AYUTTHAYA 21.-22.1. 
Chiang Maista pääsee Bangkokiin yöjunalla tai bussilla (ja lentäen tietysti). Valitsimme päiväbussin, koska noin kymmenen tuntia kestävällä bussimatkalla näkisi maisemia (bussimatka on myös halvin tapa matkustaa Thaimaassa). Kävi kuitenkin ilmi, että Chiang Maita ja Bangkokia yhdisti koko matkan moottoritie ja maisemat olivat kokeintaan yhtä vaihtelevia kuin Helsinki-Lahti moottoritiellä.

Illan pimetessä päätimme keskeyttää bussimatkan noin kaksi tuntia ennen Bangkokia ja jäädä tutkimaan historiallista Ayutthayan kaupunkia. Löysimme mukavan yösijan, ja aamulla vuokrasimme polkupyörät ja lähdimme kiertelemään vanhan kaupungin raunioita.

Ayutthayan kaupunki (nyk. 60 000 as.) sijaitsee kolmen joen (Chao Phraya, Lopburi ja Pa Sak) risteyksessä. Sen perusti v. 1350 kuningas U Thong, joka teki siitä Siamin valtakunnan pääkaupungin. Sen asukasluvun arvellaan olleen 1700-luvulla miljoona ja se oli aikansa suurimpia kaupunkeja maailmassa. Burmalaiset tuhosivat kaupungin julmasti v. 1767.

Vanha kaupunki sijaitsee kahden joen ja niitä yhdistävän kanavan muodostamassa saaressa. Muinainen temppeli- ja palatsialue muodostaa rauhallisen ja kauniin puistoalueen, jossa on mukava viettää päivää, kävellä ja pyöräillä. Alue on myös Unescon maailmanperintölistalla.













Ayutthayasta oli noin 1 ½ tunnin junamatka Bangkokiin. Bangkokia lähestyttäessä maisemat olivat todella masentavia. Juna meni läpi uskomattomien slummien, raiteet kulkivat suoraan läpi ihmisten takapihojen, joissa pyykit kuivuivat, lapset leikkivät ja jonne heitettiin kaikki jätteetkin - ajattelin Thaimaan paratiisirantoja, joista nämä ihmiset tuskin voivat edes unelmoida.









Kommentit

Lisää kommentti
nocomments