Kun Vietnam jakautui kahtia v. 1955, Saigonista tuli Vietnamin tasavallan pääkaupunki. Vietnamin sodan loppunäytös käytiin Saigonissa, ja Etelä-Vietnamin ”nukkehallitus” (=nykyinen virallinen nimitys) kaatui, ja Saigonista tuli Ho Chi Minh City. Saigon-nimeä kuitenkin käytetään edelleen paljon sen helppouden takia.
Hanoi on yhdistyneen Vietnamin pääkaupunki, mutta maan taloutta vetää Saigon. Hanoissa meitä viehätti kaupungin aito itämainen ilmapiiri, Saigon sen sijaan on hyvin länsimainen metropoli, jossa ei ole matkailijalle kovin paljon katsottavaa. Voimme täysin yhtyä matkaoppaan kirjoittajan Markus Lehtipuun kommenttiin, että Saigonissa kannattaa katsoa nähtävyydet tiiviiseen tahtiiin ja sitten jatkaa matkaa.
Saigonin erikoisuus on Etelä-Vietnamin presidentin palatsi, joka rakennettiin pommitetun keisarin palatsin tilalle v.1955. 30.4.1975 panssarivaunut vyöryivät palatsin pihalle, Vietnamin lippu nousi katolle, presidentti antautui ehdoitta ja maa oli yhdistynyt. Se jälkeen palatsi on ollut museona ja jonkinlaisena kongressikeskuksena. Moderni funkkistyylinen rakennus on tutustumisen arvoinen. Erityisen kauniita ovat avarat ja valoisat kokoussalit.
Kaupungin tärkein ja suosituin nähtävyys on Sotamuseo. Vietnamin sodan (täällä ”American War”) jälkipuinti on tässä museossa suorastaan musertavan järkyttävää. Nähtävää on kolmessa kerroksessa, ja etenkin sotarikosten käsittely herättää 60-lukulaisessa dramaattisia muistoja. Seurasimme vierestä nuorten amerikkalaisten kauhistuneita ilmeitä heidän katsellessaan julmia valokuvia: he eivät ilmeisesti tienneet mitään tapahtumista, joissa heidän isiensä ikäpolvi oli mukana. Museokäynti veti meidätkin hyvin hiljaiseksi.
Amerikkalaisilla oli omasta mielestään monia syitä sotia Vietnamissa, mutta ilmeisesti yhtenäkään päämääränä ei ollut Vietnamin kansan hyvinvointi. Sota oli osa kylmää sotaa ja sen päämääränä oli kommunismin nujertaminen USA:n maaperällä ja Kaakkois-Aasiassa. USA:ssa ”kommunismi” oli yhtä kuin ay-liike, liberaalit, homot, feministit, vähävaraiset, mustien vapausliike ja hyvinvointiyhteiskunnan puolestapuhujat (kuten tänäkin päivänä?). Pommittamalla Vietnamin kommunistit takaisin kivikauteen tehtiin selväksi, että sitä politiikanoppia ei ehkä kannattanut harrastaa myöskään koti-USAn mantereella.
USA pelkäsi, että vasemmistohallitukset ottaisivat vallan ja takavarikoisivat amerikkalaiset yritykset ja investoinnit Vietnamissa, Laosissa, Kambodzassa, Malesiassa, Filippiineillä ja Indonesiassa. Vietnamissa USA halusi osoittaa, että heidän varpailleen ei kannata astua. Mitä huonommin he sodassa pärjäsivät, sitä julmempia keinoja he käyttivät: valtavia ilmapommituksia, siviilien surmia, napalmia, agent orange- kasvimyrkkyä jne. Mörkönä lymysivät Neuvostoliitto ja Kiina, jotka molemmat avustivat Pohjois-Vietnamia sotilaallisesti. Näiden pelko ilmeisesti esti amerikkalaisia käyttämästä sodassa ydinaseita ja säästi maailman tuholta. Sen sijaan amerikkalaiset kylvivät Vietnamiin, Laosiin ja Kambodzaan kolme kertaa enemmän pommeja kuin kaikki maat käyttivät yhteensä koko toisessa maailmansodassa. Pommien yhteisteho vastasi 640 Hiroshiman atomipommia. Kasvimyrkkyjen vaikutus näkyy tänäkin päivänä vastasyntyneiden kehitysvammoina, ja räjähtämättömät pommit ja ammukset ovat edelleen vaarana maaseudulla. Omana lukunaan ovat ne miljoonat ihmiset, jotka muistavat sodan julmuuden henkilökohtaisesti.
