Pohjois-Laosissa Mekong-joen ja Nam Khan –joen liittymäkohdassa sijaitseva Luang Prabang on Laosin entinen pääkaupunki. Sen vanhakaupunki lukuisine temppeleineen ja ranskalaistyyppisine villoineen on Unescon maailmanperintölistalla. Siem Reapin hälinän jälkeen leppoisassa kaupungissa oli mukava pyöräillä ja kävellä. Paikallisten ja turistien lisäksi kirkkaisiin oranssin värisiin kaapuihin pukeutuneita munkkeja oli kaikkialla. Iltaisin vanhankaupungin pääkatu muuttui suureksi markkina-alueeksi, jossa paikalliset kauppasivat käsitöitään.





Olemme ehkä tulleet vähän huolettomiksi ruokailun suhteen, koska mahatautia ei ole yhdelläkään reissulla ollut, mutta tällä kertaa se iski Leenaan. Vanha totuus on, että turvallisinta olisi syödä (joskus epämääräisiltäkin näyttävissä) katukeittiöissä, koska ruoka on kuumennettua ja tuoretta. Tällä kertaa söimme paremmanpuoleisessa ranskalaisravintolassa, jonka vihreässä salaatissa pöpö todennäköisesti piileksi. Onneksi tauti meni parissa päivässä ohi, mutta vei kyllä voimia. Majatalomme ystävällinen emäntä keitti Leenalle omaa rohtoaan, joka (ehkä) auttoi.



Uhrasimme yhdet aamu-unet päästäksemme seuraamaan mielenkiintoista auringonnousun aikaan tapahtuvaa rituaalia: sadat munkit vaeltavat joka aamu läpi vanhankaupungin keräämässä kaupunkilaisilta näiden lahjaksi tuomaa ruokaa ja muita almuja. Itsekin veimme heille riisiä ja banaaneja.















Teimme päiväretken Nam Ou –joelle, jota pitkin meloimme Mekong- joen liittymään asti ja kävimme tutkimassa isoihin rantaluoliin rakennettuja temppeleitä. Lounaan jälkeen ratsastimme norsuilla viidakkopolkuja pitkin, ja jotkut kävivät uittamassakin norsuaan Mekongissa (norsu kyllä uitti myös ratsastajaansa). Meidän norsumme oli kovin nälkäinen ja pysähtyi tämän tästä kiskaisemaan vihreitä puunoksia polun varrelta.















Luang Prabangin jälkeen reissumme jatkui Thaimaan vuoristoseudulla Chiang Maissa. Sieltä seuraavalla kerralla.

---

Kommentit

nocomments

---