MUI NE 19. - 26.2.2 
Tämänkertaisen reissun viimeisen viikon vietimme tavoistamme poiketen nauttien paratiisimaisesta rantalomasta. Mui Nen rannat sijaitsevat noin 200 km koilliseen Saigonista Etelä-Kiinan meren rannalla. Paikan hankaluutena on, että lähin lentoasema on Saigonissa, joten ainoa keino päästä sinne on körötellä 5-6 tuntia huonoa ruuhkaista maantietä kamikaze-bussinkuljettajan kyydissä vapisten.







Majapaikkamme ovat yleensä olleet melko vaatimattomia pikkuhotelleja tai –hostelleja. Koska Vietnamin hintataso on kovin halpa länsimaiseen tasoon verrattuna, päätimme kerrankin nauttia vähän ylellisemmästä majoituksesta. Valitsimme paikan, joka tarjosi Timolle hienoja aaltoja bodysurffaukseen ja Leenalle ison uima-altaan kunnon kohotusta varten. Selvisimme tästä pikkuparatiisista alle sadalla eurolla vuorokaudessa (aterioineen, juomineen ja kaikkineen kaksi henkeä).





























Päivät kuluivat lähinnä uiden ja löhöten. Iltaisin kävimme syömässä kylällä, jossa tarjolla oli herkkuja erityisesti meriruuan ystäville. Ennen nukkumaan menoa istuimme vielä huoneemme terassilla, kuuntelimme meren kohinaa ja ihmettelimme merelle ilmestynyttä uutta kaupunkia: yökalastajien armadaa.





Timo pääsi verestämään hengenpelastajan taitojaan pelastamalla eräänä päivänä pikkutytön joka oli hukkumassa hotellimme uima-altaaseen. Seuraavana päivänä hän haki kajakilla merivirtaan joutuneen venäläisturistin ja häntä pelastamaan menneet kolme vietnamilaista. Kaikki olivat nääntyneitä, eivätkä olisi jaksaneet enää uida rantaan.









Mui Ne, kuten koko Vietnamin keskinen rannikko, on venäläisturistien suosiossa. Hieman ärsytti, kun ravintolassa käteen tyrkytettiin venäjänkielistä ruokalistaa, tai kun kauppojen julkisivuissa luki vain venäjää. Turistit olivat selvästi vähävaraisempia kuin ne venäläiset, jotka kansoittavat Dubain tai vaikkapa Helsingin kauppakeskuksia. Kanssakäyminen heidän kanssaan jäi vähäiseksi, koska he eivät juuri osoittaneet ystävällisyyden merkkejä eivätkä puhuneet englantia.













Viikko paratiisissa sujui nopeasti, ja sen jälkeen olimmekin jo valmiita kohtaamaan Suomen kevättalven.

YLEISIÄ HUOMIOITA VIETNAMISTA:

Olemme nyt kahdella eri reissulla tutkineet sekä pohjoista, että eteläistä Vietnamia. Olemme nähneet monia mielenkiintoisia asioita, mutta myös monia, joista emme pitäneet:

- Miksi ihmeessä erityisesti nuoret ihmiset pukeutuvat helteessä kuin Suomen syksyssä? Farkut, college-pusero, huppu, käsineet ja sukat ovat tavallisia. Lisäksi monilla on kasvot peittävä naamio.

- Liikenteen aggressiivisuus kertoo, että ihmiset eivät välitä tai huolehdi toisistaan.

- Kasvojen säilyttäminen on niin tärkeää, että lupauksiin ei voi luottaa.

- Turistien rahojen perään ollaan ahneita, myynti on hyvin aggressiivista, sen sijaan palvelu- ja osaamistaso on usein surkeaa: tarjoilija ehdotti meille ruokajuomaksi ensin Irish coffeea sitten viskiä. Kovasti he toki yrittivät meitä palvella, mutta koulutuksen puuttuessa ammattitaito oli niin ja näin. Vaikeista paikoista selvisi usein hymyllä ja elekielellä, mutta jotenkin tuntuu, että Vietnam ei koskaan tule saavuttamaan Thaimaan palvelutasoa tai Laosin ja Kambodzan aitoa ystävällisyyttä.

- Englannin kielen taito on olematonta, esim. kansainvälisiä asiakkaita palvelevan hotellimme aamiaiskokki ei tiennyt mitä on ”fried eggs”, eikä tarjoilija tuntenut sanaa ”bread”.