Mahtavan Mekong-joen suisto (delta) on usean jokihaaran ja lukemattomien kanavien halkoma alue, joka tuottaa valtaosan Vietnamin riisistä ja hedelmistä. Tutustuimme alueeseen parin päivän retkellä mutta nähtävää olisi ollut pariksi viikoksi. Tosin jossain vaiheessa tuli tunne, että tunkeilimme ja tirkistelimme ihmisten elämänmenoa, joka soljuu omaa tahtiaan päivästä ja vuodesta toiseen. Muille kuin matkailuteollisuudesta hyötyville me turistit olimme varmaan kiusankappaleita jotka tunkivat digikameransa joka soppeen. On eri asia ihailla ja valokuvata jotain mahtavaa luonnonnähtävyyttä, kuin pällistellä ihmisiä jotka ovat uppoutuneet arkisiin askareisiinsa. (Länsimaisittain he olivat tietysti eksoottisia, asuivat vetten päällä bambumajoissa jne). Mitä sanoisi perunannostossa oleva savolaisperhe, jos pellon viereen pysähtyisi bussi ja ulos ryntäisi lauma kameroitaan räplääviä turisteja? Joka tapauksessa Vietnamin valtio on luonut Mekong Deltasta nähtävyyden, joka tuottaa maalle mahtavan määrän turistidollareita, ja ehkäpä niihin talkoisiin kannattaakin osallistua. Jos joskus palaamme sinne, asumme kotimajoituksessa ja liikumme polkupyörillä tai pikku veneellä - näin raha menee suoraan paikallisille asukkaille eikä ahneille turistifirmoille tai kieroille oppaille.
Viimeisen matkaviikkomme vietämme Mui Nen hiekkarannalla, parisataa kilometriä Saigonista koilliseen. Sieltä seuraava raportti.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1461 views ) | permalink | ( 3 / 252 )
Olemme viettäneet tutulla Stradbroken saarella (ja myös tutussa majapaikassa) 11 päivää. Sää on ollut oikullinen, välillä on trooppinen rankkasade kastellut läpimäräksi, välillä aurinko on paahtanut liiankin kuumasti. Lämmintä on kuitenkin ollut koko ajan.
Olemme viettäneet päivämme aalloissa surfaten (erityisesti Timo, joka hallitsee bodysurfauksen) ja tehden pitkiä kävelyretkiä uskomattomilla hiekkarannoilla. Ensi keskiviikkona on edessä jälleen pitkä lento Ho Chi Minhiin. Viimeiset päivät Australiassa vietämme Ormistonissa Grandman ja muiden sukulaisten seurassa.
Seuraava kuvakavalkadi kertoo päivistämme täällä Straddiellä (Stradbroken saaresta enemmän kotisivuilla Maailman ympäri 2006 – 2007/syyskuu 2006).
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1326 views ) | permalink | ( 3.1 / 417 )
”Sunny Queensland” ei ollut parhaimmillaan saapuessamme Australiaan. Harmaat pilvet peittivät taivaan ja satoi kaatamaalla, ainoastaan trooppisen kuuma sää esti Suomen viime kesää tulemasta mieleen. Pyörremyrsky Oswaldia odoteltiin. Oswaldin häntä iskikin seuraavana päivänä Brisbanen seudulle. Myrskytuuli repi puita ja talojen kattoja, rankkasateet nostivat jokien pintaa usean päivän ajan. Rajut tulvat ajoivat jokien rannoilla asuvia evakkoon ja tuhosivat asuinrakennuksia. Ainakin seitsemän ihmistä sai surmansa. Tulvien aiheuttamat tuhot olivat surullista katsottavaa televisiossa.
Ormistonin alue oli kuitenkin turvassa tulvilta. Myrsky katkoi puita ja teitä oli poikki. Monet hiekkarannat ovat käyttökelvottomia pitkän aikaa, ennen kuin ne saadaan siivottua. Grandman 90-vuotispäivätkin saatiin vietettyä lähes suunnitelmien mukaan. Sateen takia juhlat oli kuitenkin pidettävä poikkeuksellisesti sisätiloissa. Emme myöskään päässeet suvun kanssa syömään suunnitelmien mukaisesti läheiselle viinitilalle, koska tie sinne oli poikki.
