä sujui golfin merkeissä. 10 euron (vain!) green feellä sai pelata koko päivän ja pelasimme 27 reikää. Kenttä oli tasokas ja hyvin hoidettu, mutta väylien välissä kiemurteleva joki nieli paljon palloja. Paikalliset pikkupojat pyörivät kaikkialla palloja etsimässä ja ihmettelimme, ettei heille ollut määrätty kypäräpakkoa.
Kukkuloilla kentän reunoilla uinui toinen toistaan upeampia, englantilaisten rakennuttamia tudor-tyylisiä taloja, muistuttamassa vuonna 1957 päättyneistä siirtomaa-ajoista. Viidentoista kilometrin kävely pienen valkoisen pallon perässä kulutti mukavasti viikon aikana kertyneitä kaloreita. Lämpötila oli ihanteellinen 24 ja Cameron Highlandsia voi suositella kaikille golf-matkaajille. Paikka näyttää olevan erityisesti japanilaisten eläkeläisten suosiossa, he kuulemma asuvat täällä kuukausikaupalla pelaten golfia aamusta iltaan.
Me emme kuitenkaan ole golf-matkalla, vaikka tänään peliin sorruimmekin. Huomisaamuna siirrymme bussilla länsirannikolle, historialliseen Melakan kaupunkiin. - T&L
JATKOA Melaka 18.8.
Hotellimme nettiyhteydet ovat olleet poikki kaksi päivää, joten nyt vain nopeat kuulumiset ennen takaisin Singaporeen lähtöä.
Melaka on länsirannikolla sijaitseva historiallinen kaupunki, josta on kolmen tunnin lauttayhteys Indonesiaan. Sitä ovat hallinneet vuorollaan portugalilaiset, hollantilaiset ja englantilaiset - jopa japanilaiset toisen maailmansodan aikana - ja paikalliset vuodesta 1957.
Matkaoppaastamme luimme, että jos Malesiassa käy vain yhdessä kaupungissa, olkoon se Melaka. Tieto pitää hyvin paikkansa: kaupungissa on paljon kauniita siirtomaatyylisiä rakennuksia ja värikäs kiinalaiskaupunki. Sen läpi virtaa Malacca-joki ja merituuli vilvoittaa kuumuutta. Täällä ei myöskään ole (ainakaan tällä hetkellä) kovin paljon turisteja, tosin bongasimme parven napapaitaisia englantilaismisuja (ei ihan korrekti asu muslimimaassa).
\
Kunnon turistien lailla olemme käyneet museoissa ja jokiristeilyllä. Erityisen kiinnostava oli "Kestävän kauneuden museo", joka esitteli erilaisia kauhistuttavia tapoja, joilla ihmiset eri puolilla maailmaa ovat kaunistaneet itseään. Meidän länsimainen laihuusihanteemme on pientä esim. huulilautasten, arpimaalausten, kaulanpidennyksen, korvien venytyksen, kallon supistamisen ja jalkojen kutistamisen rinnalla. Papua-New Guinealla nainen valitsee miehen: hän valitsee siis mahdollisimman hoikkavyötäröisen, jotta ruokaa ei tarvitsisi laittaa niin paljon. Siellä miehet kuristavat itsensä korsetteihin ollakseen houkuttelevia!
Malesiaan on helppo rakastua: ihmiset ovat valtavan ystävällisiä, turismi ei ole vielä pilannut maata ja hintataso on halpa. Hemmottelimme itseämme Tanah Ratan vaatimattoman majoituksen jälkeen hieman paremmalla hotellilla, joka sijaitsee Chinatownissa 1867 rakennetussa siirtomaatyylisessä rakennuksessa. Viiden tähden huone aamiaisineen 38 euroa! Saimme ensimmäisenä iltana jopa ilmaisen illallisen, kun hotellin henkilökunta vietti vuosijuhlaansa ja saimme kutsun tulla mukaan bailaamaan ja nauttimaan herkkupöydän antimista.
Malesian kulttuuri on monenkirjavaa. Kaduilla sijaitsevat tyytyväisinä rinnakkain muslimien, budhalaisten, taolaisten, hindujen ja kristittyjen temppelit. Väestö koostuu malaijien lisäksi kiinalaisista, intialaisista ja alkuasukkaista (esim masait).
Nyt on jo kiire bussille (matka kestää 5 tuntia), mutta Malesiaan palaamme vielä! - L
Kommentit
Lisää kommentti
nocomments