- Yleinen roskaisuus ja rähjäisyys vaivasi meitä. Paikoista pidetään huolta vain keskeisimmillä turistialueilla.

- Ei myöskään ollut mieltä ylentävää katsella lähes kahdeksankymppisiä turistiäijiä, jotka olivat ostaneet seurakseen nuoria paikallisia tyttöjä. Yhteistä kieltä heillä ei ollut, mutta tunnetusti raha puhuu kansainvälistä kieltä. Sama ilmiö toki toistuu kaikissa Kaakkois-Aasian maissa.

Monista paikoista (erityisesti Pohjois-Vietnamissa) on jäänyt meille myös positiivisia muistoja. Hanoista pidimme kovasti. Halongin lahti oli hieno ja Sapaa ihan pohjoisessa emme unohda milloinkaan. Pieni Hoy An on ehdottomasti vierailemisen arvoinen, samoin Mekong-joen delta. Dalatin kukkuloilla emme käyneet, mutta sieltä olemme kuulleet paljon hyvää. Herkkusuille, erityisesti kala- ja meriruuan ystäville samoin kuin kasvissyöjille Vietnamilla on paljon tarjottavaa. Maalla on kuitenkin vielä paljon opittavaa ennen kuin turistit palaavat sinne yhä uudelleen niin kuin Thaimaahan.



[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1496 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3.1 / 1924 )
SAIGON JA MEKONGIN DELTA 14.2.-19.2. 
Saigonissa on kahdeksan miljoonaa asukasta ja neljä miljoonaa moposkootteria. Kaupungin suurin nähtävyys onkin sen kaoottinen liikenne. Julkinen liikenne on bussien varassa, ja mopot pörräävät kuin muurahaiset liikennesäännöistä piittaamatta. Jalankulkijoilla ei ole mitään oikeuksia, katujen ylittäminen on lähes mahdotonta. Kävelemisen sijasta turistin onkin syytä käyttää taksia, jotka onneksi ovat halpoja. Metro on rakenteilla, ja sen pitäisi valmistua v. 2015. Tosin emme nähneet merkkiäkään, että se olisi rakenteilla.



















Kun Vietnam jakautui kahtia v. 1955, Saigonista tuli Vietnamin tasavallan pääkaupunki. Vietnamin sodan loppunäytös käytiin Saigonissa, ja Etelä-Vietnamin ”nukkehallitus” (=nykyinen virallinen nimitys) kaatui, ja Saigonista tuli Ho Chi Minh City. Saigon-nimeä kuitenkin käytetään edelleen paljon sen helppouden takia.

Hanoi on yhdistyneen Vietnamin pääkaupunki, mutta maan taloutta vetää Saigon. Hanoissa meitä viehätti kaupungin aito itämainen ilmapiiri, Saigon sen sijaan on hyvin länsimainen metropoli, jossa ei ole matkailijalle kovin paljon katsottavaa. Voimme täysin yhtyä matkaoppaan kirjoittajan Markus Lehtipuun kommenttiin, että Saigonissa kannattaa katsoa nähtävyydet tiiviiseen tahtiiin ja sitten jatkaa matkaa.

Saigonin erikoisuus on Etelä-Vietnamin presidentin palatsi, joka rakennettiin pommitetun keisarin palatsin tilalle v.1955. 30.4.1975 panssarivaunut vyöryivät palatsin pihalle, Vietnamin lippu nousi katolle, presidentti antautui ehdoitta ja maa oli yhdistynyt. Se jälkeen palatsi on ollut museona ja jonkinlaisena kongressikeskuksena. Moderni funkkistyylinen rakennus on tutustumisen arvoinen. Erityisen kauniita ovat avarat ja valoisat kokoussalit.













Kaupungin tärkein ja suosituin nähtävyys on Sotamuseo. Vietnamin sodan (täällä ”American War”) jälkipuinti on tässä museossa suorastaan musertavan järkyttävää. Nähtävää on kolmessa kerroksessa, ja etenkin sotarikosten käsittely herättää 60-lukulaisessa dramaattisia muistoja. Seurasimme vierestä nuorten amerikkalaisten kauhistuneita ilmeitä heidän katsellessaan julmia valokuvia: he eivät ilmeisesti tienneet mitään tapahtumista, joissa heidän isiensä ikäpolvi oli mukana. Museokäynti veti meidätkin hyvin hiljaiseksi.