Syntymäpäiviä oli saapunut juhlistamaan koko neljässä eri maanosassa (Eurooppa, Aasia, Pohjois-Amerikka ja Australia) asuva lähisuku: Grandman neljä lasta puolisoineen, kolme lastenlasta ja kaksi lastenlastenlasta. Lisäksi Grandman lukuisat paikalliset ystävät ja naapurit kävivät onnittelemassa. Sankari itse oli pirteä ja jaksoi hyvin melkoisen hulinan keskellä. Onneksi Timon veljellä Jussilla ja hänen vaimollaan on iso talo lähes naapurissa, jossa osa sukulaisista saattoi asua.
Muutaman päivän kuluttua aurinkokin taas ilmestyi näkyviin, ja me lähdimme Timon kanssa nauttimaan merestä, aalloissa peuhaamisesta (erityisesti Timo), beachwalkista ja aurinkoisista päivistä tutulle Stradbroken saarelle. Sieltä seuraavassa raportissa.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1308 views ) | permalink | ( 3 / 1955 )
Bangkokissa majoituimme keskelle tärkeintä business-aluetta , Siamia, mikä oli virhe. Näimme kaupungista vain valtavat liikenneruuhkat, tungoksen ja jättimäiset tavaratalot. Sää oli kuumaa ja kosteaa, joten ilmastoiduissa tavarataloissa oli mukava kierrellä ja ihmetellä ja tehdä vähän erittäin edullisia ostoksiakin. Jos vielä kaupunkiin eksymme, majoitumme varmasti vanhemmalle alueelle joen rannalle.
Ehdimme olla Bangkokissa vain pari päivää ennen pitkää lentoa Australiaan, jossa Grandman 90-vuotispäiviä juhlisti myös pyörremyrsky Oswald. Myrskyn runtelemasta Queenslandistä seuraava raportti.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1235 views ) | permalink | ( 3.1 / 2009 )
Chiang Maista pääsee Bangkokiin yöjunalla tai bussilla (ja lentäen tietysti). Valitsimme päiväbussin, koska noin kymmenen tuntia kestävällä bussimatkalla näkisi maisemia (bussimatka on myös halvin tapa matkustaa Thaimaassa). Kävi kuitenkin ilmi, että Chiang Maita ja Bangkokia yhdisti koko matkan moottoritie ja maisemat olivat kokeintaan yhtä vaihtelevia kuin Helsinki-Lahti moottoritiellä.
Illan pimetessä päätimme keskeyttää bussimatkan noin kaksi tuntia ennen Bangkokia ja jäädä tutkimaan historiallista Ayutthayan kaupunkia. Löysimme mukavan yösijan, ja aamulla vuokrasimme polkupyörät ja lähdimme kiertelemään vanhan kaupungin raunioita.
Ayutthayan kaupunki (nyk. 60 000 as.) sijaitsee kolmen joen (Chao Phraya, Lopburi ja Pa Sak) risteyksessä. Sen perusti v. 1350 kuningas U Thong, joka teki siitä Siamin valtakunnan pääkaupungin. Sen asukasluvun arvellaan olleen 1700-luvulla miljoona ja se oli aikansa suurimpia kaupunkeja maailmassa. Burmalaiset tuhosivat kaupungin julmasti v. 1767.
Vanha kaupunki sijaitsee kahden joen ja niitä yhdistävän kanavan muodostamassa saaressa. Muinainen temppeli- ja palatsialue muodostaa rauhallisen ja kauniin puistoalueen, jossa on mukava viettää päivää, kävellä ja pyöräillä. Alue on myös Unescon maailmanperintölistalla.
Ayutthayasta oli noin 1 ½ tunnin junamatka Bangkokiin. Bangkokia lähestyttäessä maisemat olivat todella masentavia. Juna meni läpi uskomattomien slummien, raiteet kulkivat suoraan läpi ihmisten takapihojen, joissa pyykit kuivuivat, lapset leikkivät ja jonne heitettiin kaikki jätteetkin - ajattelin Thaimaan paratiisirantoja, joista nämä ihmiset tuskin voivat edes unelmoida.
[ sb_read_entry_btn ] ( sb_view_counter_plural_pre1121 views ) | permalink | ( 3 / 1604 )
<Edellinen | 1 | 2 | Seuraava> nav_last>>