Amerikkalaisilla oli omasta mielestään monia syitä sotia Vietnamissa, mutta ilmeisesti yhtenäkään päämääränä ei ollut Vietnamin kansan hyvinvointi. Sota oli osa kylmää sotaa ja sen päämääränä oli kommunismin nujertaminen USA:n maaperällä ja Kaakkois-Aasiassa. USA:ssa ”kommunismi” oli yhtä kuin ay-liike, liberaalit, homot, feministit, vähävaraiset, mustien vapausliike ja hyvinvointiyhteiskunnan puolestapuhujat (kuten tänäkin päivänä?). Pommittamalla Vietnamin kommunistit takaisin kivikauteen tehtiin selväksi, että sitä politiikanoppia ei ehkä kannattanut harrastaa myöskään koti-USAn mantereella.

USA pelkäsi, että vasemmistohallitukset ottaisivat vallan ja takavarikoisivat amerikkalaiset yritykset ja investoinnit Vietnamissa, Laosissa, Kambodzassa, Malesiassa, Filippiineillä ja Indonesiassa. Vietnamissa USA halusi osoittaa, että heidän varpailleen ei kannata astua. Mitä huonommin he sodassa pärjäsivät, sitä julmempia keinoja he käyttivät: valtavia ilmapommituksia, siviilien surmia, napalmia, agent orange- kasvimyrkkyä jne. Mörkönä lymysivät Neuvostoliitto ja Kiina, jotka molemmat avustivat Pohjois-Vietnamia sotilaallisesti. Näiden pelko ilmeisesti esti amerikkalaisia käyttämästä sodassa ydinaseita ja säästi maailman tuholta. Sen sijaan amerikkalaiset kylvivät Vietnamiin, Laosiin ja Kambodzaan kolme kertaa enemmän pommeja kuin kaikki maat käyttivät yhteensä koko toisessa maailmansodassa. Pommien yhteisteho vastasi 640 Hiroshiman atomipommia. Kasvimyrkkyjen vaikutus näkyy tänäkin päivänä vastasyntyneiden kehitysvammoina, ja räjähtämättömät pommit ja ammukset ovat edelleen vaarana maaseudulla. Omana lukunaan ovat ne miljoonat ihmiset, jotka muistavat sodan julmuuden henkilökohtaisesti.





















Mahtavan Mekong-joen suisto (delta) on usean jokihaaran ja lukemattomien kanavien halkoma alue, joka tuottaa valtaosan Vietnamin riisistä ja hedelmistä. Tutustuimme alueeseen parin päivän retkellä mutta nähtävää olisi ollut pariksi viikoksi. Tosin jossain vaiheessa tuli tunne, että tunkeilimme ja tirkistelimme ihmisten elämänmenoa, joka soljuu omaa tahtiaan päivästä ja vuodesta toiseen. Muille kuin matkailuteollisuudesta hyötyville me turistit olimme varmaan kiusankappaleita jotka tunkivat digikameransa joka soppeen. On eri asia ihailla ja valokuvata jotain mahtavaa luonnonnähtävyyttä, kuin pällistellä ihmisiä jotka ovat uppoutuneet arkisiin askareisiinsa. (Länsimaisittain he olivat tietysti eksoottisia, asuivat vetten päällä bambumajoissa jne). Mitä sanoisi perunannostossa oleva savolaisperhe, jos pellon viereen pysähtyisi bussi ja ulos ryntäisi lauma kameroitaan räplääviä turisteja? Joka tapauksessa Vietnamin valtio on luonut Mekong Deltasta nähtävyyden, joka tuottaa maalle mahtavan määrän turistidollareita, ja ehkäpä niihin talkoisiin kannattaakin osallistua. Jos joskus palaamme sinne, asumme kotimajoituksessa ja liikumme polkupyörillä tai pikku veneellä - näin raha menee suoraan paikallisille asukkaille eikä ahneille turistifirmoille tai kieroille oppaille.

































Viimeisen matkaviikkomme vietämme Mui Nen hiekkarannalla, parisataa kilometriä Saigonista koilliseen. Sieltä seuraava raportti.

[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1463 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 257 )
STRADBROKEN SAARI/AUSTRALIA 30.1.-10.2. 
Olemme viettäneet tutulla Stradbroken saarella (ja myös tutussa majapaikassa) 11 päivää. Sää on ollut oikullinen, välillä on trooppinen rankkasade kastellut läpimäräksi, välillä aurinko on paahtanut liiankin kuumasti. Lämmintä on kuitenkin ollut koko ajan.

Olemme viettäneet päivämme aalloissa surfaten (erityisesti Timo, joka hallitsee bodysurfauksen) ja tehden pitkiä kävelyretkiä uskomattomilla hiekkarannoilla. Ensi keskiviikkona on edessä jälleen pitkä lento Ho Chi Minhiin. Viimeiset päivät Australiassa vietämme Ormistonissa Grandman ja muiden sukulaisten seurassa.

Seuraava kuvakavalkadi kertoo päivistämme täällä Straddiellä (Stradbroken saaresta enemmän kotisivuilla Maailman ympäri 2006 – 2007/syyskuu 2006).



















































[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1328 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3.1 / 424 )
ORMISTON QUEENSLAND/AUSTRALIA 25.1.-30.1. 






”Sunny Queensland” ei ollut parhaimmillaan saapuessamme Australiaan. Harmaat pilvet peittivät taivaan ja satoi kaatamaalla, ainoastaan trooppisen kuuma sää esti Suomen viime kesää tulemasta mieleen. Pyörremyrsky Oswaldia odoteltiin. Oswaldin häntä iskikin seuraavana päivänä Brisbanen seudulle. Myrskytuuli repi puita ja talojen kattoja, rankkasateet nostivat jokien pintaa usean päivän ajan. Rajut tulvat ajoivat jokien rannoilla asuvia evakkoon ja tuhosivat asuinrakennuksia. Ainakin seitsemän ihmistä sai surmansa. Tulvien aiheuttamat tuhot olivat surullista katsottavaa televisiossa.











Ormistonin alue oli kuitenkin turvassa tulvilta. Myrsky katkoi puita ja teitä oli poikki. Monet hiekkarannat ovat käyttökelvottomia pitkän aikaa, ennen kuin ne saadaan siivottua. Grandman 90-vuotispäivätkin saatiin vietettyä lähes suunnitelmien mukaan. Sateen takia juhlat oli kuitenkin pidettävä poikkeuksellisesti sisätiloissa. Emme myöskään päässeet suvun kanssa syömään suunnitelmien mukaisesti läheiselle viinitilalle, koska tie sinne oli poikki.



Syntymäpäiviä oli saapunut juhlistamaan koko neljässä eri maanosassa (Eurooppa, Aasia, Pohjois-Amerikka ja Australia) asuva lähisuku: Grandman neljä lasta puolisoineen, kolme lastenlasta ja kaksi lastenlastenlasta. Lisäksi Grandman lukuisat paikalliset ystävät ja naapurit kävivät onnittelemassa. Sankari itse oli pirteä ja jaksoi hyvin melkoisen hulinan keskellä. Onneksi Timon veljellä Jussilla ja hänen vaimollaan on iso talo lähes naapurissa, jossa osa sukulaisista saattoi asua.







Muutaman päivän kuluttua aurinkokin taas ilmestyi näkyviin, ja me lähdimme Timon kanssa nauttimaan merestä, aalloissa peuhaamisesta (erityisesti Timo), beachwalkista ja aurinkoisista päivistä tutulle Stradbroken saarelle. Sieltä seuraavassa raportissa.

[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1310 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3 / 1961 )
BANGKOK 22.- 24.1. 
Bangkokissa majoituimme keskelle tärkeintä business-aluetta , Siamia, mikä oli virhe. Näimme kaupungista vain valtavat liikenneruuhkat, tungoksen ja jättimäiset tavaratalot. Sää oli kuumaa ja kosteaa, joten ilmastoiduissa tavarataloissa oli mukava kierrellä ja ihmetellä ja tehdä vähän erittäin edullisia ostoksiakin. Jos vielä kaupunkiin eksymme, majoitumme varmasti vanhemmalle alueelle joen rannalle.







Ehdimme olla Bangkokissa vain pari päivää ennen pitkää lentoa Australiaan, jossa Grandman 90-vuotispäiviä juhlisti myös pyörremyrsky Oswald. Myrskyn runtelemasta Queenslandistä seuraava raportti.

[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1238 views )   |  permalink  |  $star_image$star_image$star_image$star_image$star_image ( 3.1 / 2016 )

| 1 | 2 | Seuraava> nav_last>>